Uutiset

Autoilijoille kaavaillaan tunnelia Helsingin Kalasatamaan – ”Näin suuren uuden kaupunginosan rakentuminen vaatii myös liikennejärjestelmän muutoksia”

Lehtikuva / Timo Jaakonaho
Kalasataman nostureita rakennustyömaalla Helsingissä.
Lehtikuva / Timo Jaakonaho
Kalasataman nostureita rakennustyömaalla Helsingissä.
Lehtikuva / Timo Jaakonaho
Kalasataman nostureita rakennustyömaalla Helsingissä.

Voimakkaasti kasvavan Helsingin Kalasataman alueelle on suunnitteilla autoliikenteelle tunneli, jonka tarkoitus on helpottaa alueen liikennejärjestelyä.

– Tulevaisuudessa Kalasataman keskuksesta muodostuu tärkeä joukkoliikenteen solmukohta, jossa bussit, raitiotie- ja metroverkko kohtaavat. Kun vilkas läpiajoliikenne on tunnelissa, pystytään julkisen liikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn tarpeet ottamaan paremmin huomioon, SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma katsoo.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona kokouksessa asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa Sörnäistenrantaan suunnitellun tunnelin rakentamisen. Tunneli yhdistää Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien ja sen myötä Helsingin pohjois-eteläsuunnan liikenteen odotetaan sujuvoituvan.

Sosialidemokraattien ryhmä tuki asemakaavan muutosta ja painotti päätöksessä alueen joukkoliikennemahdollisuuksien kehittymistä sekä viihtyisän kaupunkiympäristön rakentamista.

– Kalasatamassa tulee vuonna 2040 asumaan lähes Imatran kokoisen kaupungin verran asukkaita eli noin 25 000 helsinkiläistä sekä jopa 10 000 työpaikkaa. On selvää, että näin suuren uuden kaupunginosan rakentuminen vaatii myös liikennejärjestelmän muutoksia. Alueen asukkaiden näkökulmasta tunnelin rakentaminen lisää asuinalueen viihtyisyyttä ja parantaa ilmanlaatua, hän vielä huomauttaa.

Alustavan suunnitelman mukaan tunnelin rakentaminen voidaan käynnistää vuosien 2021–2023 aikana. Varsinainen rakentamispäätös tehdään myöhemmin, nyt hyväksyttiin asemakaava muutos, joka mahdollistaa tunnelin rakentamisen alueelle.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat