Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Bergin ehdotus meni läpi: EU-elpymispaketin käsittely jatkuu vielä tänä iltana

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Eduskunta jatkaa vielä tänään kello 18.50 alkavassa istunnossaan keskustelua EU:n elpymispaketista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

SDP:n Kim Berg ehdotti, että asia pantaisiin pöydälle tänä iltana pidettävään toiseen täysistuntoon. Perussuomalaisten Leena Meri ja Ari Koponen ehdottivat asian lykkäämistä ensi viikon perjantaille.

Bergin ehdotus voitti äänestyksen äänin 92-34. Poissa oli 93 kansanedustajaa. Asiaa ei voi panna enää uudestaan pöydälle tämän jälkeen.

Bergin esitystä kannattanut Matias Mäkynen (sd.) kertoi STT:lle, että ehdotuksen tavoitteena on varmistaa, ettei elpymispakettiasiaa voida oppositiopuolueiden voimin päättää lykätä yllättäen huomattavasti kauemmas tulevaisuuteen.

Hallituksen neuvottelut myös keskeytyivät, sillä tulivat äänestämään asiasta.

Keskustelu EU:n elpymispaketista alkoi jo eilen iltapäivällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE