Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Avataan ensin korvat, sitten vasta suu” – Kallion kirkkoherra herätteli Kättä päälle -väkeä

– Haistelkaa hiljaisia signaaleja, miten ihmisillä menee, oli Teemu Laajasalon neuvo Kättä päälle -pajan pohtijoille.

Helsingin Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo tuli 2,5 vuotta sitten seurakuntaan, jossa kirkkoon kuuluvat olivatkin vähemmistö. Kirkkoa pidettiin taantumuksen linnakkeena, kun taas Pelastusarmeijan padat ja Hurstin laupeudentyö keräsivät vapaaehtoisia piireihinsä.

SDP:n Kättä päälle – yhteisen vastuun sopimuksen työpajassa saatiin Laajasalolta vinkkejä, miten seurakunta toimi tällaisessa yllättävässä tilanteessa. Työpaja keskittyi maanantaina pohtimaan, miten muutos saadaan haltuun ja kaikki pysymään mukana.

Laajasalon huomio vähemmistöön kuulumisesta pisti nöyräksi: Kirkko on osannut puhua “yläviistosti”, mutta jotain on puuttunut.

Hän peräänkuulutti totuudellisuutta.

– On oltava oman viestin arvoinen: sitä mitä väittää olevansa.

Yksi konkreettinen teko oli Kallion kirkon ovien avaaminen järkevinä aikoina.

On oltava oman viestin arvoinen: sitä mitä väittää olevansa.

Lisää aiheesta

Laajasalon toinen teesi on olla kiinnostunut ihmisistä oman kuplan ulkopuolella.

– Ensin pitää avata korvat, sitten vasta suu.

Kallion seurakunta rohkeni kysyä, mitä kirkko voi tehdä muiden vierellä esimerkiksi pakolaisten hyväksi. Kuinka ollakaan, nekin halusivat tulla mukaan, joita kirkollinen meno ei kiinnostanut lainkaan.

– Missään ei suunnitella mitään niin hyvin kuin kirkossa. Paperilla kaikki näyttää aina hyvältä, mutta tapahtuuko mitään, Laajasalo kysyi kirkkoherrana aloittaessaan.

Hän painotti sellaisen tekemisen tärkeyttä, josta seuraa ihan oikeasti jotain hyvää. Silloin ihmiset innostuvat tulemaan mukaan. Ja se pätee kaikkeen tekemiseen.

Viimeinen valtakunnallinen Kättä päälle -paja keskittyy kahden viikon päästä koulutukseen, sivistykseen ja osaamiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE