x

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Barrikadeille hyvän palvelun vuoksi

Juha Sipilän hallitus markkinoi sote-uudistusta siten, että tasa-arvoiset ja laadukkaat palvelut ovat kaikkialla Suomessa etusijalla. Uudistus on tarkoitus toteuttaa yhdessä maakuntauudistuksen kanssa vuonna 2019. Nyt vaikuttaa siltä, että hallitus on pelkistänyt uudistuksen projektiksi, jossa pakkoyhtiöittäminen ja yksityisten markkinoiden kasvattaminen ovat keskiössä. Uudistuksen lähtökohdat tasa-arvosta ja palvelun laadusta tuntuvat unohtuneen.

 

Päijät-Hämeessä kuntien yhteisellä sopimuksella päädyttiin kesällä siihen, että perustetaan hyvinvointikuntayhtymä, joka aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Siihen kuuluvat alueen kaikki terveys- ja sosiaalipalvelut, lukuun ottamatta muutamia erityisryhmiä ja -aloja. Tällä hankkeella odotetaan olevan palveluita parantava vaikutus. Myös säästöistä on puhuttu, mitä sopii kyllä epäillä, sillä kulujen kasvu ei automaattisesti lopu, vaikka kaikki sote-lähipalvelut kunnista lopetettaisiin ja keskitettäisiin Lahteen.

 

Luulen, että kuntayhtymän perussopimusta ei olisi solmittu, jos Päijät-Hämeen poliittiset päättäjät olisivat tienneet, että alueen kuntien vuodeosastot lakkautetaan Lahtea, Hollolaa ja Orimattilaa lukuun ottamatta. Päätös lakkautuksista on käsittämätön. Vuodeosastot ovat sairaita varten. Niitä tarvitaan vauvasta vaariin. Kun potilas tulee esim. isosta leikkauksesta yliopistollisesta sairaalasta, ei ole mitään syytä kotiuttaa päivän kahden sisällä monasti hyvin huonokuntoista potilasta. Jälkihoito on todella tärkeää, eikä sitä välttämättä kotona pystytä järjestämään. Jalkeille pitää tietenkin lähteä niin pian kuin mahdollista, mutta turvatuissa olosuhteissa.

 

Olen kuullut, että saattohoitokin on tarkoitus siirtää kotona tapahtuvaksi. Joskus se voi onnistua, mutta tiedän, että kovissa tuskissa kuolemaisillaan oleva potilas toivoo olevansa hyvässä ja turvallisessa saattohoidossa. On tietenkin järkevää keskittää tietyt hoitotoimenpiteet, mutta on myös järkevää järjestää yksinkertaiset palvelut alueen omissa tutuissa terveyskeskuksissa ja niiden olemassa olevilla vuodeosastoilla. Koti voi olla terminaalivaiheen hoitopaikka, kun sitä kuolemansairas ihminen itse haluaa, mutta vain silloin.

 

Kunnat rakentavat, mutta eivät itselleen

 

Jos kunnat rakentaisivat omia palvelutaloja, joissa pystyttäisiin antamaan perushoitoa, voisivat tasa-arvoiset palvelut olla lähempänä meitä asukkaita. Nyt on kuitenkin vallalla käytäntö, jossa isot monikansalliset yhtiöt tulevat suuruuden ekonomialla tarjoamaan hoivapalveluita, jotka maksavat sekä asukkaille että kunnalle tosi paljon. Samalla veroeurot häviävät harmaan talouden kikkailuilla veroparatiiseihin. Onko kukaan laskenut tarkkaan, mitä yksityisessä laitoksessa tehostettu palveluasuminen maksaa? Mikä siitä on kunnan osuus, mikä asukkaan, mikä Kelan?

 

Kunnat eivät tällä hetkellä rakenna palveluja tai oikeastaan rakentavat, mutta eivät itselleen. Esimerkiksi Lahdessa on kaupungin sataprosenttisesti omistama yhtiö rakentanut Attendolle kaksi vuokrataloa, joissa se pyörittää vanhushoidon bisnestä.  Talot on rakennettu meidän yhteisillä rahoillamme, mutta yksityinen firma kerää voitot.

 

Laadukas palvelu tarvitsee hyvät puitteet. Niitä ovat myös seinät. Muistan aina, kun keuhkonsiirtopotilas ahdistuksessaan tuli keskussairaalan päivystyspoliklinikalle. Hän kertoi, että nähdessään päivystyksen ovet, ahdistus alkoi laueta. Sellainen vaikutus voi olla sairaalan seinillä ja ovilla. Siis ei hävitetä kaikkea sitä, mikä on koettu tarpeelliseksi ja hyväksi. Turvallisuus on muutakin kuin poliiseja ja puolustusvoimia.

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Onko ”ratkaisevan tärkeä vahvuustekijä” vain sanahelinää?

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän strategiassa todetaan henkilöstöstä: ”Osaava ja oppiva henkilöstö muodostaa ratkaisevan tärkeän vahvuustekijän yhtymän toiminnalle. Henkilöstön ammatillisen kehittymisen mahdollisuuksiin, työssä jaksamiseen ja joustavaan liikkuvuuteen sekä sisäiseen yrittäjyyteen ja palkitsemiskäytäntöihin kiinnitetään erityistä huomiota. Työtä tehdään hyvällä palveluasenteella ja ilman tarpeettomia raja-aitoja ammattiryhmien välillä. Positiivinen tekemisen meininki näkyy henkilöstön hyvinvointina ja pienenä vaihtuvuutena. Hyvän esimiestyön tulee olla itsestäänselvyys ja johtamisosaamista vahvistetaan järjestelmällisesti.”

Moniammatillinen yhteistyö on ollut vuosikymmenet punaisena lankana terveydenhuollon tehtävissä. Vaikka hierarkiassa ammatit on selvästi määritelty ja porrastettu, se ei tarkoita, etteikö lääkäri voi nostaa lattialle pudonnutta roskaa tai sairaala-apulainen vastata puhelimeen, kun muut ovat esimerkiksi työpalaverissa. Erikoissairaanhoidossa, kuten Päijät-Hämeen keskussairaalassa, on useita eri ammattitehtäviä, joissa työt limittyvät: ruoanjakelu potilaille, tekstinkäsittely, jota tekevät ensisijaisesti tekstinkäsittelijät, mutta kirjoitustehtäviä voi hoitaa osastonsihteeri, lääkäri tai hoitohenkilökuntaan kuuluva tarpeen tullen.

Vaikuttaa merkilliseltä, että samalla kun hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja korostaa, että tekeviä ja hoitavia käsiä ei olla vähentämässä, niin yhteistoimintaneuvottelujen piiriin kuuluu laitoshuoltajia, varasto-, ravitsemus-  ja toimistotyöntekijöitä. Onko tarkoitus, että sairaanhoitajat siivoavat, tekevät ja tarjoilevat ruoan sekä toimivat toimistotyöntekijöinä? Lääkäritkö kirjoittavat sairauskertomukset, lähetteet, yhteenvedot, radiologian ja muut vastaavat pyynnöt ja vastaukset? Entä kuka tekee välinehuoltajan tehtävät, panee instrumentit pesukoneisiin, lajittelee ne leikkaussaleja, poliklinikoita ja osastoja varten? Hoitajat, lääkärit, kuka? Varastotyöntekijät ovat tärkeä työryhmä, jonka tehtäviin kuuluu kaikki varastotyöhön liittyvä. Tekevätkö nämäkin työt jatkossa hoitajat ja lääkärit? Hallituksen puheenjohtaja siis väittää, että”tekeviä käsiä” yt-neuvottelut eivät koske. Tiedoksi hänelle, että kaikki edellä mainitut ammattiryhmät ovat juuri tätä ryhmää.

Olisiko aika kunnon mielenosoitukseen, kun tärkeänä vahvuustekijänä mainittuun henkilöstöön suhtaudutaan kuin he olisivat rasite.

Olisi järkyttävää, jos pitkälle koulutetut lääkärit, sairaanhoitajat ja lähihoitajat tekisivät töitä, joita voi tehdä pienempipalkkainen laitoshuoltaja, tekstinkäsittelijä, osastonsihteeri jne. Siitäkö säästöä syntyy? Eipä tietenkään.  Sanoohan sen terve järki. Ei sosiaali- ja terveyskuntayhtymä ole Nokia tai mikään muukaan yksityinen bisnes, vaikka kuntayhtymän hallitus taitaa niin luulla. Vai onko tarkoitus antaa yksityisille firmoille tukipalvelut, kunhan ne on ensin ajettu alas? Näinhän tehtiin jo osittain vanhuspalvelujen kohdalla, kun vuodenosastotoiminta lopetettiin terveyskeskuksista.

Uudet johtajat vakuuttavat, että henkilöstö tulee kuulluksi ja yhteistyöneuvottelut tehdään henkilöstön kanssa, se on kärpäsen surinaa korvissani. Olen tämän kuullut ennenkin ja voin todeta, että kyseessä ovat saneluneuvottelut. Ensin sanotaan irti määräaikaiset, sitten tukipalveluista ne, joiden tehtävät voidaan jotenkin siirtää hoitohenkilökunnalle ja lääkäreille, vaikka töitä riittää tällä hetkellä yllin kyllin kaikille muille  paitsi virkamies- ja luottamushenkilöjohtoportaalle. He istuvat päivästä toiseen strategia- ja kehitysseminaareissa välinpitämättöminä ”ratkaisevan tärkeästä vahvuustekijästä yhtymän toiminnalle” eli henkilöstöstä.

Olen samaa mieltä kuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja Ville Skinnarin kanssa siitä, että ajankohta yt-neuvotteluille on väärä. Strategia- ja tukipalvelut -toimiala on pysynyt sovitussa budjetissa.  Skinnari toteaa, että jos tukipalvelut eivät ole kunnossa, ei voida keskittyä ydintehtävään. Hyvä neuvo, joka kannattaisi pitää mielessä. Juustohöyläsäästäminen on huonoin tapa hoitaa sosiaali- ja terveyskuntayhtymän taloutta. Kuntayhtymän hallitus on hakoteillä.  Parempaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa pitäisi tehdä, mutta se ei onnistu, jos 760 työntekijää koskee irtisanomisuhka.

Perusteluja irtisanomisille ei ole senkään vuoksi, että yhtymä teki positiivisen tilinpäätöksen. Irtisanomisia ei ainakaan tuotannollis-taloudellisiin syihin vedoten voi tehdä.  Olisiko aika kunnon mielenosoitukseen, kun tärkeänä vahvuustekijänä mainittuun henkilöstöön suhtaudutaan kuin he  olisivat rasite? Samaan aikaan sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevien jonot vain kasvavat.

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Ministerimalli on demokratian irvikuva

Lahdessa osa luottamushenkilöistä haluaa vähentää monipuolista ja vaikuttavaa osallistumista demokraattiseen päätöksentekoon. Ministerimalli, jota nyt ehdotetaan hallintosääntöön, kaventaa valtuutettujen mahdollisuutta laajaan poliittiseen vaikuttamiseen. Ministerimallissa valtaa keskitettäisiin kaupunginhallituksen 11 jäsenelle. Tämä on mielestäni demokratian irvikuva. Samalla 48 vaaleilla valittua kaupunginvaltuutettua olisi politiikan ytimen ulkopuolella.

Poliittista valtaa vahvistetaan siten, että mahdollisimman monella valtuutetulla on erilaisia luottamustehtäviä, eikä heitä moitita heikoiksi päätöksentekijöiksi, kuten nykyisen kaupunginhallituksen puheenjohtaja 12.3. ilmestyneessä ESS:n jutussa vähättelee.

Lahdessa on käytäntönä ollut se, että lautakuntien puheenjohtajat ovat valtuutettuja, eivät kaupunginhallituksen jäseniä, joiden työtaakka on jo nyt melkoinen. He istuvatnyt  kaupunginhallituksen kahdessa jaostossa ja seuraavalla valtuustokaudella kolmessa, kun uusi osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto syntyy sosiaali- ja terveyslautakunnan tilalle.

Ministerimallissa valtaa keskitettäisiin kaupunginhallituksen 11 jäsenelle.

Kuntalaisena minua kiinnostaa myös luottamustehtävistä maksettavat palkkiot. En ole niitä vastaan, mutta ylilyöntejä on vältettävä. Onko mahdollisesti tarkoitus, että hallituksen jäsenet toimivat osa-aikaisina ja palkallisina luottamushenkilöinä (puolipäivävirkoja) ministerimallin myötä?

Uusi kuntalaki edellyttää demokratian laajentamista siten, että kunnan asukkailla on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan ja talouden suunnitteluun (KL 22 §). Itse lähtisin siitä, että valtuutetuille, jotka edustavat kuntalaisia, taataan mahdollisimman laajat vaikuttamisen mahdollisuudet (KL 14 §). Lautakuntien puheenjohtajuudet ovat tällaisia vaikuttamisen paikkoja.  Tiedonkulkua ja -saantia voidaan parantaa kaupunginhallituksen ja lautakuntien puheenjohtajien välillä siten, että hallintosäännössä päätetään puheenjohtajien oikeus osallistua kaupunginhallituksen kokoukseen puheoikeudella.

On käsittämätöntä, että 120 000 asukkaan kaupungissa poliittinen valta keskitettäisiin 11 luottamushenkilön vastuulle. Ei se ole poliittisen johtajuuden vahvistamista, vaan valtuutettujen aliarvioimista ja demokratian vähättelyä.

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Muutos ei synny sormia napsauttamalla

”Pojalta jäi skitsofrenia lääkkeet ostamatta, kun hän ei saanut ajoissa tammikuun lääkkeiden omavastuuseen toimeentulotukea.” ”Pienituloiset diabetespotilaat pulassa toimeentulotukipäätösten viipyessä.” ”Reumapotilaan biologiset lääkkeet ostamatta.”  Sähköposti täyttyy ihmisten elävän elämän tarinoista, joita hyvinvointivaltio-Suomessa ei pitäisi edes olla.

Kelan toimeentulotukipäätösten kaaos koskettaa kipeästi kaikkein hauraimmassa asemassa olevia ihmisiä. Tällaista ei saisi sattua ja silti saattuu. Nyt ei pidä etsiä syyllisiä, vaan ratkaisuja. Syitä on kuitenkin tärkeätä analysoida, jotta samaan soppaan ei jouduta muutosprosesseissa uudelleen.

Kannatan edelleen toimeentulotuen perusosan siirtämistä Kelaan. Toimiessaan hyvin siirto mahdollistaa nopean, verkossa tapahtuvan toimeentulotuen perusosan myöntämisen. Kelasta toimeentulotukea uskaltavat hakea ikäihmiset, joiden jalka ei ikinä olisi kyennyt nousemaan kunnan sosiaalitoimen toimeentulotukiosastolle. Häpeän paino oli liian suuri.

Häpeän ei pitäisi painaa lääkkeisiin tukea hakevaa vanhusta, vaan järjestelmäämme, joka on johtanut tähän. Toimeentulotuen hakijoista 2/3 on työttömiä. Loppu jakautuu suhteellisen tasaisesti työssäkäyvien köyhien, eläkeläisten, pitkäaikaissairaiden ja opiskelijoiden kesken. Opiskelijoiden osuus on hieman suurempi kuin muiden. Kriisi kertoo siitä, mitä tapahtuu kun isoja uudistuksia tehdään liian pienillä resursseilla.

Kelan arvio tarvittavista resursseista etuuskäsittelyissä meni pahasti pieneen.  Kunnissa toimeentulotukiasioita käsitteli noin 2000 ihmistä. Kelassa luultiin, että he selviävät noin 1/3 henkilömäärällä. Kriisin puhjettua väkeä on palkattu reilusti lisää ja ylitöitä paiskitaan kestokyvyn rajoilla. Toivon jaksamista Kelan työntekijöille ja niille toimeentulotuen tarvitsijoille, joiden elämä meni muutoksesta sekaisin.

Häpeän ei pitäisi painaa lääkkeisiin tukea hakevaa vanhusta, vaan järjestelmäämme, joka on johtanut tähän.

Maakuntaitsehallinnossa muuttuu lähes kaikki. Tähänkin muutokseen sisältyy katastrofin ainekset. Samalla kerralla uudistetaan hallinto, yhtiöitetään ja yksityistetään palvelut, luodaan valinnanvapaus ja monta muuta asiaa.

Yleensä norsu syödään palasina. Peruskoulu-uudistus alkoi portaittain pohjoisesta. Minäkin ehdin käydä kaksi vuotta oppikoulua, vaikka pohjoiset ystäväni olivat jo peruskoululaisia.  Isoissa rakenteellisissa uudistuksissa on syytä edetä portaittain. Sen ei tarvitse tarkoittaa vitkuttelua, vaan viisasta prosessin hallintaa.

Muutoksessa työntekijöiden pitää kyetä ottamaan muutos haltuun. Uskallan väittää, että vaikkapa työvoimapalvelujen ongelmista iso osa juontaa juurensa jatkuvasta muutoksesta. Hallintoa on rukattu uusiksi moneen kertaan ja ihmiset hakeneet työtään uudelleen ja uudelleen. Työpanosta menee enemmän muutokseen kuin palveluun.

Kelan kriisissä yksi taustatekijä on se, että asiakkaiden tiedot eivät siirtyneet kunnista kelaan. Jokaisen asiakkaan kohdalla aloitettiin nollasta. Alusta. Ei ihme, että osa asiakkaistakin suivaantui. Jos terveydenhuollossa ja  sosiaalipalveluissa käy samoin, kaaos maksaa ihmishenkiä.

En tykkää hallituksen rakentamasta sote-maakunta-pakkoyhtiö-markkinamallista. Toivon, että järki voittaa ja eduskunta muuttaa mallia sellaiseksi, että kunnat ovat vahvemmassa roolissa ja ne voivat tuottaa palveluita yhtiöittämättä ja että valinnanvapaus toteutetaan maltillisesti.

Hämeessä  valmistaudutaan muutokseen ei hitaasti vaan eturintamassa, mikä eduskunnan valitsema linja sitten onkin. Toivon, että valmistelussa maltti säilyy eri aueilla, vaikka kuntavaalit lähestyvätkin.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Kuntavaalit ja pitkät kalsarit

Yksi lempiohjelmistani televisiossa on Noin viikon uutiset. Siinä pilkataan kaikkia puolueita ja poliitikkoja tasapuolisesti, pilke silmäkulmassa. Kuntavaaleja siinä verrattiin pitkiin kalsareihin, ovat kuulemma yhtä tylsät.  Mielestäni yhtä tarpeelliset, vaikka maakuntahallinto syntyneekin. Yhteisissä palveluissa on kyse siitä, että elämän pakkaspäivinä ei palella.

Ensi vaalikaudella tulee kahdessa vuodessa varmistaa se, että oma alueen julkiset sosiaali -ja terveyspalvelut pärjäävät kilpailussa maakunnan tilaaja-tuottajamallissa.

Olisin itse halunnut toisenlaisen sote-mallin. Mallin, jossa palveluita ei pistetä markkinavoimien armoille, jossa kunnilla on vahva rooli. Toisin on käymässä. Porvarihallitus haluaa mallin, jossa kaikki yhtiöitetään ja toiminta on markkinaehtoista. Yksityinen voitontavoittelu tulee voimalla sosiaali ja terveyspalveluihin.

En pelkää kilpailua ja monituottajamallia sinänsä. Hämeenlinnassakin kokeiltiin tilaaja-tuottaja -mallia, mutta yhdessä kaikkien puolueiden kanssa purimme sen. Se oli kallis ja byrokraattinen. Nyt hallitus haluaa, että sote-palveluissa otetaan käyttöön maakunnallinen tilaaja-tuottaja-malli. Kermavaahtona kakussa on, että kunnan tuottamat palvelut on pakko pukea osakeyhtiölain velvoitteisiin.

Yksityinen voitontavoittelu tulee voimalla sosiaali ja terveyspalveluihin.

Yritysvetoisessa mallissa suurena riskinä ovat monikansalliset yhtiöt, jotka optimoivat verotuksensa kansainvälisesti. Ilman  riittävää veroraportointia, syvemmälle menevää kuin nykyiset käytäntömme, verovaroin rahoitetuista palveluista tulevat verotulot uhkaavat valua vieraile maille.

Kaikesta kritiikistäni huolimattaa, jos eduskunnan keskusta, perussuomalaiset kokoomus -enemmistö hyväksyy lain, meidän on Hämeenlinnassa ja muissa Hämeen kunnissa tehtävä kaikkemme, että pärjäämme uudessa mallissa hyvin. Sote on politiikan pitkät kalsarit: hankala, tylsä, mutta tuiki tarpeellinen. Sitäpaitsi se on mennyt ikävästi myhkyröille hallituksen valmistelussa.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Kolumni

Ulla Katajavuori

Kirjoittaja on lähihoitaja ja kuntavaaliehdokas Orimattilassa.

Hyvinvointia hoitajan silmin

 

Olemme suurten muutosten äärellä. Muutosten, joita hallitsevat raha ja säästöt. Kaiken keskiössä pitäisi olla kuitenkin ihminen – hyvinvoiva kuntalainen. Meidän kuntapäättäjien tulisi muistaa tämä tehdessämme päätöksiä kuntalaisten hyvinvoinnin  ja terveyden turvaamiseksi. Jokaisella meistä on oikeus hyviin palveluihin sekä riittävään, koulutettuun, ammattitaitoiseen ja hyvinvoivaan henkilökuntaan. Hyvinvointi koskettaa meitä jokaista ja jonain päivänä se voinkin olla minä tai sinä, joka tarvitsee toisen ihmisen apua ja tukea selviytyäkseen elämästä, kun omat voimavarat eivät enää siihen riitä. Selviytyäksemme tarvitsemme toimivaa ja hyvää sosiaali- ja terveydenhoitoa, jonka pitäisi olla kaikkien saatavilla omassa kunnassamme ja silloin kun sitä kipeimmin tarvitsemme.

Ihmisen hoitaminen ei ole rahassa mitattavissa olevaa pääomaa. Hoidon tuotos on ihmisen hyvinvointi ja mahdollisimman hyvä elämä. Parhaiten se onnistuu tutussa ympäristössä omien läheisten läheisyydessä. Toista ihmistä voi hoitaa vain toinen ihminen ja tähän työhön me tarvitsemme riittävästi osaavia ja ammattitaitoisia hoitajia.

Ihmisen hoitaminen ei ole rahassa mitattavissa olevaa pääomaa.

Vuoden alussa aloittanut Päijät-Häneen Hyvinvointikuntayhtymä PHHYKY antaa esimakua meille siitä mitä SOTE – uudistus tulevaisuudessa parhaimmillaan tai pahimmillaan voi olla. Vuodeosastoja ja vanhainkoteja on lopetettu ja toimintaa keskitetty kotihoitoon sekä suurempiin ja vieraampiin apua antaviin yksiköihin. Terveyspalvelut on siirretty yhä kauemmaksi omaisten ulottumattomiin. Pienet kunnat jäävät väistämättä palveluissa isojen kuntien varjoon. Kuntalaisen sosiaali- ja terveydenhoito ovat huonoja säästökohteita. Pahimmillaan se voi johtaa kalliimpaan ihmisten pahoinvointiin. Kuntalaisen hyvinvointi on liian kallis uhrattavaksi yhtenäisen maakuntamallin rahoittamiseksi.

Me tiedämme, että elämän eväät saadaan jo lapsuudessa, pienessä ja turvallisessa ympäristössä. Se, millaiset puitteet me voimme lapsillemme ja nuorillemme antaa,  vaikuttaa siihen kantavatko lasten ja nuorten siivet elämän matkan varrella. Syrjäytyminen, koulutus, työttömyys, sairastuminen, vammautuminen, ja masentuminen ovat kalliisti hoidettavia ellei niihin puututa ja vaikuteta ajoissa – anneta mahdollisuutta hyvään elämään. Jokaisella meistä – oli hän sitten lapsi tai nuori, aikuinen tai vanha, sairas tai vammainen, laiha tai lihava, köyhä tai rikas – on samanlainen oikeus hyvään ja arvokkaaseen elämään, tarve tulla hyväksytyksi ja kohdatuksi aidosti sellaisena kuin on.

Väärässä kohdassa tehty säästöpäätös ja oikeassa paikassa tehty ennakoiva päätös voivat ratkaista paljon – koko ihmisen elämän. SOTE-mallissa hyvinvoiva kuntalainen voi olla vielä kaukainen unelma, mutta ehkä se vain jonain päivänä toteutuu ja meillä kaikilla on samanlainen mahdollisuus hyvään ja terveelliseen elämään paikkakunnasta ja elämän tilanteesta riippumatta.

Jokaisella on oikeus elää arvokasta elämää. Me päättäjinä voimme toiminnallamme ja päätöksillämme antaa siihen mahdollisuuden ja puitteet. Viimekädessä kuitenkin jokainen kuntalainen itse päättää omasta tavastaan elää terveellista ja liikunnallista elämää – sillä ihminen on luotu liikkumaan. Jokainen vastaa omasta hyvinvoinnistaan, mutta jokaisella tulee olla siihen tasa-arvoiset mahdollisuudet. Meidän on autettava niitä heikompia, joiden omat voimavarat eivät riitä. Meillä on vain yksi elämä ja sinä itse päätät millaisena sen haluat elää.

Yhteisenä tavoitteena on hyvinvoiva kuntalainen. Tehkäämme yhdessä elämästämme elämisen arvoista. Se on tie kestävään tulevaisuuteen. Rahaa ja säästöjä tarvitaan, mutta sen hintana ei saa olla ihmisen elämä.

 

Ulla Katajavuori

Kirjoittaja on lähihoitaja ja kuntavaaliehdokas Orimattilassa.