Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ay-pomo haukkuu professorit: “Jos palkat pudotetaan 5 euroon, niitä ei enää koskaan ole varaa korottaa”

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas ottaa uudessa blogikirjoituksessaan kantaa talouspolitiikan arviointineuvosto eiliseen raporttiin.

“Viisihenkinen professoriryhmä kehottaa päättäjiä sallimaan väliaikaisesti vähimmäispalkkoja matalammat palkat. SOS-hallitus on ajanut palkka-alea kuin käärmettä pyssyyn. Ei tosin väliaikaisesti, vaan pysyvästi.”

Suokkaan mukaan professorien suuri innovaatio väliaikaisuudesta perustuu joko täydelliseen ymmärtämättömyyteen työmarkkinoiden toiminnasta tai sitten pyrkimykseen lakaista ikävät asiat maton alle.

“Olen kolme vuosikymmentä vääntänyt työnantajien kanssa palkoista eikä näillä ole ollut koskaan rahaa. Uskooko joku tosissaan, että sitä joskus löytyy. Hellurei ja hellät tunteet. Jos palkat pudotetaan vitoseen, niitä ei enää koskaan ole varaa korottaa. Halukkaat tekijät vain kärrätään yhä kauempaa entistä matalamman elintason maista.”

Tulee mieleen takavuosien väitöskirjatasoinen tutkimus, jossa todettiin, että rappusia konttimalla pesevän selkä kipeytyy todennäköisemmin kuin varrellista moppia käyttävällä.

Suokas irvailee professoreille myös siitä, että he ovat hänen mukaansa tutkimuksessaan tehneet myös sen yllättävän havainnon, että palkkojen alentamisen myötä syntyy paine riittävästä toimeentulosta.

“Todella oivaltavaa. Tulee mieleen takavuosien väitöskirjatasoinen tutkimus, jossa todettiin, että rappusia konttimalla pesevän selkä kipeytyy todennäköisemmin kuin varrellista moppia käyttävällä.”

Lisää aiheesta

Suokas nostaa esille myös Donald Trumpin.

“Trump puhuu paskaa ja valehtelee. Tästä huolimatta puhevirran seassa vilahtelee myös huoli amerikkalaisten duunarien toimeentulosta vapailla maailmanmarkkinoilla. Suomen valtaapitävien ja näiden taustapirujen tarinat ovat sivistyneempiä. Puheista paistaa silti läpi vain huoli hyvin toimeen tulevien etujen turvaamisesta.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE