Onko orkesteri nuorentuneesta soittajistostaan huolimatta kääntymässä kuin huomaamatta iltaruskon suuntaan? Hurmion vuodet kun ovat peittyä värittömän tunnelman pilviverhon alle, yleisön keski-ikä alkaa viitata suurten sinfoniaorkestereiden kuulijoiden lukemiin, henki järjestelyjä myöten etsimässä mennyttä verevää virettään. Surullista todeta, että ajan tylyttävä ilmapiiri näyttäisi koskettaneen maineikasta orkesteriapparaattia, satuttaneen sitä.

Suunnittelu, kapellimestari Dima Slobodeniouk, Vienna Glass Armonica Duo Christa ja Gerald Schönfeldinger, Jörg Widmann, klarinetti, Mika Väyrynen, harmonikka

Tämänvuotisen kesäkonserttijuhlan avasi saksalaisen Jörg Widmannin “Armonica”. Teos on sävelletty lasiharmonikalla ja pienelle orkesterille. Eksoottiseksi luokiteltava soolosoitin loihtii ihmeellisen illusatorisen tunnelman. Kaukaisten etäisyyksien kosketus kiertää kuulijoita, kotilomainen soitin saattelee hennot äänet liikkeeseen. Ilmavirta tuntuu lainehtivan kaihon ja herkkyyden säveliä. Orkesterin hillityt jouset laskettelevat glissandojen liukumäkeä, celesta vastailee soolosoittimen sukulaissieluna.

Lasiharmonikka on omailmeisten sointivärien sanansaattaja, Christa Schönfeldinger soittimen varmaotteinen tulkitsija. Sointia täydensi myös Mika Väyrysen harmonikka, tarpeellinen soinnillinen lisä.

Avantin loistonpäivät palasivat mieleen Jörg Widmannin tulkitsemassa Mozartin A-duuri klarinettikonsertossa. Salonkien sulokkuutta hymyssä suin, kevein elkein, osien karaktäärit kirkkaina loistaen. Hämmästyttävää musikanttiutta ja antaumusta, Mozartia ylittämättömästi! Solisti soljutti säveliä kuin välkkyviä helmiä nauhassa kosketellen. Avanti! – hyvillä mielin, yleisö! – hyvillä mielin.

Vincenc Masekin (1755-1831) Konsertto lasiharmonikalle ja orkesterille (lasiharmonikalle, verrofonille ja orkesterille sov. Christa Schönfeldinger) oli erityisyydessään illan kohokohta. Solistit Christa Schönfeldinger ja Gerald Schönfeldinger virittivät heleän sointiharson salin ylle. Särkyvää, käsiteltävä hellästi! Musiikki värähteli lempein valoisin värein, leikitellen ja kiihkeinkin hipaisuin. Äänilähteiden urkumaiset heijastumat liitelivät varoen satuttamasta mitään – ketään.

Béla Bartókin Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille ja celestalle on multitaitajan kynästä. Aatominen (akateeminen) kuivakkuus vain joskus tuppaa esiin puhtaaksi peratun partituurin sivuja selattaessa. Jouset ovat joustavia, lyömäsoittimet painottavat lyömä-sanaa, celesta särähtelee.

Teoksen taianomainen imu ottaa valtaansa hitaasti hivuttamalla, volyymiä kuin säätimestä lisäämällä. Häviävä hiipuminen taas on eteerisyyttä täynnä, rytmit vuorotyössä kannat kopisten. Riuskat lyömäsoitinefektit kannustavat eteenpäin, jousten pizzicatot markkeeraavat iskuhenkeä kuin maalitauluja kivittäen, kieliä surutta piiskaten.

Sähikäistunnelmat, mahtipauhu, kirivaihteet, kauhuskenaariot, aaltoileva karnevaalihuuma, siinä kuvia lopun yritysmaailmasta. Tunneskaala hipoo reunojaan.

Avanti! pani parastaan, nuoret osaavat jo. Mutta ”jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä” vielä…, siinä se olisi. Merkkejä onneksi on.

Kapellimestari Dima Slobodeniouk osoitti olevansa taipuisa vaatimusten vietämäksi ja viejäksi, rikkaalla tulkinta-asteikollaan hurmaava johtaja. Briljantti tyyliniekka.

Matti Saurama