Ulkomaat
1.3.2019 07:26 ・ Päivitetty: 1.3.2019 07:26
BBC: Kaksi miestä syyttää Michael Jacksonia lukemattomista seksuaalisista hyväksikäytöistä
Kaksi miestä on kertonut televisiossa edesmenneen pop-tähden Michael Jacksonin käyttäneen heitä lukemattomia kertoja seksuaalisesti hyväkseen.
Uutiskanava BBC:n mukaan miehet kertoivat televisiossa, että hyväksikäyttöä tapahtui satoja kertoja.
Wade Robson, 36 kuvaili laulajan hyväksikäyttäneen häntä 7-vuotiaasta alkaen Jacksonin Kaliforniassa sijaitsevassa Neverland-kiinteistössä. Miehen mukaan pop-tähti yritti myös raiskata hänet hänen ollessaan 14-vuotias.
James Safechuck, 40, puolestaan paljasti Jacksonin hyväksikäyttäneen häntä 10-vuotiaasta 14-vuotiaaksi asti.
BBC:n mukaan Jacksonin perhe kiistää miesten syytökset ja sanoo, ettei väitteille ole kunnon todisteita.
Kohu ei laannu
Robson ja Safechuck puhuivat kokemuksistaan myös tänä vuonna julkaistussa Leaving Neverland -dokumentissa.
Dokumentti nosti Jacksonin ympärillä vuosikymmeniä leijuneet lasten hyväksikäyttösyytökset jälleen puheenaiheeksi.
Ensimmäisen kerran Jacksonia syytettiin lapsen hyväksikäytöstä jo vuonna 1993. Neverland ratsattiin vuonna 2003 osana uusia lasten hyväksikäyttösyytteitä.
Tutkimuksen aikana poliisi löysi tiluksilta ison määrän pornografiaa ja kuvia alastomista lapsista. Lopulta Jackson vapautettiin syytteistä vuonna 2005.
Jackson kuoli 50-vuotiaana sydänkohtaukseen kesäkuussa 2009. Hän on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä artisteista maailmassa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.