tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Beatles-tuottaja George Martin on kuollut

Kuva: Lehtikuva

Beatlesin viidenneksi jäseneksi luonnehdittu George Martin on kuollut. Beatlesin kanssa levytyssopimuksen tehnyt ja suurimman osan yhtyeen levyistä tuottanut Martin kuoli 90-vuotiaana tänään, kertovat useat viestimet.

Lisäksi levy-yhtiö Universal vahvisti tiedon hänen kuolemastaan.

Beatles-rumpali Ringo Starr pahoitteli Martinin poismenoa Twitter-viestissään. Starrin mukaan Martinia jäädään kaipaamaan.

George Martinin Beatlesille tuottamista singleistä 23 kipusi listaykköseksi Yhdysvalloissa ja 30 Britanniassa.

Martin tuotti myös muiden artistien kuten Dire Straitsin levyjä.

Keskustelua aiheesta

Juhlaviikkojen HKO-konsertissa kuultiin venäläisiä kuriositeetteja ja saksalaista täyspainoisuutta

Kuva: Chris Lee
Helsingin kaupunginorkesterin kapellimestari Susanna Mälkki.

Juhlaviikkojen perjantaikonsertin päättänyt Gustav Mahlerin ”Das Lied von der Erde” (”Maan laulu”) oli arvoisensa illan huipennus. Teoksen runot on 700-luvun kiinalaisista lähteistä poiminut Hans Bethge (”Die chinesische flöte”, 1907). Tekstit on käännöksessä nimetty mukaelmiksi, kohteliaasti ja asianmukaisesti. Lähdekritiikille lienee paikkansa.

Runot kertovat elämän moninaisuudesta ja kaksijakoisuudesta, kauneuden ja luonnon, ihmisolon, yksinäisyyden ja kuoleman aiheet puhuttavat. Elämän vääjäämättömän kulun hyväksymisen suhteen on aina tehtävää.

Mahlerin monipuolisuus näkyy kiinnostuksena kirjallisuudesta sekä tunnetusti myös filosofiasta. Suuret kysymykset saivat jalansijan hänen ajattelussaan. Tämänkin laulusarjan runoihin on jäänyt säveltäjän kädenjälki teososia muokattaessa.

Kahden laulajan, Gerhild Rombergerin (altto) ja Burkhard Fritzin (tenori) tulkitseman tarinan vuorokerronta nosti esiin Rombergerin sulavaksi hiotun, pakottomana ja liki kulmattomana etenevän korkeahkon alton. Linjakkaassa äänessä on hämmästyttävää vuolautta ja soinnin aatelista kuulautta.

Burkhard Fritz näytti puolestaan miehisen tahtotilan voiman ja suoraviivaisuuden. Heti ensimmäisen osan Juomalaulussa nousutahtien kiskoina kiiltävät säkeet huokuivat korkealla kiitävän tenorin itsevarmuutta ja määrätietoisuutta.

Helsingin juhlaviikot, Musiikkitalo

Helsingin kaupunginorkesteri

Susanna Mälkki, kapellimestari, Gerhild Romberger, altto, Burkhard Fritz, tenori

Mahlerin musiikissa on vahvaa kuvakieltä ja luonnekuvia. Tempoilla ja sävyvaihteluilla sanottava hakee kulloinkin tarvitsemaansa tehoa. Teoksessa on soinnin heleyttä ja lempeyttä, siinä soi vahvuuden kokemus ja tunteitten heittelehtiminen laidalta toiselle. Elämän kirjo on laveasti esillä. Tunnelma vaihtelee vuorolaulun tahdissa, osat esittelevät vuodenaikojen kiertoa, ihmiselämän surua ja toiveita ja luonnon suureen järjestykseen tyytymistä.

Tekijälle ominainen ylilyövä tyylittely piipahtaa sekin teoksessa, lähes mässäilevällä asenteella on omintakeinen paikkansa neljännessä laulussa.

Venäläisen historian havinaa

Dimitri Šostakovitšin Nenä-oopperan jälkeenjääneet välisoitot, interludit, ovat kuriositeetteina vallan nasevia.

Konsertissa kuultiin kolme, syistä tai toisista unhoon jäänyttä oopperan osaa. Ensimmäisen erikoisuus on urkujen asema. Interludi alkaa urkujen sormiolla kiipeilevien sävelten liikehdinnällä, johon korkeiden jousten tremolo tuo oman väri(nä)nsä. Kiihdytys seuraa kuin ensimmäisen pianokonserton kolmannessa osassa, viuhuva ja yltiöpäinen.

Toisessa pääosan saavat balalaikka ja sen sukusoitin domra. Hauskuutta ja korvanhyvää tarjotaan, onhan asialla Šostakovitš. Kolmas on kaihtelematonta kääntyilyä, eri suuntiin tunkeilevaa häpeilemätöntä uteliaisuutta ja sävelten irtipäästelemistä, tanssillista keimailuakin.

Nuoren Igor Stravinskyn Hautajaislaulu on syntynyt säveltäjän opettajan, Nikolai Rimski-Korsakovin kuoleman jälkeen. Stravinsky toivoi voivansa esityttää teoksen jossakin muistotilaisuudessa ja onnistui lopulta. Partituurin tummina humajavat ensisivut antavat vihiä teoksen luonteesta. Kaiho vaihtuu haikeuteen, esiin työntyvä nousu paisuu purkauksenomaisesti. Aran aiheen hienosäätö tapailee vielä varoen eri sävellysteknisiä suuntia. Teoksen peitelty pateettisuus ei häiritse, aitous tunteitten aallokossa näyttää kasvavien suuruuksien kohdalla olevan yhtä yleistä kuin normikansalaisillakin.

HKOn kapellimestari Susanna Mälkki pitelee orkesteriaan tarvittaessa hellästi, tarvittaessa lisää määrätietoisuuden tulivoimaa. Luottamuksellinen suhde johtajan ja muusikoiden välillä on tasaisesti kypsymässä, hedelmällinen.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Vastakulttuuri voimissaan juhlaviikoilla – Vixen on opinkappale oopperasta

Kuva: Saara Autere

Silent Operan Vixen perustuu Leoš Janáčekin oopperaan ”Ovela Kettu” sekä uskollisesti että rajusti ja rujosti omille teilleen räjähdellen.

Janáčekin teos perustuu alun perin sarjakuvalle vuodelta 1920 (ilmestyi sittemmin kirjana), mitä voisi jopa pitää viittauksena aikojen takaa tähän maailmanaikaan.

Vixen -oopperaa voi esitysmuodon ja hengen perusteella kutsua myös musikaaliksi, vaikka uskollisuus oopperalle onkin ilmeinen. Koko tuotantokoneisto on saanut tässä aikaan näyttävän produktion. Katsojan selkäpii sen kertoo.

Esitystä kuunnellaan kuulokkeet korvilla, esityksen kieli on englanti. Yleisö seuraa tapahtumia seisoskellen sekä Bruno-salissa vaeltaen, satunnaisesti sinne tänne istahdellen.

Vauhti on vimmainen ja volyymi korkealla, tarinan käänteet käryävät katuoopperan henkeä. Ollaan kuin vastakulttuurin sirkusteltassa ja karnevaalit ovat karata käsistä. Eipä jää epäselväksi, että metsän elämän sijaan tässä seurataan nuorisojoukon, epävarman ja ailahtelevasti aggressiivisen ja hellyyttä kaipaavan seurueen elämää. Ihastutaan, kiinnostutaan, kähmitään, torjutaan, tullaan raskaaksi, liikutellaan huumekääröjä ja kaljoitellaan.

Kun alkuperäisen tarinan lopussa Kettu ammutaan, ammuttavaksi osuu nytkin kettu, tyttö nimeltä Vixen.

OOPPERA

Helsingin juhlaviikot, Konepajan Bruno

Silent Opera: Vixen (Leoš Janáčekin oopperan Ovela Kettu pohjalta)

Ohjaus, libretto Daisy Evans – Musiikinjohto Stephen Higgins – Musiikin sovitus Stephen Higgins, Max Pappenheim – Lavastus Kitty Callister – Valaistus Jake Wiltshire – Äänitys David Gregory, Max Pappenheim –

Rooleissa Rosie Lomas, Ivan Ludlow, Timothy Dickinson, Robin Bailey, Rosanna Ter Berg, Jessie Grimes, Phillip Granell

Laulajat ottavat kaiken irti roolihenkilöistään, antautuvat täysillä pitämään kiinni rispaantuneesta elämänlangasta. Eläytyminen on armottoman raadollista, yleisöä liki tulevaa. Minkäänlainen hillitseminen ei kuulu asiaan, seuraamukset teoista herättävät vasta kaiken jo tapahduttua, jos aina silloinkaan.

Janáčekin musiikki hallitsee taustalla, orkesterisoinnille on tilansa, musikaali-sävyt täyttävät roolihenkilöiden vuorosanat. Mutta solistit saavat näyttää muutakin kuin mageeta kelluntaa. Teknisesti ja fyysisesti vaativia hetkiä osuu yhdelle sun toiselle, etenkin Vixenille. Solistit ovat taitavia ja äänet kestäviä.

Poimin loppuun pienen yksityiskohdan, joka jäi kirkkaana mieleen, ei silmille hyppien, vaan kuin huomaamatta ohikiitäen: vaikea ja herkkä hetki, kettu syö miehen kädestä. Lyhyt kohtaus on lämmöllä ja räikeyttä kaihtaen ohjattu ja esitetty. Mitä kaikkea siihen sisältyykään… mitä kaikkea sen jälkeen…

Kun elämäämme ympäröivä aika on risainen, täynnä vääristyneitä kysymysmerkkejä, tällainen ooppera on paikallaan. Sen merkitys lienee heijastaa, nostaa esiin, näyttää voima ja taistella. Saada yleisö vähintäänkin pysähtymään.

Matti Saurama

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Maahan juurtunut kone” – Tanssin Talon arkkitehtoninen ilme on pelkistetyn yksinkertainen

Tuleva Tanssin Talo havainnekuvassa. Vasemmalla Kaapelitehtaan kulttuurikompleksi.

Vuonna 2020 ovensa Helsingin Kaapelitehtaalla avaavan Tanssin talon arkkitehtoninen ilme ”Leija” on julkistettu.

Painovoimaa uhmaava leija. Teollisen ronski, maahan juurtunut kone. Taianomainen laatikko, joka on valmis vasta, kun tanssi astuu sisään, kuvailee Tanssin talon ilmettä sen suunnittelusta vastaava arkkitehti Teemu Kurkela.

Arkkitehtitoimisto JKMM Arkkitehtien Teemu Kurkelan rinnalla Tanssi Talon vastaavana rakennussuunnittelijana on toiminut Kaapelitehtaan suojeluun vaikuttanut arkkitehti Pia Ilonen Tallista.

Kurkelan ja Ilosen mukaan Tanssin talon arkkitehtonisen ilmeen suunnittelussa ei ole lähdetty tekemään koreaa kuorrutusta, vaan yhdistämään vanhaa ja uutta toiminnallisuuden lähtökohdista. Materiaaleina on käytetty kiillotettua alumiinia, ruostunutta terästä ja messingin väristä alumiinipunosverkkoa.

Rakennus on arkkitehtien mukaan äärimmäisen pelkistetty ja jopa yllättävän yksinkertainen.

– Se ei yritä olla liian valmis ennen kuin tanssi on tullut sisään, Kurkela kuvailee.

Yksinkertaisuutta on kuitenkin maustettu yksityiskohdilla, jotka avautuvat eri tavoin, mitä lähemmäs ja mitä pidemmälle talon uumeniin astuu. Osa ulkoseinistä on peilaavia luoden taloon oman taiallisuuden kokemuksen ja sulauttaen rakennuksen ympäristöönsä.

– Tavoitteena oli luoda Tanssin talosta ”Magic Box”. Se on kuin valtava rantaan ajautunut merikontti, jonka tanssi löytää ja valloittaa itselleen. Kun taloa lähestyy, se näyttää uhmaavan painovoimaa ja olevan lähes aineeton, Kurkela maalailee.

Pia Ilonen kertoo, että hankesuunnitteluprosessissa tutkittiin useita vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja Tanssin talolle.

– Suunnittelu on käsittänyt myös itse Kaapelitehtaan toiminnallisen ratkaisun uudistamista ja synergiamahdollisuuksien hakemista. Kaapelitehdas on ennen kaikkea taiteellisen työn tekemisen keskus; sen henki syntyy siitä! Suunnittelussa varmistetaan, että tehtaan logistiikka pelaa jatkossakin, Ilonen kertoo.

Tanssin talon myötä Kaapelitehdas uudistuu monin tavoin. Muun muassa sisäpiha katetaan, ja osasta katettua pihaa muodostuu Kaapelitehtaan uusi sydän – kaikille toimijoille yhteinen aula, jota on kauan kaivattu.

Tanssin talon suunnittelutyössä on kuultu useaan otteeseen niin tanssin kuin Kaapelitehtaan toimijoita.

– Prosessi on ollut hieno ja toimiva. Olemme yhdessä ratkoneet tanssin ja Kaapelitehtaan toimijoiden sekä naapuruston näkökulmasta talon toiminnallisuutta, ja se näkyy myös arkkitehtien suunnittelussa. Työ ei kuitenkaan lopu tähän, vaan jatkuu edelleen, Tanssin talon toiminnanjohtaja Hanna-Mari Peltomäki sanoo.

 

 

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Naisohjaajat hallitsevat Kansallisteatterin syksyä – ohjelmistossa suuria tarinoita Saisiolta, Westöltä, Bulgakovilta

Kuva: Jari Soini
Mestari ja Margarita -näytelmän keskeisissä osissa nähdään Juha Varis, Saatanaa eli Wolandia näyttelevä Marc Gassot ja Maria Kuusiluoma.

Pääjohtaja Mika Myllyaho pääsi tiistaina hehkuttamaan näytäntökauden avajaispuheessaan, että kun tasa-arvokysymykset –  eli miesvaltaisuus – ovat viime aikoina jälleen puhuttanut suomalaista teatterikenttää, Kansallisteatterin syksyssä sukupuolivinoumaa tullaan omalta osaltaan korjaamaan näyttävästi. Kansallisen syksyssä on siis luvassa monien kiinnostavien naisohjaajien töitä.

Itse asiassa valtikka on Kansallisteatterissa jopa suvereenisti naisten kädessä: syksyn seitsemästä ensi-illasta kuudessa on nainen puikoissa. Heistä osa on talon ”omaa kalustoa” kuten vakinainen dramaturgi Minna Leino ja  kotikirjailijan statuksella teatterin kanssa yhteistyötä tekevä Laura Ruohonen tai sitten sen näyttämöillä aiemmin paljon työskennelleitä kuten Laura Jäntti. Anne Rautiainen ja Mikaela Hasan ovat  puolestaan ohjanneet Kansallisessa molemmat vain kerran.

Se kuudes eli Mari Rantasila on viime vuodet työskennellyt sekä näyttelijänä että ohjaajana elokuvan parissa, mutta pääsee nyt debytoimaan Kansallisteatterissa ohjatessaan pienelle näyttämölle  Jenni Toivoniemen ja Kirsikka Saaren kirjoittaman ”Masennuskomedian”. Se perustuu Rantasilan alkuperäisideaan ja kokemuksiin mielenterveyskuntoutujien työkeskuksen ilmapiiristä, johon hän pääsi tutustumaan käydessään hyödyntämässä laitoksen kopiokonepalveluja.

– Minuun teki ison vaikutuksen, miten siellä suhtauduttiin työhön, ja ajattelin, että tällaisia kaikkien työyhteisöjen pitäisi olla. Siitä lähti syntymään tämä surrealistinen komedia työstä, joka on myös arvonäytelmä: se pohtii, miten me arvotamme itsemme kilpailuyhteiskunnan kovettamassa työelämässä, kuvailee Rantasila.

Suurella näyttämällä Suomi-kuvaa ja nonsenseä

Suuren näyttämön ensi-illoista  ”Koivu ja tähti” (13.9.) on Kansallisteatterin panos Suomen itsenäisyysjuhlintaan. Pirkko Saision kirjoittama ja Laura Jäntin ohjaama juhlanäytelmä liikkuu kolmessa aikatasossa: ajassa ennen itsenäisyyttä, tässä ja nyt -hetkessä ja tulevassa, jossa itsenäisyys voi olla jo uhattuna.

Pirkko Saision ja Laura Jäntin uusi yhteistyö on Kansallisteatterin panos Suomi 100 -juhlintaan: neotopeliaaninen näytelmä katsoo nykysuomalaisuutta myyttien ja historian läpi.

– Näytelmän fokuksessa on suomalainen keskiluokka, joka pyörii maailmassa, joka koostuu historiasta, globaalisuudesta ja luonnosta sekä myyttisestä alitajunnasta. Nämä luovat kokonaiskuvaa siitä, missä nyt mennään, Laura Jäntti kiteyttää näytelmän sisällön.

Jäntin ja Saision yhteistyötä nähtii Kansallisen päänäyttämöllä viimeksi paljon kiitoksia niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin keränneessä ”Slava!”-musiikkiteatterijärkäleessä.

Jos on Kansallisteatteri tänä syksynä kiitettävästi tasa-arvon asialla, myös lapset huomioidaan hienosti, kun suuren näyttämön valtaavat marraskuussa Laura Ruohosen nonsense-runojen hillittömät hahmot. Viime keväänä kirjana ilmestyneen ”Tippukivitapauksen” runojen pohjalta on sovitettu koko perheen musikaali, jossa seikkailevat muun muassa , diktaattorirouva Diktaatta, kävelevä viikuna, nirso ipana, joka syö vain lentäviä lettuja, rullaluisteleva portieeri sekä tietysti Seela Sellan esittämä Päätäi Väätäinen ja Vuokko Hovatan Seija Soija -niminen papu, jotka ovat  tuttuja jo Ruohosen ja hänen kuvittajakumppaninsa Erika Kallasmaan aiemmasta ilottelusta ”Yökyöpelit”.

Laura Ruohosen kirjoittama ja ohjaama koko perheen musikaali Tippukivitapaus tuo Kansallisen suurelle näyttämölle hillittömän hahmokavalkadin.

Musiikin Tippukivitapaukseen (kuten Yökyöpeleihinkin) säveltäneen Anna-Mari Kähärän mukaan esitys on ehdottomasti sallittu myös aikuisille. Kansallisteatterin avajaisissa nähdyn katkelman perusteella koukuttavaa nähtävää ja kuultavaa on tosiaan tarjolla koko perheelle.

Pienen näyttämön ensimmäisenä ensi-iltana (8.8.) nähdään odotettu dramatisointi Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittaneesta Kjell Westön romaanista ”Kangastus 38”. Hienon romaanin on sovittanut Michael Baran ja näyttämölle sen ohjaa Mikaela Hasán.

Westö kertoi näytäntökauden avajaisissa käyneensä juuri ensimmäisen kerran katsomossa näytelmän harjoituksia ja vaikuttuneensa näkemästään.

– Olin joskus nuorena Svenskanissa itse lähemmin tekemisissä teatterin kanssa, ja nyt harjoitusten seuraaminen palautti mieleen, kuinka hienoa työryhmässä työskentely voi olla. Tämä oma ammatti kun on aika yksinäistä touhua.

Ohjaaja Mikaela Hasánin mukaan Kangastus 38:n ydinkysymys on siinä, voiko yksittäinen ihminen vaikuttaa historian kulkuun tilanteessa, jossa kaikki näyttää luisuvan kohti katastrofia.

– Se on myös tarina Suomen haavoista, joihin ei ole haluttu katsoa, ei avata saati sitten ruveta hoitamaan, sanoo Hasán näytelmästä, jossa vuoden 1918 kansalaissodan vankileirien pitkät varjot tavoittavat päähenkilö Milja Matilda Wiikin  vielä 20 vuoden kuluttuakin vuonna 1938, jolloin uusi sodanuhkä leijuu koko Euroopan yllä.

Saatana saapuu Willensaunaan

Willensaunassa saa syyskuun 6. päivä ensi-iltansa teatterin eri lajeja fuusioiva Anne Rautiaisen ohjaus Mihail Bulgakovin järkälemäisestä klassikosta ”Saatana saapuu Moskovaan”, näyttämöllä originaalinimellään ”Mestari ja Margarita”. Toteutuksessa perinteinen puheteatteri saa rinnalleen visuaalisen ja fyysisen ja vaqhvasti myös nukketeatterin elementtejä. Bulgakovin huimassa Stalinin ajan Moskovaan sijouttuvassa satiirissa seikkailevat niin Saatana, Jeesus, Pontius Pilatus kuin luomistuskainen kirjailija Ivan Bezdomnyi, joiden polut risteytyvät mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla.

– Ihastuin teoksessa aikoinaan sen absurdiin hulluuteen, ja siitä tuli elämänmittainen suhde, koska teoksen tasot ovat aina vaan niin herkullisia, erityisesti Saatana ihmiskunnan peilinä. Ja kukapa ei haluaisi ohjata Jeesuksen ja Saatanan välistä vuoropuhelua, Rautiainen hehkuttaa.

Kansallisteatterin näytäntökauden spesialitettina nähdään Minna Leinon ohjaus Thomas Bernhardin romaanista ”Vanhat mestarit”. Se tulee ensi-iltaan syyskuun 7. päivä Taidemuseo HAMissa Tennispalatsissa. Taiteiden välillä älykkäästi ja ironisesti liikkuvan romaanin monisäikeiset keskustelut käydään Wienin taidemuseon Bordone-salissa, ja siksi ohjaajakin halusi viedä esitystapahtuman asianmukaiseen miljööseen.

Kansallisteatterin syyskauden ainoa miesohjaajan työ on Aleksis Meaneyn ohjaus Okko Leon tuoreesta tekstistä ”Pimeä huone”, joka liikkuu valokuvauksen ja sitä kautta taiteen tekemisen etiikan perimmäisten kysymysten äärellä: millä ehdoilla kuvia otetaan, mitä rajataan pois, miten kuvat määrittävät maailmaa?

Kiertuenäyttämön uutuusesitys on maastapoistokriittinen ”Toinen koti”, jossa kohtaavat pakolaisina tänne tulleet taiteilijat ja täkäläiset teatterintekijät ja muusikot. Dokumentaarinen näyttämöteos kyseenalaistaa Suomen nykyisen karkotuskäytännön, jolla voidaan lähettää joku taiteensa takia kotimaassaan vainon kohteeksi  joutunut ja maanpakoon lähtenyt takaisin lähtöpisteeseen. ”Vaihda ammattia ja palaa”, kuuluu tyly viranomaisviesti.

 

 

 

 

Keskustelua aiheesta

”Hän on ilmiö vielä 40 vuotta kuolemansa jälkeen”

Kuva: Lehtikuva

Rockin kuninkaana tunnetun Elvis Presleyn kuolemasta tulee huomenna kuluneeksi 40 vuotta. Supertähden entiselle kotitalolle, nykyisin museona toimivaan Gracelandiin odotetaan tuhansia faneja muistelemaan idoliaan tämän kuoleman vuosipäivän alla. Kaikkiaan Yhdysvaltain Memphisissä sijaitseva museo odottaa jopa 50 000 Elvis-fanin osallistuvan tähden kuoleman 40-vuotisjuhlallisuuksiin.

Osa ihailijoista ei ollut Elviksen eläessä vielä edes syntynyt, mutta hänen musiikkinsa puhuttelee yhä. Niin myös Elviksen faniklubia Lähi-idän Qatarissa johtavaa 36-vuotiasta Lisa Bseisoa.

– Elvis on kuuluisin kaikista kuuluisuuksista, Gracelandissa useamman kerran vieraillut Bseiso sanoo.

– Hän on ilmiö vielä 40 vuotta kuolemansa jälkeen. Yhä yhtä voimakas kuin rakastavakin.

Nuorisonvillitsijä mursi rajoja ja sydämiä

1950-luvulla uransa huipulla ollut Presley mullisti musiikkimaailman rajoja kaatavalla tyylillään. Hänen musiikkinsa yhdisteli muun muassa rhythm´n bluesia, bluesia, countrya ja gospelia hämärtäen paitsi tyylirajoja myös erottelua Yhdysvaltain mustan ja valkoisen väestön musiikin välillä. Sosiaalisia ja roturajoja rikkova, lantiotaan estoitta pyörittävä ja nuorisoa hurmokseen asti villitsevä tähti sai konservatiivipiirit raivoihinsa.

Elviksestä kehkeytyi yksi populaarikulttuurin suurvaikuttajista, jonka tyyli on muovannut vahvasti listaykkösten seuraavia sukupolvia aina The Beatlesista Rolling Stonesiin ja Bruno Marsiin.

– Hänen kuulemisensa ensi kertaa oli kuin olisi murtautunut ulos vankilasta, muusikko ja kirjallisuuden nobelisti Bob Dylan on kuvaillut rockidolia.

Elvis on yhä maailman eniten levyjä myynyt artisti noin miljardilla myydyllä äänitteellä.

Kuoli vain 42-vuotiaana

Elviksen elämän lopputaivalta varjostivat lääkkeiden väärinkäyttö ja terveysongelmat.

Presley löydettiin tajuttomana kotoaan 16. elokuuta 1977. Hänet kiidätettiin sairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi vain 42-vuotiaana.

Kuoleman todettiin johtuneen sydämen rytmihäiriöstä. Lääkkeiden väärinkäytön uskotaan olleen ainakin osasyy artistin kuolemaan.

Presleyn hautapaikka on Gracelandissa.

AVAINSANAT