Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Bensiinipommit lensivät ja bussi poltettiin Pohjois-Irlannissa – Boris Johnson tuomitsi väkivaltaisuudet

LEHTIKUVA / AFP Paul Faith

Britannian pääministeri Boris Johnson on tuominnut torstain vastaisen yön väkivallan Pohjois-Irlannissa. Väkijoukot heittivät bensiinipommeja ja Belfastissa sytytettiin bussi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Tapa ratkaista erimielisyydet käydään vuoropuhelun, ei väkivallan tai rikollisuuden kautta, Johnson tviittasi myöhään keskiviikkona.

Hän lisäsi olevansa syvästi huolissaan Pohjois-Irlannin tilanteesta.

Väkivalta seurasi viikon mellakoita, joiden jotkut ovat tulkinneet olevan todiste Britannian EU-eron brexitin seurauksista. Britanniaan kuuluvaan Pohjois-Irlantiin oli ennustettu levottomuuksia, koska esimerkiksi alueen taloustilanne on EU-jäsenyyden päättymisen jälkeen vaikeutunut.

Levottomuuksia oli yöllä ainakin Belfastissa sijaitsevalla Lanark Wayllä, jossa sytytettiin poliisin mukaan bussi tuleen. Poliisi neuvoi ihmisiä välttämään eräitä Belfastin alueita.

Lanark Wayta kutsutaan rauhanlinjaksi, joka erottaa kansallismielisiä ja unionistisia ryhmiä. BBC:n mukaan muutaman sadan ihmisen joukko kummallakin puolella heitti yöllä bensiinipommeja toistensa suuntaan.

Lanark Waylle asetettiin nyt BBC:n mukaan portit.

“Tämä on ilkivaltaa ja murhayritystä.”

Brittivaltaa Pohjois-Irlannissa kannattavan DUP-puolueen puheenjohtaja Arlene Foster tuomitsi hänkin väkivaltaisuudet.

–  Tämä ei ole protesti. Tämä on ilkivaltaa ja murhayritystä. Nämä teot eivät edusta unionismia tai uskollisuutta, hän korosti.

Pohjois-Irlannissa pitkään jatkunut konflikti saatiin päättymään vuoden 1998 rauhansopimuksella. Sitä edeltäneen 30 vuoden aikana alueella menetti väkivaltaisuuksissa henkensä noin 3  500 ihmistä.

Uutista päivitetty.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE