Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ay-johtaja suomentaa “aktiivimallin”: “Lööperiä”

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi pitää “lööperinä” puhetta työttömyysturvan aktiivimallista.

– Hallitus teki selvän työttömyysturvan leikkauksen, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta osoittaa määräysten mukaista “aktiivisuutta”, Harjuniemi muistuttaa.

Hänen mukaansa lyhyitä työpätkiä ja työvoimatoimistojen kursseja ei riitä kaikille.

– Me näemme vielä, että työttömän tukea alennetaan, vaikka tämä olisi yrittänyt päästä sekä pätkätöihin että kurssitusten piiriin.

Samalla haaskataan rahaa myös uuteen valtavaan byrokratiaan.

Harjuniemi huomauttaa, että oma lukunsa on siinä, että työttömän tilanne on arvioitava työttömyyskassassa uudelleen joka kolmas kuukausi.

– Tämä merkitsee Rakennusalan työttömyyskassassa 7 000–10 000 uutta päätöstä neljä kertaa vuodessa eli kolmen kuukauden välein, hän laskee.

Lisää aiheesta

Lain mukaan työttömyyskassojen on tehtävä kaikki päätökset manuaalisesti, eli kone ei voi niitä hoitaa.

– Samalla haaskataan rahaa myös uuteen valtavaan byrokratiaan, jonka uusi malli synnyttää, Harjuniemi arvostelee.

Hän pitää todennäköisenä, että suuri osa työttömistä ei tule täyttämään aktiivimallin velvoitteita. Siksi hallitus laskenut, että työttömyystukien leikkaukset pienentävät etuusmenoja.

– Säästöä ei kuitenkaan synny, koska toimeentulotuen menot ja asumistukimenot kasvavat, Harjuniemi laskee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE