Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Avi määräsi pakolliset terveystarkastukset Rauman telakan työmaille – uusia tartuntoja tällä viikolla neljä

LEHTIKUVA / JUHA SINISALO

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut määräyksen pakollisista terveystarkastuksista Rauman telakan työmaille.

Demokraatti

Demokraatti

Päätös on tehty koronatartuntojen leviämisen hillitsemiseksi, avi kertoo tiedotteessaan.

Määräys koskee terveystarkastusten järjestämistä ja niihin osallistumista Rauma Marine Constructions (RMC) Oy:n työmaiden alueella.

Aluehallintovirasto on Satakunnan sairaanhoitopiiriä ja Rauman kaupunkia kuultuaan todennut velvoitteet tarpeellisiksi ja välttämättömiksi, tiedotteessa kerrotaan.

Aluehallintovirasto korostaa, että koronavirus tarttuu henkilöstä toiseen erityisen herkästi lähikontaktissa, eli muun muassa telakkatyömaiden yhteiskuljetuksissa ja yhteismajoituksissa.

– Ulkomaalaisten työntekijöiden matala rokotekattavuus lisää virustartuntojen riskiä ja vakavien tautimuotojen hoidon tarvetta. Päätöksellä pyritään katkaisemaan tartuntaketjut ja kannustamaan työntekijät rokottautumaan nykyistä kattavammin, tiedotteessa todetaan.

Koronatilanne on yrityksen mukaan rauhoittumassa Rauman telakalla tänään päätökseen saatujen laajojen testauksien myötä. Tiedotteen mukaan uusia tartuntoja löytyi tämän viikon testauksissa neljä. Yhteensä tartuntoja on 17. syyskuuta alkaen todettu 213. Telakan ulkopuolisia jatkotartuntoja on todettu ryppään aikana erittäin vähän.

– Keväästä asti teettämiemme satunnaistestien jatkaminen on nyt äärimmäisen tärkeää, sillä niiden avulla pystyimme havaitsemaan syksyn ryppään aikaisessa vaiheessa. Satunnaistestit, muut kattavat koronatoimet ja ensiluokkainen yhteistyö Rauman kaupungin terveysviranomaisten kanssa mahdollistivat laajan epidemian taltuttamisen alle kuukaudessa, kertoo Rauma Marine Constructionsin varatoimitusjohtaja ja koronaohjausryhmän puheenjohtaja Timo Suistio tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE