Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Berliinin tutkimuksissa palattiin lähtöpisteeseen – tekijä liikkuu yhä vapaana ja aseistettuna?

Berliinin pormestari Michael Müller, liittokansleri Angela Merkel, sisäministeri Thomas de Maiziere ja ulkominsteri Frank-Walter Steinmeier laskivat kukat tapahtumapaikalle Berliinin Breitscheidplatzilla.

Berliinin poliisin mukaan vaarallinen rikollinen saattaa olla yhä karkuteillä.

Myös liittotasavallan syyttäjä Peter Frank sanoi tiedotustilaisuudessa, että nyt pidätettynä oleva ei ehkä ole joulumarkkinoilla väkijoukkoon ajaneen rekan kuljettaja.

Viranomaiset eivät tiedä vielä sitäkään, onko teon takana yksi vai useampi ihminen.

Berliinin poliisi kehottaa Twitterissä ihmisiä varovaisuuteen, koska nyt pidätettynä oleva kiistää syyllisyytensä. Lisäksi ihmisiä kehotetaan ilmoittamaan epäilyttävät havainnot poliisille.

Saksassa liittokansleri Angela Merkelin arvostelijat tarttuivat heti Berliinin iskuun, jota ne pitävät osoituksena maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta.

Maahanmuuttovastaisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen johtajien mukaan juuri Merkel on vastuussa Berliinin uhreista. Puolueen johtajan Frauke Petryn mukaan Saksa ei ole enää turvallinen maa ja sen rajoja pitäisi valvoa paremmin.

– Nämä ovat Merkelin kuolleita, twiittasi puolueen johtohahmoihin lukeutuva Marcus Pretzell.

Lisää aiheesta

Myös Merkel itse mainitsi ensikommenteissaan mahdollisuuden, että tekijä olisi turvapaikanhakija.

Liittokansleri ei yrittänyt kätkeä pettymystään ja suuttumustaan siihen, miten väärin tällainen teko olisi Saksasta oikeasti turvaa tarvitsevia ja heitä auttaneita saksalasia kohtaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE