reijo_frank

Beatles-tuottaja George Martin on kuollut

Kuva: Lehtikuva

Beatlesin viidenneksi jäseneksi luonnehdittu George Martin on kuollut. Beatlesin kanssa levytyssopimuksen tehnyt ja suurimman osan yhtyeen levyistä tuottanut Martin kuoli 90-vuotiaana tänään, kertovat useat viestimet.

Lisäksi levy-yhtiö Universal vahvisti tiedon hänen kuolemastaan.

Beatles-rumpali Ringo Starr pahoitteli Martinin poismenoa Twitter-viestissään. Starrin mukaan Martinia jäädään kaipaamaan.

George Martinin Beatlesille tuottamista singleistä 23 kipusi listaykköseksi Yhdysvalloissa ja 30 Britanniassa.

Martin tuotti myös muiden artistien kuten Dire Straitsin levyjä.

Keskustelua aiheesta

Kirjavisa: Pitkien virkkeiden kirjallinen sinfonikko

Antonio Muñoz Molina.

Visaväki ei näyttänyt pääsiäisenäkään apatisoituneen juhamietomaisesta mämminsyönnistä tai ylenmääräisestä suklaamunien popsimisesta, vaan on ollut tuoreena ja terveenä cvastauspostia lähettämässä. Arvuuteltu espanjalaiskirjailija tunnistettiin mukiinmenevästi.

Petri Kettunen avaa pelin menemällä suoraan asiaan.

”Kysytty kirjalija on Antonio Muñoz Molina. Hän voitti ranskalaisen Prix Femina l’Etranger- palkinnon parhaasta käännösromaanista v. 1998. Vuodesta 2013 lähtien hän on ollut Espanjan kunninkaalisen akatemian jäsen. Molina debytoi jo vuonna 1983 (’El Robison urbano’) ja kirjoittanut kaiken kaikkiaan 23 romaania, joista on suomennettu vain kuusi teosta.”

Sitaatin Kettunen arvelee olleen teoksesta ”Sefarad”, vaan eipä ollut se. Oikean kirjan nimeää Juhani Niemi:

”Hakematta tulee mieleen tämän hetken ehkä kuumin espanjalainen kirjailija, painosten kuningas, Espanjan kuninkaallisen akatemian nuorin koskaan valittu jäsen, monin palkinnoin huomioitu Antonio Muñoz Molina. Romaanista ’Täysikuu’ hän sai Femina Étranger- palkinnon 1998.

Visasitaatti taas löytyy teoksesta ’Öinen ratsumies’, alkujaan ’El jinete polaco’, eli puolalainen ratsastaja. Melko tuore käännös Keltaisessa kirjastossa, 2010, vaikka alkuteos on ilmestynyt jo 1991. Romaanin pehmeästi aaltoileva kerronta kutoo yhteen rakkaustarinan ja pikkukaupungin kronikan, joka heijastelee koko maan vaiheita yli sadan vuoden ajalta.”

Unto Vesa tarkentaa vielä sitaatin paikan suurennuslasilla.

”Kysytty kirjailija on Antonio Munoz Molina ja teos Öinen ratsumies, sitaatti sen ykkösosasta Äänten valtakunta.  Ei meinannut osua millään silmiin, kun etsin lyhyttä kappaletta, ja Munozin kappaleet ovat sivujen mittaisia.”

Totta, peninkulman pituisten virkkeiden kanssa tuskaili visaukkonnekin. Vaikka kirjassa on päälle 750 sivua, oli sopivan ytimekkään lainauksen löytäminen työn ja tuskan takana.

* * *

Eero Reijonen tarttui Sefaradin innoittamana tiiliskivi-Ratsumiestä sarvista, ja ryhtyi luvulle.

”Sinuhen paksuinen opus edellytti lisätoimia perheessä. Laatuteoksen lukemisen Laistaja määräsi taannehtivasti itselleen ulkonaliikkumiskiellon. Täysihoidossa luonamme oleva karvaton lassie, Mooses nimeltään, kiikutti remminsä ajallaan lakeijansa syliin, palveluhommat piti suorittaa. Muutoin loikoiltiin mainion kertojan seurassa lukuseslongilla.

Andalusialaisen kirjailijan Sefarad, vasta vuosikymmen visakirjan jälkeen kirjoitettu, on kertomuskokoelma vainotuista, juutalaisista enimmäkseen. Se oli saanut aikanaan hyvät arvostelut. Näköjään laumaeläin Visakallo sitä tietysti aikanaan lukemaan. Tarinat olivat hienoja, todella ajankohtaisia yli vuosikymmen  sitten. Ja vielä ajankohtaisempia tänään. – – –

Öinen ratsumies on välillä naivi, junnaava, asioita toisteleva ja lemmenkohtauksissa joskus kiskaviihten liepeitä hipova. Mutta on se kuitenkin sujuvaa, mukaansa tempaavaa. Sefaradin kerronnallista jaksotusta verrattiin vaihtuviin melodioihin, teemojen toistot rinnastuivat vapaaseen sinfoninen musiikkiin.

Tämän muistaen ryhdyin kirjalle. Luin kolme Ratsumiehen päälukua kerrallaan ja kyllähän tarinassa selvä musiikin tempo oli. Se vaihteli kyllä lukujen sisälläkin, mutta pitkillä vedoilla teksti todella soljui.
Fiilistellessä tekstimääräkin alkoi lukijasta tuntua sopivalta andalusialaiseen kertomukseen. Hienoja tarinoita, vähän aikaan irrallisia, mutta myöhemmin kokonaisuuteen liittyviä. Kehystarinan keskiössä on seinään muurattu nuori aatelisnainen, jonka lähes satavuotias lääkäri-rakastaja don Mercurio löytää ja antaa näin aikaperspektiivin muisteloille.

Teoksen nimen lopulliselle lähteelle kirjailija johdattaa viimeisessä osassa. Nadia huomaa isänsä, majuri Galazin sulautuvan ratsumiehen hahmoon kun hän isän kuoleman jälkeen löytää tämän jäämistöstä grafiikanlehden. Alkuperäistaulu on Rembrantin  ’Puolalainen ratsumies’. ”

Myös Mauri Panhelainen ymmärtää molemmat suhtautumistavat, plus- ja miinus-varaukselliset.

”Kirja on kuin tiiliskivi, eikä sen aloittamista helpota se, että virkkeet ovat pitkiä ja monipolvisia heti alusta alkaen. Sisältökin on painava, riittäisi parin kolmen kohtuullisen kokoiseen romaaniin. Kun pääsee kynnyksen yli teokseen sisään, eteen aukeaa kiehtova tarina, kaunokirjallinen seikkailu Espanjan 1900-luvun mentaalihistoriaan. – – –

Molinan proustilainen  ja rönsyilevä romaani jakaa lukijoita ja kriitikoita. ’Nerokkaasti polveileva kerronta vie matkalle tarunomaiseen menneisyyteen’, hehkuttaa ihastuksesta hengästynyt lukija.

Toisenlaista suhtautumistakin löytyy. Jokainen lukija ei välttämättä jaksa innostua pitkien monipolvisten lauseiden availusta. Kirjan tekee vaikeaksi suunnaton rönsyily ja tarinan hukkuminen sen sekaan, sanoo eräs blogisti. ’Eihän hyvän kirjallisuuden pitäisi olla näin ikävystyttävää’, huudahtaa vastahakoinen kriitikko.”

* * *

Pertti Vuorelalla lopullisen kannan ottaminen on vielä vaiheessa.

”Antonio Munoz Molina oli minulle vain nimeltä tuttu huolimatta vahvasta maineestaan. Sain kirjastosta Öisen ratsumiehen ja aloin lueskella sitä. Lukuisia kertoja Espanjassa olleena lukeminen tuntui jo etukäteen miellyttävältä. Pääsisin syvemmälle Espanjan kulttuuriin. Öinen ratsumies on kuitenkin yli 750-sivuinen järkäle täynnä tiukkaa proosaa, joten kirja on vielä pahasti kesken.”

Sirpa Taskisella se näyttää jäävän pysyvämmin kesken.

”Kyllähän sitä nuorena luki paksuja moniosaisiakin raamattuja poistiehensä, mutta nyt jo pelkästään 767-sivuisen opuksen katseleminenkin väsyttää. Etuliepeen mukaan ’romaanin pehmeästi aaltoileva kerronta tempaisee lukijan mukaansa’. Kun muutaman sivun jälkeen näin ei käynyt, taitaa Öinen ratsumies jäädä minulta pelkän selailun varaan.”

Ilpo Pietilällä urakka on vasta edessä.

”Kummasti vaan kirjahyllystä, kirjojen päältä löytyi käden käänteessä tämä vielä lukemistaan odotteleva visateos. Nyt se sitten pääseekin mukaan Lapin reissulle. Jos vaikka olisi mahdollisuus uppoutua sen sisältöön ja ainakin päästä hyvään alkuun sen luennassa.”

Oma apu oli paras apu Raila Rinteellekin.

”Nytpä löytyi visavastaus omasta kirjahyllystä: Antonio Munoz Molina, Espanjan kuninkaallisen akatemian jäsen, journalisti ja tuottelias romaanikirjailija. Löysin hänet kauan sitten silmieni osuttua taskukirjaan nimeltä ’Talvi Lissabonissa’. Tykkään Lissabonista ja jazzista ja eritoten saksofonin soitosta, joten se kirja tulee luettua harva se talvi aina uudestaan. – – –

Sofi Oksasta ja Antonio Munoz Molinaa yhdistävä palkinto on Ranskassa parhaalle käännösromaanille myönnettävä Femina-palkinto. Oksanen sai sen Puhdistuksesta vuonna 2010.

Munoz Molinan kotisivuilta käy ilmi, että hän kommentoi jatkuvasti tapahtumia Madridissa ja kirjallisuudessa. Tuorein äsken avaamani artikkeli koski Jevtushenkoa, jonka kuolemasta uutisoitiin huhtikuun alkupäivinä.”

Ulla Vaara koukkaa Maginan auringon alle mutkan kautta.

”Kun on lukenut psykologi, filosofi, feministikirjailija Julia Kristevan kirjan ’Muukalaisia itsellemme’, jossa pohditaan historiallisesta ja psykologisesta näkökulmasta, mitä on elää ulkomaalaisena tai muuten erilaisena Euroopassa, ymmärtää paremmin Antonio Muñoz Molinan Sefarad -romaania, jonka  keskeisiä teemoja on pakolaisuus ja sen seurauksena vieraantuminen, toiseuden tunne ja muukalaisuus. – – –

Viikon 14 sitaatti ei kuitenkaan ole Sefaradista ja nyt joudunkin menemään arvauksen puolelle. Nimittäin kummassakin hänen viimeisimmässä romaanissaan keskeisessä osassa on Maginan maalaiskaupunki, joka on

Muñoz Molinan synnyinkaupungin, Andalusiassa sijaitsevan Ubedan fiktiivinen versio. Magina on vahvemmassa osassa ’Kuun tuulessa’, joka on omaelämänkerrallinen, jota tosin osin Öinen ratsumieskin on, joka kertoo nuoren ihmisen ja suvun elämästä Francon aikakaudella ja sitten Francon jälkeisestä ajasta.”

Ulla osuu entten tentten -hokemalla oikeaan kirjaan. Samoin käy arvauksissaan myös kokkolalalaiselle Jaana Pikkarainen-Haapasaarelle ja tamperelaiselle Irma Koskelle. Flaksi puolestaan käy Raila Rinteelle, jolle menee viikon palkinto. (rb)

Viikon sitaatti *

Kevään kolmannen tähdellisen ”kertaustehtävän” kirjailija poistui joukostamme murheellisen varhain, mutta ehti sentään kirjoittaa tuotannon, joka sisällöllisesti hakee vertaistaan kirjallisuudessamme. Nyt esillä oleva novellikokoelman tarina on mahdollisimman epäajankohtainen, mutta varmasti kirjan tunnetuin. Ja novelleihin myös päättyi kirjailijan ura.

Siis kenen, mikä kirja? Vastaukset viimeistään 3.5. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”– Ilta tuppaa saapumaan ennen aikojaan kuin sairastunut ihminen töistä kotiin, Aki sanoi ja meni sytyttämään valon. Tänään me ei enää keritä metsästämään. Mutta pidetään pienet peijaiset ensihätään. Ja suoriudutaan matkaan niin aikaisin aamusta kuin mahdollista eli sitten, kun ollaan todistettavasti herätty. Ei tehdä mitään tiukkoja aikatauluja. Time is money, ja sitähän meillä riittää. Ruben ja Simeon, älkää nuuhkiko ja kyhnyttäkö isin parasta ystävää koko ajan! Huomenna saatte vetää pitkin metsää kuin Rajamäki kaarretta. Mutta vaasisi, ikituore veriveljeni!
– Vaasisi! Mikko sanoi ja kohotti lasinsa.”

Keskustelua aiheesta

Paleface ja Jarkko Martikainen pohtivat Valkeakosken musiikkitapahtumassa työväenlaulukulttuurin nykytilaa

Kuva: Kari Hulkko
Paleface tositoimissa Työväen Musiikkitapahtumassa muutama vuosi sitten.

Työväen Musiikkitapahtuman päiväkohtainenohjelma on nyt saatu järjestykseen, ja luvassa on taas ensi heinäkuussa täysipainoiset neljä päivää monipuolista musiikkia ja vähän puhetta sen kyljessä.  Tapahtuma täyttää nyt 45 vuotta ja on nyös osa Suomen 100-vuotisjuhlavuotta.

Tämän kesän musiikkitapahtuma kunnioittaa työväenlauluperinnettä seminaarilla ”Tieto, taistelu, trauma – Kun laulu ottaa kantaa”. Seminaari järjestetään tapahtumalauantaina 29.7. Jylhävaarassa kello 11-14 ja sinne on vapaa pääsy.

Työväen musiikkikulttuurin historiaan luotaavien esitysten lisäksi seminaariin osallistuvat tämän päivän artisteista Jarkko Martikainen ja Paleface. Seminaarin toteuttavat Saijaleena Rantanen Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta ja Susanna Välimäki Turun yliopistosta yhteistyössä Työväen Musiikkitapahtuman ja Tyovaenlaulu.fi -portaalin kanssa.

Työväenmusiikkia on käytetty taistelulauluina, joukkohengen luojana, tarinankerrontana, tiedonvälittäjänä, muistamisen muotona ja surun ilmaisijana. Seminaari esittelee uusia avauksia ja näkökulmia työväenmusiikkiin.

Esitelmät valottavat työväenmusiikin eri muotoja, käyttöyhteyksiä ja merkityksiä historiassa ja nykypäivässä muun muassa valistustyön, siirtolaisuuden, naishistorian sekä yksilön ja yhteisön välisen neuvottelun näkökulmista. Suomi 100 -juhlavuotena ja sisällissodan muistovuoden kynnyksellä on tärkeää pohtia, miten työväenmusiikin perintö näkyy ja kuuluu nykypäivässä. Keskustelun lomassa kuultavat musiikkiesitykset herättävät työväenliikkeen keskeiset teemat eläviksi.

Seminaarin koko ohjelma osoitteessa www.valmu.com/tyovaenlauluseminaari.

Työväen Musiikkitapahtuman päiväkohtainen ohjelma

Torstai 27.7.
Sanni, Pete Parkkonen, SF-Blues, Hauli Bros, Ykspihlajan Kino-orkesteri ym.

Perjantai 28.7.
Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Atomirotta, Anna Puu, Jarkko Martikainen ja Luotetut Miehet, Paleface, Pauli Hanhiniemen Retkue, M.A. Numminen ym.

Lauantai 29.7.
Lauri Tähkä, Chisu, Edu Kettunen & Hoedown, Mariska, Kotiteollisuus, Ilmo Korhonen & Ahti Jokinen, Vesterinen Yhtyeineen, Pekkaniskan Pojat, Maltti ja Valtti, Milla Rumi, Eva & Manu, Ajantaju ym.

Sunnuntai 30.7.
Vatsastapuhuja Sari Aalto, esineteatteriesitys Kirjaslammen soittoniekat

Keskustelua aiheesta

Renée Fleming ja Lucinda Williams Helsingin juhlaviikkojen säteileviä naistähtiä

Upea amerikkalainen laluntekijä Lucinda Williams tulee Huvilatelttaan elokuussa.

Helsingin juhlaviikot täyttää jälleen pääkaupungin kulttuurilla. 17.8.–3.9.2017 on luvassa kymmenittäin konsertteja klassisesta Huvila-teltan hämyyn, esittäviä taiteita, kaupunkitapahtumia sekä taide-elämyksiä videoinstallaatiosta virtuaalitodellisuuteen. Samalla juhlitaan 100-vuotiasta Suomea uudelleen löydetyillä klassikoilla, hyvillä teoilla sekä musiikillisilla terveisillä naapurivaltioista.

Tanssiteatteria Belgiasta ja uniikkia Tshehovia

Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva, uskollisen yleisön niin kotimaassaan kuin kansainvälisesti kerännyt belgialaisryhmä Peeping Tom tunnetaan taidokkaasta, mustan huumorin sävyttämästä tanssiteatteristaan. Juhlaviikoilla nähtävä ”Moeder” (Äiti) on perhesuhteita tutkivan trilogian itsenäinen toinen osa.

Dublinilais-lontoolaisen Dead Centren ”Chekhov’s First Play” perustuu Anton Tshehovin ensimmäiseen, nimettömäksi jääneeseen näytelmäkäsikirjoitukseen. Energinen teos koetaan lavan tapahtumia purkavan kommenttiraidan kera, jonka yleisö kuulee omista kuulokkeistaan.

Helsingin juhlaviikkojen muita kansainvälisiä teatterivierailuita ovat espanjalaisen Agrupación Señor Serranon siirtolaisuutta käsittelevä ”Birdie” yhteistyössä Korjaamon Stage -festivaalin kanssa sekä ranskalaisen Blick Théâtren fyysistä teatteria ja nukketeatteria omintakeisesti yhdistävä ”[Hullu]” yhteistyössä Sampo 2017 -festivaalin kanssa.

Juhlaviikoilla kantaesityksensä saavat koreografi Sari Palmgrenin Kaarelan alueen puutarhoihin sukeltava kävelyteos ”Aidatut unelmat” yhteistyössä Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kanssa sekä sirkustaiteilija Sanna Silvennoisen ja fyysisen komedian Thomas Moncktonin ”The Artist”, joka viihdyttää suursuosion saavuttaneen ”The Pianistin” jalanjäljissä.

Uudelleen löydettyjä klassikoita

Juhlaviikkojen klassisen musiikin ohjelma ottaa varaslähdön festivaaliin jo perjantaina 11.8., kun Esa-Pekka Salonen johtaa tuoreen sellokonserttonsa Suomen ensiesityksen Suomen kansallisoopperassa. Solistina nähdään saksalais-ranskalainen Nicolas Alstaedt.

Ensimmäisen festivaalipäivän iltana Musiikkitalossa koetaan yli 80 vuotta sitten viimeksi esitetty suomalaisen musiikkihistorian helmi, Väinö Raition ”Prinsessa Cecilia”. Oopperan päärooleissa loistavat muun muassa Johanna Rusanen-Kartano ja Waltteri Torikka. Uudelleen löydettyjä klassikoita nostetaan esiin myös seuraavana päivänä, kun Dmitri Shostakovitshin ”Nenä”-oopperasta aikoinaan sensuroidut ja vastikään löydetyt interludit sekä Igor Stravinskyn Pietarin konservatoriosta löydetty ”Hautajaislaulu” saavat viimein Suomen ensiesityksenä Susanna Mälkin johdolla.

Suomen itsenäisyyden merkkivuotta juhlistetaan ainutkertaisella elokuvakonsertilla, kun Kansallisen audiovisuaalisen arkiston restauroima dokumenttielokuva ”Finlandia” (1922) saadaan taas valkokankaalle kera säestyksen, joka koostuu aikansa klassisen musiikin avainteoksista Erkki Melartinista Toivo Kuulaan ja Jean Sibeliukseen.

Huippuorkesterivierailuiden sarjaa Juhlaviikoilla jatkaa Tukholman kuninkaallinen filharmoninen orkesteri Sakari Oramon johdolla. Säihkyvän illan kruunaa yhdysvaltalainen tähtisopraano Renée Fleming. Iltapäivän etko-ohjelmassa ruotsalaisia ikivihreitä tulkitsevat Krista Siegfrids ja Tomi Metsäketo.

Renée Fleming.

Soulin, countryn ja calypson legendat kohtaavat Huvila-teltassa

Huvila-teltta toimii tuttuun tapaan musiikillisten tyylilajien ja maailmankolkkien sekä alansa legendojen ja nuorten kykyjen tunnelmallisena kohtaamispaikkana. Ensimmäistä kertaa Suomessa konsertoiva, vastikään Grammylla palkittu William Bell on Memphis-soulin harvoja elossa olevia legendoja sekä yhä samplattu ja versioitu sielukas tulkitsija.

Finlandia-talon vuonna 2013 mykistäneen country-legenda Lucinda Williamsin vahvan tulkinnan ytimessä taas ovat riipaisevat tarinat Amerikan sydänmailta.

Americanan kaiut kuuluvat myös tuottajana muun muassa Bob Dylanin, Neil Youngiin ja U2:n äänimaailmoja rakentaneen, Huvilassa tuoreen ”Goodbye to Language” -albuminsa tiimoilta konsertoivan Daniel Lanois’in instrumentaalimusiikissa. Alansa pioneereihin kuuluu lisäksi calypson kiistaton kuningatar, yhä kovassa vedossa oleva Calypso Rose. Trinidadtobagolainen Rose on tehnyt Karibian musiikkityylejä tunnetuksi jo 50-luvulta alkaen.

Maailmanmusiikkisoundeja Huvilaan tuovat myös meksikolais-yhdysvaltalainen, indie-mamboksi musiikkityylinsä ristinyt Orkesta Mendoza, länsi-afrikkalaisesta musiikkiperinteestä tuoreesti ammentavat Blick Bassy ja Vaudou Game sekä lattaricovereilla ja fuusiojazzilla yllättävä espanjalainen Patax. Vuoden kiinnostavimpiin musiikki-ilmiöihin kuuluva israelilainen Victoria Hanna taas yhdistelee musiikissaan hip hopia, elektroa sekä heprean- ja arameankielistä vokaalitaidetta.

Kotimaisista suosikeista Huvilassa kuullaan ”Talvikuningas”-scifi-eepoksensa läpi soittava CMX, kesän ainoan keikkansa heittävä Olavi Uusivirta, harvinaislaatuisen koko illan huutokattauksen tarjoileva Mieskuoro Huutajat sekä Rajattoman, Club for Fiven ja Forkin muodostama AcaCartelli.

Jazzpianisti Aki Rissasen trio tuo Huvilaan Leevi Madetojan sävellyksiin perustuvan ”Sininen syksy” -konsertin, ja lapsia viihdyttää Orffien ”Haloo Kalevala”.

Cate Blanchett puhuttelevassa videokollaasissa

Helsingin Taidehallin valtaava, saksalaistaiteilija Julian Rosefeldtin ”Manifesto” on kunnianosoitus taidemanifestien traditiolle. Kiitetty ja kohuttu 13-kanavainen videoinstallaatio on aiemmin nähty muun muassa Berliinissä ja New Yorkissa. Historiallisia tekstejä nykypäivän kontekstiin yhdistävän videokollaasin 13 eri roolihahmoa näyttelee australialaistähti Cate Blanchett, jonka elokuvia on syksyn aikana esillä myös Elokuvateatteri Orionin arkistosarjassa.

Suomen valokuvataiteen museo esittelee yhdysvaltalaisvalokuvaaja Francesca Woodmanin (1958–1981) retrospektiivin ”Enkelinä olemisesta”. Woodmanin lyhyen uran aikana syntyneet kuvat ja videoteokset ovat intiimejä tutkimusmatkoja sukupuoleen, ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen.

Taiteilija Kaisa Salmen Suomi 100 -vuoden ohjelmaan kuuluva ”#tekoja” kutsuu suomalaiset ottamaan toisensa huomioon pienillä teoilla edes yhden päivän ajan. Hyvän tekemisen kesä huipentuu 26.8., jolloin Juhlaviikoilla kokoonnutaan yhteen syventämään ajatuksia empatiasta. Salmi tunnetaan muun muassa Oulun ja Turun keskustan sekä Eduskuntatalon portaat vallanneista kukkateoksista sekä 1918 tapahtumiin liittyvästä ”Fellmanin pelto” -suurperformanssista.

Taiteiden yönä 24.8. Senaatintorille nousee historiallisten puutarhojen viehkoa tunnelmaa henkivä ”Salainen puutarha”, jonka innoituksena toimii viime vuonna Kaartin lasaretin täyttänyt koko perheen puutarha- ja tapahtumakeidas.

Tallenna

Tallenna

Keskustelua aiheesta

Vasemmistojohtajat korostivat tutkitun tiedon merkitystä: ”Tässä ajassa tarvitaan vahva vastavoima populismille”

Kuva: Jari Soini
Työväenliikkeen kirjaston 30-vuotista taivalta juhlistettiin isolla joukolla.

Työväenliikkeen kirjasto juhli maanantai-iltapäivänä 30-vuotissyntymäpäiväänsä hyvässä seurassa. Sörnäisten rantatien tiloihin kokoontui suuri joukko kirjaston käyttäjiä, ystäviä ja yhteistyötahojen edustajia.

Kirjastoa ylläpitävään Työväenperinne ry:hyn kuuluu nykyisin 34 jäsenyhteisöä, joukossa vasemmiston molemmat eduskuntapuolueet, keskeiset ammattiliitot, työväen kulttuuri-, sivistys- ja urheilujärjestöt sekä talouselämän puolelta muun muassa Tradeka.

Niin SDP:ssä kuin vasemmistoliitossakin Työväenliikkeen kirjaston panos työväenperinteen tutkimuksessa ja vaalimisessa noteerataan korkealle. Niinpä molemmista puolueista tervehdyksen juhlivalle kirjastolle toivat itse puheenjohtajat.

– Tämä kirjasto tallentaa ja kertoo sitä historiaa, jolla suomalaista hyvinvointivaltiota on rakennettu sivistyksen ja kulttuurin varaan. Se suvaitsevaisen ja avoimen yhteiskunnan rakennustyö on kestänyt vuosikymmeniä, ja keskeisenä osana siinä on ollut, että päätökset on pyritty perustamaan tutkitulle tiedolle. Siitä syystä tämän kirjaston merkitys on todella iso, sanoi SDP:n tervehdyspuheen pitänyt Antti Rinne, joka kertoi itse tutustuneensa Työväenliikkeen kirjaston toimintaan  ensi kerran 1990-luvulla, jolloin hän syvensi tietämystään ammattiyhdistyslikkeen tiettyjen osa-alueiden toiminnasta tutkimustyön kautta.

– Tässä ajassa tarvitaan tutkittua tietoa, tässä ajassa tarvitaan vahvaa vastavoimaa populismille ja niille erilaisille hämärän aatteille, jotka eri puolilla Eurooppaa, mutta myös  globaalisti myllertävät.  Sen takia on tärkeää, että tämänkaltaista kirjastotoimintaa pyritään viemään eteenpäin suomalaisessa avoimessa yhteiskunnassa.

Rinne sanoi toivovansa, että SDP voi jatkossakin olla tukemassa Työväenliikkeen kirjaston toimintaa, kun kirjastoala ja koko tietoyhteiskunta tulevat kokemaan suuria muutoksia.

– Tekoäly tulee varmasti ihan jo lähivuosina tulee vaikuttamaan toimintakulttuuriimme, ja se tulee muuttamaan maailmaa aika paljon. Myös kirjastoja ja tietokantojen käyttöä, ja uskonkin, että tulevaisuudessa entistä useammilla on mahdollisuus hyödyntää tämänkin kirjaston arvokkaita aarteita.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson nauratti yleisöä toteamalla, että Työväenliikkeen kirjaston syntymävuoden 1987 merkkitapauksiin on liitettävä myös erään turkulaisen Li-tytön syntymä.

– Ilman Työväenliikkeen kirjastoa, ilman sitä työtä, joka pohjautuu siihen tietoon, mitä tästä kirjastosta löytyy, ei työväenperinne säilyisi hengissä ainakaan nykyisessä laajuudessaan. Ja ilman työväenkirjastoa ja siellä tehtävää työtä on olemassa riski, että ymmärrys siitä, mitä kaikkea työväenperinteeseen liittyy ja on historian saatossa liittynyt, pikku hiljaa murenee, pohti Andersson.

Keskustelua aiheesta

Kirsi Monnin tanssiesitys väkivallan olemuksesta on esteettisesti kaunis

Kuva: Katri Naukkarinen

Tanssitaiteen tohtori Kirsi Monni on pitänyt koreografin roolistaan kymmenen vuoden tauon Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen professorina työskentelynsä vuoksi. Nyt Kaapelitehtaan Pannuhallissa sai ensi-iltansa hänen teoksensa ”Acts And Affects”.

Esityksen aihe on hyvin vakava, laaja ja ajankohtainen: väkivalta sekä todellisena kokemuksena että fiktiivisenä ja rakenteellisena nykyisessä mediayhteiskunnassa.

TANSSI

Zodiak – Uuden tanssin keskus, Kaapelitehdas

Acts And Affects

Koreografia Kirsi Monni yhdessä tanssijoiden kanssa – Valot ja tila Erno Aaltonen – Ääni Mikko Hynninen – Puvut Janne Renvall – Tanssijat Krista-Julia Arppo, Joona Halonen, Soili Huhtakallio, Johannes Purovaara ja Guillermo Sarduy

 

On helppo kuvitella, että tällaisesta aiheesta voisi tehdä hyvinkin konkreettisen ja raflaavan teoksen. Näin ei kuitenkaan ole. Esityksen lähtökohdat ovat olleet, kuten Monnin teoksissa aikaisemminkin, pitkälle viedyn filosofiset, ja aiheen käsittely abstraktia ja esteettisen etäännyttävää.

Väkivaltaa ja sen vaikutuksia on työryhmän kanssa tutkittu kehollisesti, liikkeen ja kehon reaktioiden kautta. Siksi esityksessä ei ole varsinaisia rooleja eikä lineaarisesti etenevää juonta, tapahtumia ja erilaisia kohtaamisia kylläkin.

Syyllisiä ja syyttömiä ei osoiteta, mutta esityksen puolivälin asujen muutos mustiin huppareihin ja kasvonpiirteet häivyttävään sukkahousunaamiointiin vie ajatukset väkisinkin erilaisiin ääriryhmittymiin. Toisaalta se myös nostaa esille väkivallan anonyymiyden.

Muuta väkivaltaan ja kuolemaan viittaavaa esineistöä ovat muoviset ruumispeitteet, puna-musta-oranssit köydet ja erilaisiksi aseiksi muuttuvat oksat. Kaikkia niitä myös käytetään niin, että sinänsä abstraktit liikkeet ja tapahtumat muuttuvat katsojan mielessä hyvinkin helposti erilaisiksi väkivallan teoiksi.

Kokonaistunnelmaltaan Acts And Affects on jylhän kaunis. Siihen vaikuttaa esityksen alussa ja lopussa soiva Krzysztof Pendereckin ”Puolalaisen requiemin” finaali, mutta ennen kaikkea Erno Aaltosen valot, jotka muokkaavat valkolattiaisesta näyttämötilasta vuorotellen sekä silmiä hivelevän kauniin että kaiken näyttävän kirkkaan.

Teoksen neljä tanssijaa, Krista-Julia Arppo, Joona Halonen, Soili Huhtakallio, Johannes Purovaara ja Guillermo Sarduy, liikkuvat yhtä aikaa sekä tiukasti omassa todellisuudessaan että yhdessä ryhmänä. Kullakin on omanlaisensa liikelaatu, joka muuntuu ja kehittyy esityksen aikana.

Acts And Affects on esitys, joka puhuttelee ennemminkin ajattelun ja älyn kuin suoraan tunteisiin vetoamisen kautta. Se haluaa herättää huomaamaan ja ajattelemaan, mutta ei anna minkäänlaisia vastauksia. Ne katsojan pitää löytää omasta mielestään.

Annikki Alku

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta