Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ay-vaikuttajalta tyrmäys: “Ennen poliittiseen historiaan haihtumistaan he lyövät hyväksymisleiman pöhköimpiinkin esityksiin”

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas epäilee, että ”hallituksen turbomisterit romuttavat mahdollisimman paljon suomalaisia rakenteita ennen palaamistaan rahakasojensa päälle”.

Suokkaan mukaan uusliberalistisen politiikan tahdottomina takuumiehinä ovat perussuomalaisista loikanneet Uuden vaihtoehdon jäsenet.

”Ennen poliittiseen historiaan haihtumistaan he lyövät hyväksymisleiman pöhköimpiinkin esityksiin. Viimeksi VR:n pilkkomiseen ja myymiseen ulkomaisille sijoittajille”, kirjoittaa Suokas blogissaan.

Suokkaan mukaan uuvahtaneesta ay-liikkeestä sen sijaan löytyy jotakin ytyä.

”Veturimiehet eivät pane sovinnolla päätä pölkylle ministeri Anne Bernerin (kesk) teloituskirveen alle. Muutama tuhat junakuskia ei silti hallitukselle mitään mahda.”

Rakentajille hallitus syötti myrkkyä vapauttamalla työvoiman tuonnin EU:n ulkopuolelta, Suokas jatkaa kovasanaista suomimistaan.

”Suomessa asuvien rakentajien työnteon edellytysten romuttamista ei hallituksen silti kannata ennen kuolonkorinaansa yrittää. Jos näin tapahtuu, me näytämme. Emme toki omia muniamme, kuten Ruotsin entinen kokoomuslainen valtiovaraniministeri Anders Borg. Vaan närhen munat”, kirjoittaa Suokas.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE