Beatles-tuottaja George Martin on kuollut

Kuva: Lehtikuva

Beatlesin viidenneksi jäseneksi luonnehdittu George Martin on kuollut. Beatlesin kanssa levytyssopimuksen tehnyt ja suurimman osan yhtyeen levyistä tuottanut Martin kuoli 90-vuotiaana tänään, kertovat useat viestimet.

Lisäksi levy-yhtiö Universal vahvisti tiedon hänen kuolemastaan.

Beatles-rumpali Ringo Starr pahoitteli Martinin poismenoa Twitter-viestissään. Starrin mukaan Martinia jäädään kaipaamaan.

George Martinin Beatlesille tuottamista singleistä 23 kipusi listaykköseksi Yhdysvalloissa ja 30 Britanniassa.

Martin tuotti myös muiden artistien kuten Dire Straitsin levyjä.

Keskustelua aiheesta

valittu_artikkeli02

Uudistunut Cullberg-baletti vieraili Helsingissä: Henkevää ja nautinnollista nykytanssia

Kuva: Urban Jören
Cullberg-baletin tanssijaryhmässä nähdään myös suomalaisvoimia: Helsingin vierailulla esitetyssä Figure a Sky -teoksessa mukana oli Vera Nevanlinna (kuvassa vasemmalla).

Zodiak – Uuden tanssin keskus täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Sen perustaja ja taustayhteisö Zodiak Presents puolestaan jo 30 vuotta. Merkkivuotta juhlistetaan monenlaisin yhteistyöesityksin, joista ensimmäinen nähtiin viikonloppuna Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

Ruotsalaisen nykytanssin pioneeri, hiljaisempien vuosien jälkeen uudistunut Cullberg-baletti toi Helsinkiin amerikkalaisen post-modernin tanssin legendan Deborah Hayn suurelle ryhmälle tekemän teoksen ”Figure a Sea”. Esityksen äänimaailman oli luonut taiteen moniosaaja ja elektronisen musiikin uranuurtaja Laurie Anderson.

Kansallisteatteri, suuri näyttämö (vierailuesitys)

Cullberg-baletti: Figure s Sea

Koreografia ja ohjaus Deborah Hay – Säveltäjä Laurie Anderson – Ääni Martin Ekman – Valot Minna Tiikkainen – Puvut Marita Tjärnström

Vuonna 1941 syntynyt Hay on yksi amerikkalaisen nykytanssin tärkeimpiä vaikuttajia jo 1960-luvulta lähtien. Hän on luonut oman playing awake -työskentely- ja esitysmetodin, joka korostaa esiintyjän kokonaisvaltaista läsnäoloa. Siinä keskeistä on tanssijan jatkuva kehollinen havainnointi ja nyt-hetkessä toimiminen.

Haylla on Suomeen ja erityisesti Zodiakiin pitkät ja lämpimät suhteet. Hän vieraili Zodiakissa ensimmäisen kerran omalla soolollaan vuonna 2003, ja on sen jälkeen käynyt maassamme useasti sekä opettamassa että tekemässä koreografioita. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin Teatterikorkeakoulun kunniatohtorin arvonimi.

Syksyllä 2015 kantaesitetyssä Figure a Seassa on myös vahva suomalaispanos. Yhtenä yhteensä 17 tanssijan joukossa on mukana nykyään Hayn luottotanssijoihin kuuluva Vera Nevanlinna. Teoksen valot on suunnitellut pääasiassa Hollannissa ja muualla Euroopassa työskentelevä valosuunnittelija Minna Tiikkainen.

Meren lailla jatkuvasti virtaava esitys oli loputon kudelma liikkeitä, kohtaamisia, lähestymisiä ja eroja. Vaihteleva kokonaisuus oli kuitenkin hyvin selkeä ja rauhallinen kuin rantaan lyövät mainingit, jotka toistostaan huolimatta eivät koskaan ole samanlaisia.

Vaikka kukin tanssija toteutti omaa koreografista polkuaan, oli jokainen jatkuvasti myös tietoinen ja reagoi siihen mitä muut tekivät. Aina välillä koko tanssijajoukko yhtyi hetkeksi yhteiseen liikkeeseen tai askelkuvioon hajotakseen jälleen omiin kuvioihinsa kuin aaltojen pärskeet. Monimuotoisessa ja pääosin hyvin keveässä liikekielessä korostuivat kädet ja niiden asennot jatkuvan paikasta toiseen eri tavoin kulkemisen ohella.

Myös visuaalisesti esitys oli hyvin seesteinen. Marita Tjärnströmin suunnittelemien erilaisten housuasujen hillitty väriskaala liikkui mustasta tummansinisen ja harmaan kautta ripaukseen valkoista. Tyhjän valkoisen näyttämön ainoa kiintopiste oli taustan horisonttiviiva, joka jakoi sen vaaleampaan ja tummempaan alueeseen. Tiikkaisen valot hengittivät teoksen musiikillisten jaksojen myötä yhtä hienovaraisina kuin Andersonin äänimaailma, joka välillä haihtui lähes olemattomiin kasvaakseen jälleen uuteen volyymiin.

Tunnin mittainen Figure a Sea oli kaunis ja henkevä esitys, jossa ei tarvinnut otsa kurtussa miettiä näkemänsä tarkoitusta, vaan vain nauttia loputtomasti aaltojen lailla muuntuvasta liikkeestä.

Annikki Alku

 

Keskustelua aiheesta

Ylestä eläköityvän Matti Ijäksen saappaille ei helposti löydy täyttäjää

Kuva: Yle Kuvapalvelu
Matti Ijäs ohjaamassa Vesa Vierikkoa ja Kaija Pakarista vuoden 1985 elokuvassaan Katsastus, josta on aikojen saatossa tullut todellinen kulttiklassikko.

Kun TV1:n Kotikatsomossa laskeutuu esirippu sunnuntai-iltana noin viittä vaille iltakymmenen, voi samalla todeta erään merkittävän aikakauden päättyneen. Tai tarkalleen tuo päätepiste osuu maaliskuulle, jolloin Matti Ijäs jää virallisesti eläkkeelle Yle Draaman ohjaajavakanssilta.

Paitsi katsojille myös hallitusherroille on ehkä ollut mieleen se, että Ijäs on pidentänyt työuraansa esimerkillisesti: eläköityessään hän on juuri ehtinyt täyttää 67 vuotta. Mutta hän on onneksi luvannut jatkaa ohjaajauraansa vapaana taiteilijana.

Ijäksen viimeisiksi ohjauksiksi Yle Draamassa jäivät tämän vuoden kolmena ensimmäisenä sunnuntaina lähetetyt ”Rakkaus ja laki” -trilogian tv-elokuvat. Niistä Ijäksen työtä olivat ensimmmäinen (”Seksuaalinen rakkaus”) ja tulevana sunnuntaina viimeisenä nähtävä ”Lähimmäisenrakkaus”, keskimmäisen (”Vanhempainrakkaus”) ohjasi Juha Lehtola.

Pärttyli Rinteen käsikirjoittamat elokuvat ovat tavoitelleet realistista otetta rakkauden tai sen kaipuun ylilyöviin ilmenemismuotoihin, mutta ovat kärsineet paikoin uskottavuusongelmista. Koska Ijäs on aina ollut mestari sekoittamaan todenmakuista arkielämää ja absurdin mittoihin yltävää mielikuvituksen lentoa, hänelle pienet  realismista lipsumiset ovat olleet näissä viimeisissä ohjauksissankin varsin tuskatonta.

Hänhän on ylipäätään ollut läpi uransa sellainen auteur, joka on muiden käsikirjoituksia ohjatessaankin muokannut niitä omaan ilmaisuunsa sopivaan muotoon.

Juristileidin kujanjuoksu

Kotikatsomon Rakkaus ja laki: Lähimmäisenrakkaus -elokuva kertoo lujassa uraputkessa olevasta yritysjuristista (Meri Nenonen), joka saatuaan kuulla haaveilemansa Aasian-komennuksen toteutuvan, ajaa menestyshuumassaan iäkkään Irja-rouvan yli. Irja menehtyy, ja Kati saa syytteen kuolemantuottamuksesta. Hän yrittää aluksi pimittää tapahtuneen niin työnantajaltaan kuin perheeltäänkin, mutta tuleehan se väistämättä ilmi kun käräjille mennään.

Tuomiota ei vielä alioikeudessa tule, mutta hovissa se rapsahtaa Katille korkojen kera. Ehdollisen vankeustuomion lisäksi hänet velvoitetaan maksamaan elatusmaksua Irjan aikuiselle pojalle Hannulle (Auvo Vihro), joka on kehityshäiriöinen ja ollut siksi riippuvainen äidistään.

Kun Hannu ei pärjää yksin, hän tekee suoraviivaisen siirron ja yrittää asettautua Katin (jota Hannu kutsuu ”Munansärkijäksi” yliajon yhteydessä levinneen kauppakassin tähden) perheeseen asumaan. Tässä kohtaa elokuva saa ijäsmäisiä kierteitä, kun simppelisti toimivan Hannun ajatusmaailma törmää Katin juristilogiikkaan ja reviirin puolustukseen.

Auvo Vihro esittää koskettavasti kehityshäiriöistä Hannua Kotikatsomon Rakkaus ja laki -trilogian viimeisessä osassa Lähimmäisenrakkaus.

 

Munansärkijä-Kati viskaa Hannun pellolle, mutta lopulta kylmässä juristisydämessäkin alkaa lainehtia sen verran lämpöä, ettei tv-draama jättäydy tragediaksi vaan hahmottuu kokonaisuutena Ijäksen tyyliin istuvaksi tragikomediaksi.

Elokuvan roolitus on osuva niin kuin on ollut koko trilogiassa,  ja henkilöohjaus Ijäkselle tyypillisesti tarkkaa mutta näyttelijöiden omaan ilmaisuvoimaan luottavaa.

Hienoa ohjaajauran helmiä Areenassa

Matti Ijäs on Aki Kaurismäen ohella ainoa suomalainen nykyohjaaja, jonka kädenjälki on läpi tuotannon tunnistettavaa ja varsin tasalaatuisen tasokasta. Ijäs on ollut Ylen kannalta siitä kiitollinen draamatyöläinen, että hän on tehnyt valtaosan parhaista ohjaustöistään juuri Yle Draamalle tai sen edeltäjälle Televisioteatterille.

Monista niistä on tullut myös kansansuosikkeja, joiden repliikkejä osataan lasketella ulkoa. Vuonna 1985 ensiesitetty, Joni Skiftesvikin novellista dramatisoitu ”Katsastus” on tässä sarjassa yli muiden, sillä siitä on pidetty jopa karaokesessioita. ”Viimeinen keikka”, ”Painija”, ”Lahja”, ”Pala valkoista marmoria”, ”Enon opetukset” – siinä muutama poiminta Ijäksen Yle-uran muista helmistä.

Teatterilevitykseen  suunnatuissa elokuvissaan Ijäs on ollut laadullisesti epätasaisempi, mutta hienoja onnistumisia löytyy siltäkin saralta, kuten äskettäin Teeman Ijäs-arkistoillan yhteydessä esitetty ”Sokkotanssi” tai 1990-luvun alussa ja lopussa valmistuneet ”Räpsy ja Dolly” ja ”Haaveiden kehä” osoittavat.

Eläkkeelle jäävän Ijäksen tuotantoa on nyt tribuutinomaisesti nähtävänä Yle Areenassa. Kulttiklassikko Katsastuksen lisäksi tarjolla ovat muun muassa Ijäksen luottonäyttelijä Sulevi Peltolan upeasti pääosittama ”Johanneksen leipäpuu”, Reko Lundánin Kom-teatterille kirjoittaman  lamadraaman ”Tarpeettomia ihmisiä” filmatisointi sekä vuonna 2007 valmistunut ”Katve”, joka edustaa kattauksessa yhtä Ijäksen vahvaa lajia, nuorisokuvausta.

Sellaisten parissahan hänen uransa hyvään nousukiitoon lähtikin 1970-80-luvun taitteessa, muun muassa Mikko Niskasen viimeisen voimannäytön Ajolähtö-elokuvan (1982) toisena käsikirjoittajana ja apulaisohjaajana.

Kaikkiaan Areenassa on koko tämän vuoden katsottavissa yhdeksän Ijäksen Yle-ohjausta. Elokuvien rinnalla sieltä kannattaa ehdottomasti katsoa myös Juha Lehtolan pätevä henkilödokumentti ”Suomalainen elokuvaohjaaja: Matti Ijäs”.

Rakkaus ja laki: Lähimmäisenrakkaus TV1:n Kotikatsomossa sunnuntaina 15.1. klo 21.05.

Tallenna

Tallenna

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kirjavisalle tulee juhlavuodeksi poikkeustila

Koska tällä viikolla ei ole normaalia Kirjavisa-purkua vaan vain pelkkä uusi sitaatti, käytetään tilaisuus hyväksi, ja käydään läpi  vähän käsillä olevan tuplajuhlavuoden kuvioista.

Suomen täyttäessä sata vuotta saavuttaa myös Kirjavisa merkittävän virstanpylvään: kuukautta ennen itsenäisyyspäivää juhlitaan Kirjavisan 25-vuotissynttäreitä. Lähtölaukaushan posahti 6.11.1992 Pentti Saarikosken runolla. Päävisaisäntä oli tuolloin Demarin kulttuuritoimituksen vetäjä Tapani Suominen (visaväen paremmin vain ts:nä tuntema) kisällipoikanaan tämänkin jutunpätkän signeerannut henkilö, visanimimerkiltään loogisen simppelisti rb.

Itsenäisyytemme satavuotisuuden ja visan neljännesvuosisataisuuden kunniaksi Kirjavisan normaalikäytäntöihin tulee täksi vuodeksi huomionarvoinen poikkeussääntö.

Kun periaatteena on alusta alkaen ollut, että sama kirjailija ei esiinny visassa kahdesti (muutama tahaton lipsahdus on tosin sattunut), vuoden 2017 tehtävissä tulee esiintymään suomalaisia kirjailijoita, jotka ovat visassa jo olleet.

Nämä sitaatit tullaan merkitsemään asteriskilla *, ja myös tehtävävihjeissä asia nostetaan aina esiin. Olkoon pysyväisvinkkinä koko vuodelle se, että nämä tuplautuvat kirjailijat tulevat olemaan suomalaisen kaunokirjallisuuden painoarvoltaan raskainta sarjaa – ainakin visamaakarin mielestä.

Tuplauksia tulee koko vuodelle yhteensä kymmenen, loppuvuotta kohti tihentyen.

Viikon 2 sitaatti

Kakkosviikon sitaatti ei vielä ole juhlasarjaa, tämä kirjailija, joka on kirjailijanimeltään muuten visahistorian lyhimpiä, ei varmasti ole visassa aiemmin esiintynyt. Mutta monilla muilla foorumeilla senkin edestä. Hänen tekstiään on kuultu muun muassa olympialaisten avajaisissa, hän on ollut Oscar-ehdokas, maailmanmaineeseen yltäneen rock-bändin jäsen ja voittanut erään huomionarvoisen kirjallisuuspalkinnonkin.
Kuka hän on, mikä teos? Vastaukset viimeistään 18.1. mennessä osoitteella Demokraatti /Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Perämiehellä oli sellainen tapa, että ennen kertomuksen aloittamista hän otti taskustaan lahon puunlastun ja asetti sen korvalleen kuin puhelimen luurin. Hän kuunteli lastua parin minuutin ajan ja antoi silmiensä painua kiinni kuin unessa, mutta silmäluomien alla pupillit värähtelivät kiireen vilkkaa. Olin ensimmäistä kertaa Kaineuksen kuulijana ja siksi hymyilin hölmistyneenä tämän hullunkuriselle käytökselle. En osannut kuvitella muuta kuin että se oli jonkin alatyylisen narriesityksen tai parodian esinäytös.”

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Viime vuoden kirjamyynnin listakärkiä olivat Potter, Remes, Mielensäpahoittaja ja japanilainen siivouskirja

Ilkka Remes, Harry Potter ja Marie Kondo jylläsivät Suomen viime vuoden kirjamyyntilistoilla.

Suomen kustannusyhdistyksenjuuri julkaisemalla vuoden 2016 myydyimpien kirjojen listalla nousi yksi ylitse muiden: J. K. Rowlingin, John Tiffanyn ja Jack Thornen kirjoittamaa ”Harry Potter ja kirottu lapsi” -teosta myytiin Suomessa yhteensä 97 600 kappaletta. Rowlingin, Tiffanyn ja Thornen luoma tarina on kahdeksas Harry Potter -kirja ja ensimmäinen näytelmäversio. Teoksen on suomentanut Jaana Kapari-Jatta.

Kustannusyhdistyksen vuoden myydyimpien listauksen kotimaisen kaunokirjallisuuden kärjeksi nousi edellisen vuoden tapaan Ilkka Remes uusimmalla trillerillään ”Kiirastuli”. Kirjaa myytiin 55 600 kappaletta.

Vuoden 2016 loppuun mennessä Remeksen teosten kokonaismyynti on noussut yli kahden kahden miljoonaan kappaleen.

Vuoden 2016 myydyimmäksi kotimaiseksi kirjailijaksi aikuisille suunnattujen kirjojen luokittelussa nousi Tuomas Kyrö kolmella viime syksynä julkaistulla Mielensäpahoittaja-teoksellaan. Kaunokirjallisuuden kategoriassa ”Mielensäpahoittajan hiihtokirja” oli kakkonen yli 47 000 myydyllä niteellä, tietokirjaluokituksen saaneet ”Mielensäpahoittajan keittiössä”  ja  ”Mielensäpahoittaja – miehen työt” myivät selvästi yli 20 000 kappaletta kumpikin, joten Kyrön kirjojen kokonaismyynti nousi lähelle sataa tihatta.

Kun Potter jyräsi kärkeen lastenkirjalistalla, menivät muut ”mitalisijat” suomalaisille kestosuosikeille. Kakkonen oli Aino Havukaisen ja Sami Toivosen ”Tatu ja Patu etsivinä”  42 800 kappaleen myynnillä ja kolmonen Mauri Kunnaksen ”Herra Hakkarainen harhateillä” lähes 39 000 kappaleen myyntiluvuilla. 20 parhaiten kauppansa tehneen lastenkirjan joukossa oli muuten yksitoista Kunnaksen kirjaa, joiden kokonaismyynti oli lähemmäs 140 000 kappaletta. Näin ollen Kunnasta voi  tosiasiassa tituleerata Suomen myydyimmäksi kirjailijaksi vuonna 2016.

Viime vuoden  kovin tietokirjahitti oli Marie Kondon ”Konmari – siivouksen elämänmullistava taika”. Se löysi Suomessa tiensä 53 000 ihmisen kirjahyllyyn. Maailmanlaajuisesti Kondon teosta on myyty noin 6,5 miljoonaa kappaletta.

Menestyneinen kotimainen tässä kategoriassa oli Mikko Aaltosen Cheek-elämäkerta ”JHT – Musta lammas”  (38 700).

Keskustelua aiheesta

Oscar-voittaja Ben Affleckin mauttoman ja teatraalisen Dressmann-epookin paheelliset henkilöt kumisevat säyseää tyhjyyttä

Oscar-voittaja Ben Affleckin mauttoman ja teatraalisen Dressmann-epookin paheelliset henkilöt kumisevat säyseää tyhjyyttä.

Bostonin irlantilaiskortteleissa kasvanut poliisinpoika saa tarpeekseen virallisesta käskyvallasta ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa. Palauttuaan siviiliin hän ravistelee yhteiskunnan kahleet harteiltaan ja ryhtyy paatuneeksi lainsuojattomaksi. Alamaailman hierarkiassa nopeasti nouseva pyrkyri hankkii vaikutusvaltaisia ystäviä ja vihollisia raivatessaan tieltään vastustajia oveluudella ja väkivoimalla. Häikäilemätön opportunisti joutuu valitsemaan kilpailevista leireistä mafiapomon irkkugangsterin sijaan.

Avainajatus kuullaankin jo elokuvan alkupuolella roistopoikaansa ojentavan poliisipäällikköisän (Brendan Gleeson) suusta: kaikki teot tässä maailmassa kostautuvat lopulta aina, mutta eivät koskaan niin kuin niiden odottaisi.

Likaisessa pelissä uhreja kasautuu joka niemeen ja notkoon.

Bostoniin sijoittuvilla provinssifilmeillä Gone Baby Gone (2007) ja The Town (2010) ohjaajanuransa kohtalaisen lupaavasti käynnistänyt Ben Affleck ei ole kyennyt lunastamaan realististen rikoselokuviensa antamia lupauksia, vaikka jenkkien viekkautta ja iranilaisten puusilmäisyyttä alleviivaava pakodraama Argo (2012) pyhitettiinkin peräti parhaan elokuvan Oscar-patsaalla.

Affleckin neljäs teos jatkaa hänen sovituksiaan kirjailija Dennis Lehanen dekkareista.

Kieltolain aikaan tapahtumansa sijoittuvassa tarinassa elokuvan myös käsikirjoittanut Affleck näyttelee itselleen ominaisella jäykkyydellä rommimarkkinoiden uutta ruhtinasta, jonka ympärille laventuu koko yhteisön kollektiivinen mädännäisyys.

Itärannikon viimasta Floridan kuumuuteen puolessavälissä vaihtava teos haluaa kuvata organisoituneen rikollisuuden rakentumista Amerikassa sekä päättäjäportaan ja alamaailman liittoutumista yhteisten intressien haussa hieman samaan tapaan kuin Francis Ford Coppolan Kummisedät. Likaisessa pelissä uhreja kasautuu joka niemeen ja notkoon, mutta valitettavasti teoksesta ei ole löydy hiukkaakaan uskottavaa psykohistoriaa.

Puuteroiduille ihmisille ei tule edes hiki kostean rämeikön reunustamassa kuumassa kaupunkihelvetissä.

Live by Night (2016) on teatraalisen pintakoreaa, aiheen laveat mahdollisuudet petollisen naisen mukana jokeen hukuttavaa löysää Dressmann-epookkia, josta puuttuu kaikenlainen aidon vaaran ja pelon tuntu. Mukamas paheelliset henkilöt kumisevat säyseää tyhjyyttä prameissa lavastuksissa ja värikkäissä puvustuksissa. Vain Vaatehuoneen Simo puuttuu.

Jopa ohjaajan bravuurit, toimintajaksot munitaan viimeistään leikkauspöydässä. Tärkeitä tapahtumia ei näytetä lainkaan vaan kuullaan kertojaäänen suulla. Kaupunkeja vallataan ja menetetään sekä imperiumeja luodaan ja tuhotaan käden käänteessä.

Nimekkään kaartin nenilleen syöksyminen ihmetyttää. Affleck on näyttelijänä toivoton tapaus psykopaattiseksi tappajaksi. Chris Messina pyrkii ilmeisesti jonkinlaiseen eksentriseen Joe Pesci -vaikutelmaan, mutta hahmo luiskahtaa pelkäksi sketsiksi. Viinatrokaripomon rakastettua esittävä Sienna Miller vääntelehtii hänkin Razzie-pystin arvoisesti. Tulisuutta huokuva Zoe Saldana kesytetään kuuliaiseksi kotirouvaksi.

Puuteroiduille ihmisille ei tule edes hiki kostean rämeikön reunustamassa kuumassa kaupunkihelvetissä. Imelä loppu huipentaa mauttoman näytelmän.

ELOKUVA:
Live by Night
Ohjaus: Ben Affleck
Pääosissa: Ben Affleck, Elle Fanning, Brendan Gleeson, Chris Messina, Sienna Miller, Zoe Saldana, Chris Cooper
2016, 129 minuuttia
★☆☆☆☆

Rane Aunimo
Demokraatti

Keskustelua aiheesta