– Ne ovat asioita, joista pitää uskaltaa puhua. Jos kaikki olisivat tyytyväisiä ja uskoisivat tämän päivän ay-liikkeeseen, ei meidän tarvitsisi käydä imago- tai järjestäytymiskampanjoita, joita nyt käydään, Palola huomauttaa Demokraatille.

Palola kirjoitti taannoisen puheensa tarkoituksella kärjistävään, populistiseenkin tyyliin. Kun vähän provosoi, viriää keskustelu varmemmin. Palola ärsytti sanomalla ay-liikkeen jääneen ajamaan ”työelämän hyväosaisten” asiaa. Niiden, joilla on vakityö ja säännöllinen palkka. Vakituisen työn olosuhteet eivät ole silpputyöläisille ja nollatuntisopimuksilla tekeville relevantteja.

– Moni väittää, että ay-liike on kyllä huomioinut heidät. Miksi sitten heiltä itseltään tulee sellaista viestiä, että emme ole tehneet riittävästi? Tästä olen huolissani, Palola sanoo.

Palola on myös esittänyt pesäeroa puoluepolitiikan ja ay-toiminnan välille. Hän on itse SDP:n jäsen ja arvostaa sitä kunniakasta historiaa, jossa tuolla sidoksella on ollut suuri merkitys. Hän kuitenkin pohtii, onko merkitys enää samanlainen.

– Monet nuoret kokevat puoluepolitiikan esteenä ay-jäsenyydelle tai aktiivisuudelle ay-liikkeessä. Voi olla myös toisin päin, että puolue kiinnostaisi, mutta ay-yhteys ei, Palola perustelee.

Palola miettii paljon, miltä ay-liike näyttää nuorten silmissä. Ei ole hyvä, että se näyttäytyy monille ei-liikkeenä. Palola muistuttaa, että yhteiskunnan turvaverkkojen uusiminen on väistämättä edessä. Se voidaan tehdä fiksusti, jos ay-liike on mukana.

– Kaikkeen ei tietenkään pidä sanoa ”kyllä”, mutta voisimme sanoa useammin ”ehkä”. Suurin virhe on, että huudamme vain ”ei”, työnnämme pään pusikkoon, laitamme korvat lukkoon ja toivomme, ettei mikään muutu, Palola lataa.

Lue Antti Palolan erikoishaastattelu Demokraatista 25.2.