Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Berner avasi viestinvaihtoa Finavia-sopassa: “Omistaja ei ole estänyt nostamasta kanteita”

Anne Berner uskoo, että viestit julkistamalla asiat selviävät.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on julkistanut ministeriön ja Finavian hallituksen entisen puheenjohtajan Riitta Tiuraniemen välistä viestinvaihtoa syksyllä 2015.

Bernerin mielestä viestinvaihto osoittaa, ettei omistaja (valtio) ole estänyt yhtiön hallitusta nostamasta kanteita.

– Finavian johdannaisasian käsittelyyn liittyvistä viesteistä on käyty vilkasta julkista keskustelua. Julkistamme hallituksen puheenjohtajan kanssa käytyjä viestiketjuja, jotka osoittavat läpinäkyvästi omistajan roolin johdannaisasian käsittelyssä, Berner perustelee.

Viestit on lähetetty tilanteessa, jossa hallituksen puheenjohtaja toistuvasti tiedusteli omistajan kantaa kanteiden nostamiseen ja ylimääräiseen yhtiökokoukseen syksyllä 2015.

LVM on toimittanut tänään samat viestit myös eduskunnan tarkastusvaliokunnalle. Viestit nyt julkaistavassa muodossa eivät ministeriön tulkinnan mukaan sisällä sellaista liikesalaista tietoa, joka voisi vahingoittaa yhtiön mahdollisia tulevia oikeusprosesseja.

Kanteiden nostaminen vain tilanteen rauhoittamiseksi ei ollut riittävä peruste.

Omistaja halusi selvittää syksyllä 2015 syitä yhtiön hallituksen tekemiin ristiriitaisiin päätöksiin ja hallituksen jäsenten jättämään eriävään mielipiteeseen koskien kanteiden nostamista. Eriävän kannan mukaan yhtiön hallituksen huolellinen harkinta edellytti lisäselvityksien tekemistä.

Lisää aiheesta

Yhtiön hallitus oli tehnyt kaksi täysin erilaista päätöstä siitä, tulisiko johdannaisvastuista nostaa kanteita yhtiön entistä johtoa vastaan. Yhtiön hallitus päätti yksimielisesti 6.3.2015 olla nostamatta kanteita. Puolen vuoden päästä 25.9.2015 yhtiön hallitus puolestaan päätti täpärän äänestyksen jälkeen nostaa kanteet.

– Hyvän hallintotavan mukaan omistaja edellytti hallitukselta perusteellista selvitystä ennen kanteiden nostamista. Hyvä omistajaohjaus huolehtii siitä, että toimitaan sekä yhtiön että omistajan, tässä tapauksessa valtion, kokonaisvaltaisen edun mukaisesti, Berner korostaa.

Hänen mielestään kanteiden nostaminen vain tilanteen rauhoittamiseksi tai poliittisen keskustelun välttämiseksi ei ollut riittävä peruste.

– Poliisitutkinta ja Finanssivalvonnan lausunto valmistuivat vasta keväällä 2016.

Bernerin mukaan omistaja varautui pitämään marraskuun puolessa välissä 2015 yhtiökokouksen, jota ei pidetty koska lisäselvityksiä ei siihen mennessä valmistunut. Eri vuosina tehtyjen johdannaissopimusten tappioiden suuruusluokka selvisi vuodenvaihteessa 2015–16.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE