Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Avi ja STM kokoustivat yksityisten yritysten tilojen aukiolosta – ei vielä lopullista selvyyttä mutta “yhteinen suunta”

iStock
Kyse on muun muassa siitä, voisiko punttisalilla olla enintään 10 henkilöä yhtä aikaa vai pitäisikö salin olla kokonaan kiinni.

Yksityisten yritysten tilojen mahdollisuuksista pysyä osittain auki ei vielä saatu lopullista selvyyttä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ja sosiaali- ja terveysministeriön kokouksessa aamupäivällä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Keskustelujen tuloksista on tarkoitus kertoa huomenna, kertoo Etelä-Suomen avin terveydenhuoltoyksikön päällikkö Mikko Floréen STT:lle.

Floréen kuvailee ministeriön kanssa maanantaiaamuna käydyn keskustelun olleen rakentavahenkinen ja asioissa on saatu “yhteinen suunta”. Tarkemmin hän ei keskustelujen sisältöä avaa.

Etelä-Suomen avi ja ministeriö ovat olleet erimielisiä siitä, miten tartuntatautilain pykälää 58 g pitäisi tulkita asiakas- ja osallistujatiloja koskevien rajoitusten suhteen.

Ministeriön tulkinta laista näyttää olevan se, että sen pohjalta voitaisiin sulkea sisätilat, joissa tavanomaisesti on tai voi olla yli 10 henkeä. Avin tulkinnan mukaan tilat saavat olla auki, jos toimintaa rajoitetaan enimmillään 10 henkeen. Rajatuissa ulkotiloissa sulkumääräys koskee yli 50 hengen tiloja.

Pykälä koskee muun muassa kuntosaleja, yleisiä saunoja, kylpylöitä sekä sisäleikkipuistoja.

Floréenin mukaan kaikkien aluehallintovirastojen tulkinta asiassa tulee olemaan yhtenäinen, vaikka ne tekevätkin päätöksensä itsenäisesti. Etelä-Suomen avin viimeviikkoinen päätös oli ensimmäinen uuden tartuntatautilain mukaan tehty päätös aluehallintovirastoissa.

–  Kun tämä on kuitenkin edessä muillakin alueilla, niin on tärkeää, että jos ja kun päivitetään tätä ajattelutapaa ja tulkintaa, se on sitten yhteinen aluehallintovirastoilla, Floréen sanoo.

Keskustelut jatkuvat maanantaina sekä ministeriön kanssa että aluehallintovirastojen kesken.

Etelä-Suomen avin päätökseen pohjautuvat rajoitukset ovat voimassa tästä päivästä alkaen.

Rajoitukset koskevat vain osaa sen alueesta: Helsinkiä, Espoota, Vantaata, Kauniaista, Järvenpäätä, Keravaa, Kirkkonummea, Sipoota ja Tuusulaa. STM on arvostellut avia myös alueellisesta rajauksesta.

Tämänhetkiset rajoitukset ovat voimassa siihen asti, että Etelä-Suomen avi mahdollisesti antaa asiasta uuden päätöksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE