Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Berner avautuu tänään suurta kohua nostaneessa asiassa

Kohusta toiseen lentävä valtionyhtiö Finavia järjestää tänään yhtiökokouksen. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) pitää kokouksen jälkeen lehdistötilaisuuden, jossa hän on luvannut kertoa johdannaisasian jatkokäsittelystä.

Lentokenttien toiminnasta vastaava Finavia teki vuosina 2009–2011 johdannaiskauppoja, joista tuli tappiota 34 miljoonaa euroa. Poliisi epäilee yhtiön entistä johtoa rikoksista johdannaissotkussa.

Myös Valtiontalouden tarkastusvirasto tekee laillisuustarkastusta Finavian tapahtumista. Samalla selvitetään Bernerin omistajaohjaustoiminta.

Iltalehti kertoi viime viikolla, että VTV:n raportti moittii Berneriä Finavian toimintaan puuttumisesta ja eduskunnan tarkastusvaliokunta on nähnyt raportin. VTV:stä täsmennettiin STT:lle, että tarkastusvaliokunta ei ole saanut kertomusluonnosta, mutta VTV:n ylijohtaja ja johtava lainsäädäntöasiantuntija ovat olleet valiokunnassa kuultavina.

VTV:n raportti on parhaillaan lausunnoilla, joiden palautuspäivä on perjantai. Laillisuustarkastus julkistetaan ennen juhannusta.

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd.) ei torstaina kommentoinut tietoja raportin sisällöstä.

– Nyt odotetaan, että raportti on kokonaisuudessaan valmis virastolta. Sen jälkeen kun se on valmis ja myös julkistettu, sitten valiokunta palaa asiaan, hän sanoi.

Lisää aiheesta

Valiokunnassa on Heinäluoman mukaan käsitelty Finavian ja muidenkin valtionyhtiöiden riskienhallintaa ja omistajaohjausta. Hän ei halunnut lähteä arvioimaan valiokunnan mahdollisia jatkotoimia asiassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE