Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Balkanin maiden läpi pakenevat ihmiset nähtiin invaasiona, vaikka he määrältään vastasivat vain 0,2 prosenttia EU:n väestöstä”

YK:n pääsihteeri António Guterres antoi maanantaina ymmärtää olevansa varovaisen toiveikas Syyrian konfliktin suhteen ja kehotti eurooppalaisia solidaarisuuteen turvapaikanhakijoita vastaanotettaessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Guterres puhui medioille Tukholman Kuninkaallisessa kirjastossa yhdessä Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin kanssa sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvoston kokous oli loppunut Ruotsissa. Guterres tuomitsi jyrkkäsanaisesti kemialliset aseet.

YK:n turvallisuusneuvosto oli koolla Ruotsin etelärannikolla viime viikonloppuna.

Ehkä tärkein puheenaihe Ruotsissa käydyissä keskusteluissa oli, miten voidaan tutkia riippumattomasti sitä, kuka on vastuussa kemiallisten aseiden käytöstä Syyriassa.

– Emme suoranaisesti ole keskustelleet ratkaisuista vaan yrittäneet luoda ympäristön, jossa kaikki maat ymmärtävät, että meidän täytyy päästä yli tästä pattitilanteesta. Tämän tulee tapahtua riippumattoman mekanismin avulla, jossa ei vain tutkita, mitä tapahtui, vaan myös sitä, kuka on vastuussa.

Guterres kertoi olevansa pettynyt siihen, ettei EU ole onnistunut hoitamaan pakolaiskriisiä solidaarisella tavalla. Guterres johti aiemmin YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:ää.

– EU:n olisi ollut täysin mahdollista sopia solidaarisesti eurooppalaisesta ratkaisusta (…) mutta Balkanin maiden läpi pakenevat ihmiset nähtiin invaasiona, vaikka he määrältään vastasivat vain 0,2 prosenttia EU:n väestöstä, sanoi Guterres.

Lisää aiheesta

Hän painotti jokaisen valtion vastuuta pakolaiskysymyksessä ja viittasi YK:n yleiskokouksessa käynnissä olevaan keskusteluun.

– Uskon, että ongelma on ratkaistavissa, kunhan onnistumme sopimaan yhteisistä linjauksista, Guterres sanoi.

YK:n turvallisuusneuvosto oli koolla Ruotsin etelärannikolla viime viikonloppuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE