Ei ollut nuorten suurta invaasiota, festivaalipaitoihin pukeutuneet kuulijaneidotkin vieressäni ihastelivat mieluummin älylaitteittensa valaistuja viestisivuja, kunnes karkasivat kesken ohjelman tiehensä. Samoin tekivät muutamat aikuisetkin viimeisen esityksen loputtoman transsin jyskyttäessä tärykalvoja.

Johtajan kunnianhimoinen ja omannäköinen todellisuus ei siis ota tuulta ainakaan toistaiseksi täysillä. Vaikuttaa jopa siltä, että Meidän Festivaali on Minun Festivaali, niin Pekka Kuusisto -keskeisesti se rakentuu. Yleisökato on ikävää, sillä onhan poikittaisille näkemyksille, kokeiluille ja rohkeudelle oltava tilansa ja tilaisuutensa.

Klarinetin iloluontoista vuoropuhelua nauhurin kanssa

Teoksessa on pitkiä ääniviiltoja ja notkeata rytminikotusta, on keveätä pulahtelua kuin salakan uinti rantavedessä. Keskustelu nauhan ja solistin välillä on elävää, kohteliasta ja innostuen päällepuhuvaa. Reichin nuottikuva on avoin ja iloimielinen kimara.

́Kivat sulle ́, tuntuu säveltäjä lopussa huikkaavan.

Matthew Hunt, paljasjalkainen britti, oli kansakuntansa ohjeiden mukaan astunut saareltaan ulos, Brexit!, ja tullut ihastuttamaan suomalaista hyvinvointiyleisöä.

Mies ja kynttilä

Tuomas Toivosen Urbaani Komedia on teoksen nimenä vähän harhaanjohtava. Kun sähköistetty, loitsuava taustamantra luo kynttilänvalossa pohjaa pitkälle puheenparrelle, ei runopoljento ja ortodoksinuotti tuotakaan pelkkää hupia. Tarinan maailman ja maailmankuvan rakentaminen on paljon muuta kuin komediallista.

Traagisuutta, asiaa, toiveikkuutta, tuhoisuutta, pettymyksiä rivi riviltä.

Käsikirjoituksesta saanee sanoa, että karsiminen ja keskittäminen eivät ole paheista viheliäisimpiä. Kaikkea ei tarvitse yrittää sanoa yhden session kuluessa. Olisivatpa kontrastit, kärjistykset tai vaikkapa latteudet edes vähän värittäneet tai törkkineet sanajonoa.

Toivosen solkenaan tuottama puheloitsu sisälsi kyllä paikoin oivallisia runorytmejä ja ­sointuja sekä harkiten keskitettyjä melodiamelismoja. Mutta kokonaisuus oli kyllä loitsuvirsien lailla suomalaisen tasapaksu.

Vyöryvä prosessikuvaus

Pekka Kuusiston, Paperi T:n ja Samuli Kosmisen päätösteos oli kuin valtoimenaan kiehuva kattila elektroniikan koekeittiössä. Oli paljon savua ja hakua, mutta ei samassa suhteessa kipunoita ja löytöjä. Oli tarpeellista, oli koettelevaa kokeilua, oli timanttisia sattumia, mutta liikaa tyhjää näpertelyä ja onttoa itseen ihastumista.

Pitkänpitkässä rupeamassa trion musisointi oli paikoin lapsellista sanan hauraassa merkityksessä. Viulisti­pianisti­laulaja Kuusisto sai estradin, käymistila näkyi ja kuului. Polkeva jalkatyö sämpleristinä hallitsi menoa. Rumpali Kosmisen toimisto soi upeasti ja Paperi T:n Malarian pelko ­sanoitukset olivat ihanasti simppeleitä ja oi, rohkeita.

Luomisen tulva sai vyöryä, polttoainetta sai tuhlailla. Muusikot olivat varmasti mielissään, melkoinen osa yleisöstäkin vallan innoissaan.

Matti Saurama

Meidän festivaali
Vaiheessa, In a Phase
Taiteellisena johtajana Pekka Kuusisto
Avajaiskonsertti
Äänisuunnittelu Teemu Korpipää, valosuunnittelu Pietu Pietiäinen
Järvenpää­talo 23.7.2016