Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Berner haluaa rukata ajo-opetuksen uusiksi – ammattilaiset älähtivät heti

Ajokortin voi jatkossa saada selvästi halvemmalla, kun autokoulun pakollisten tuntien on määrä vähentyä noin puolella. Ajokortti myös muuttuisi jatkossa yksivaiheiseksi.

– Uudistus mahdollistaa hintamuutoksia isollakin haitarilla. Se mahdollistaa tuntimäärien laskemisen ja sen, että aiempi osaaminen voidaan laskea hyödyksi. Tulee olemaan varmasti niitäkin ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo.

Bernerin mukaan hinta ei kuitenkaan ole uudistuksen kärki vaan liikenneturvallisuuden edistäminen ja yksilöllisen opetuksen kehittäminen. Lakiesityksen lausuntokierros päättyi kesäkuussa, ja sen on tarkoitus tulla voimaan heinäkuussa 2018.

Berner kertoo, että ministeriössä harkitaan ajokortin myöntämistä 17-vuotiaille ammattikuljettajaksi kouluttautuville ilman poikkeuslupia. Bernerin mukaan jatkossa 17-vuotiaille on tarkoitus myöntää nykyistä kevyemmin poikkeuslupia muihinkin ajokortteihin, jos ajokortin puuttuminen on este esimerkiksi työpaikan saamiseksi. Berner kertoi alemmasta ikärajasta aiemmin Maaseudun Tulevaisuudelle.

Lakiesityksen mukaan B-korttia hankkivalle järjestettäisiin aluksi neljän tunnin koulutus liikenteen perusteista autokoulussa, teoriaopiskelun voisi järjestää vapaasti katsomallaan tavalla ja vähimmäisajotuntien määrä olisi enää kymmenen tuntia.

Syventävän “kakkosvaiheen” korvaisi kahdeksan tunnin riskien tunnistamiskoulutus, joka järjestettäisiin ennen kuljettajantutkintoa.

Ajotunteja voisi ottaa enemmänkin, jos kokee siihen tarvetta. Inssi olisi tulevaisuudessa vaativampi, sillä liikenteessä ajamisen aikaa lisättäisiin. Myös teoriakokeen vaativuutta lisättäisiin.

Lisää aiheesta

Pakollisten tuntien määrä ei kerro koko totuutta.

Autokoululiitto syyttää esitystä lausunnossa siitä, että se johtaisi satojen liikenneopettajien työttömyyteen ja liikenneturvallisuuden oleelliseen heikkenemiseen. Bernerin mukaan esitys ei kuitenkaan tutkimusten perusteella heikennä turvallisuutta.

Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen sanoo, että uudistuksen vaikutuksia ei voida ennakoida, sillä pakollisten tuntien määrä ei kerro koko totuutta.

– Kukaan ei tiedä, paljonko tunteja otetaan. Se, että tutkintovaatimuksia tiukennetaan, on hyvä asia.

Tarvainen myös kertoo, että yleisellä tasolla Liikenneturva vastustaa ikärajojen laskemista, koska se heikentäisi liikenneturvallisuutta. Tuoreeseen Bernerin ehdotukseen hän ei ota vielä kantaa.

Vuoden alusta useisiin autokouluihin tuli kokeiluun alennettu tuntimäärä, jossa ajotunteja ja teoriatunteja on molempia kymmenen. Helsinkiläisen Autokoulu Hakaniemen pitäjän Paavo Muoniovaaran mukaan alussa tuli paljon oppilaita, jotka halusivat kokeilla halvemman ajokortin suorittamista.

– Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että usein kymmenen tuntia ei riitä. On sovittu lisätunteja, ehkä sellainen 13–14 tuntia on keskimäärin se, millä meidän koulussamme on menty kokeeseen.

Kymmenen teoriatuntia on riittänyt Muoniovaaran mukaan ihan hyvin, mutta vain muutama erityisen motivoitunut ja valveutunut oppilas on päässyt kokeen kymmenellä ajotunnilla läpi.

STT–OLLI-PEKKA PAAJANEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE