Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Barbaarista” – päättäjät tuomitsivat Manchesterin iskun

Britannian pääministeri Theresa May tuomitsee Manchesterin “vastenmielisen terrori-iskun”. May sanoo tiedotteessa, että tapahtuneesta pyritään keräämään kattavat tiedot.

– Kaikki ajatuksemme ovat uhrien ja heidän läheistensä luona, May myös sanoi.

May johtaa Britannian hallituksen hätäkokousta, joka kokoontuu tänään aamulla Manchesterin tapahtumien takia.

Mediatietojen mukaan kampanjointi Britannian kesäkuisia parlamenttivaaleja varten on keskeytetty.

Poliisi kertoi aiemmin, että Manchester-areenan tapahtumia tutkitaan tällä hetkellä terroritekona. Poliisin mukaan ainakin 19 ihmistä on kuollut ja arviolta 50 loukkaantunut.

Skotlannin alueparlamentin pääministeri Nicola Sturgeon kirjoittaa Twitterissä, että uutiset Manchesterista ovat sydäntä särkeviä. Hän sanoo ajatustensa olevan niiden kanssa, jotka ovat menettäneet rakkaitaan tai joiden rakkaita on loukkaantunut iskussa. Sturgeon myös kuvailee iskua barbaariseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE