Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Työmarkkinat

Barometri: Kaupan kasvu näkyy yrityksissä, mutta ei työntekijöiden kukkarossa

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Kaupan ala kasvaa laaja-alaisesti, alan työntekijät kertovat Palvelualojen ammattiliitto PAMin suhdannebarometrissa.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Kaupan alalla työskentelevistä peräti 44,7 prosenttia kertoo, että työnantajayrityksen myynti on kasvanut viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Vain 18,8 prosenttia arvioi sen vähentyneen.

– Kaupan alan yritysten todella myönteiset tulosuutiset kolmannelta neljännekseltä eivät ehtineet vaikuttaa vastaajien arvioihin, joten positiivinen kehitys on havaittu myös työpaikoilla eikä vain lehtien palstoilta, PAMin ekonomisti Olli Toivanen arvioi tiedotteessa.

Suhdannebarometrin mukaan kaupan alan työntekijöiden oman taloustilanteen lievä kohentuminen vaikuttaa kuitenkin pysähtyneen. Vain 8,9 prosenttia vastaajista kertoo oman taloutensa olevan nyt paremmassa kunnossa kuin kolme kuukautta sitten.

– Vähittäiskauppa jatkanee ensi vuonna kasvuaan käsi kädessä kuluttajien käytettävissä olevien tulojen kanssa. Olisi hienoa, jos tämä näkyisi myös alan työntekijöiden kukkarossa, Toivanen toteaa.

Vain alle puolet kokee työttömyyden uhkaa.

Matkailu- ja ravintola-alalla myynti on barometrin mukaan jatkanut kasvuaan. Ravintolapuoli on kantanut toimialan kasvua kovimman matkailubuumin hiivuttua.

– Nyt matkailu vaikuttaa kuitenkin taas kirivän, ja matkailijoiden määrällä mitattuna kuluvan vuoden kolmas neljännes oli itse asiassa erinomainen, Toivanen huomauttaa.

Vain 16,4 prosenttia alan vastaajista kuitenkin kertoo, että työnantajan taloustilanne on parempi kuin kolme kuukautta sitten, kun vielä vuoden ensimmäisessä kyselyssä vastaava osuus oli 28 prosenttia.

– Tärkeintä olisi nyt pitää huolta, että matkailuala saa tarvitsemansa lisäpanostukset, jotta viime vuosien hyvä kehitys saa jatkoa. Valitettavasti budjettiriihessäkin luvatut rahat osoittautuivat kokonaistason heikennykseksi vanhan toimintaohjelman päättyessä, Toivanen vetoaa.

Työmarkkinatilanne koetaan palvelualoilla edelleen hyvänä, ja vain alle puolet (49,7 %) kyselyn kaikista vastaajista kertoo kokevansa lainkaan työttömyyden uhkaa. Näkemykset riippuvat kuitenkin merkittävästi vastaajan tämänhetkisen työsuhteen laadusta.

Vakituisina kokoaikaisina työskentelevistä 58,9 prosenttia ja vakituisista osa-aikaisista 48,1 prosenttia kertovat, etteivät he koe työttömyyden uhkaa. Sen sijaan määräaikaisista kokoaikaisista 21,9 ja määräaikaisista osa-aikaisista vain 12,9 prosenttia vastasivat tällä tavoin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE