Tyovaen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 28.-31.7.2016

Berner: ”Päätöstä ostoliikenteen karsimisesta ei ole peruttu”

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
berner-anne
Anne Bernerin mukaan pelikenttä on ihan erilainen ensi vuoden alusta.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) mukaan maanantaina tehty päätös VR:n velvoiteliikenteen lisäämisestä ei tarkoita, että aiempi päätös ostoliikenteen karsimisesta olisi peruttu.

– Kerroimme jo syksyllä, että katsomme millä mahdollisilla keinoilla pystymme ylläpitämään palvelua näillä yhteysväleillä, josta ostoliikennettä lakkaa. Yksi keino, josta kerrottiin jo hallituksen välikysymysvastauksessa lokakuussa on se, että VR ajaa lisää velvoiteliikennettä, Berner sanoi STT:lle.

– Ostoliikennettä koskevaa päätöstä ei ole peruttu, eli budjetti ja kehys pysyvät samoina.

Velvoiteliikenteen junavuorojen määrä ja aikataulut voitiin Bernerin mukaan sopia VR:n kanssa vasta kun selvisi, mitä muita yhteyksiä reiteille markkinaehtoisesti syntyi. Käytännössä kyse on bussiliikenteestä.

Nyt VR:n kanssa tehty sopimus on voimassa vain joulukuulle asti. Takaraja johtuu Bernerin mukaan siitä, että tämän kevään aikana selviää, millä ehdoilla junaliikenne voidaan avata kilpailulle.

– Vuodesta 2017 alkaen junaliikenteessä on toivottavasti jo muitakin toimijoita, eikä VR:llä ole myöskään täydellistä monopolisuojaa. VR:n kanssa neuvotellaan silloin uudelleen se osto- ja velvoiteliikenne, mitä ajetaan, ja valtiolla on mahdollisuus kilpailuttaa liikennepalvelut myös muilla. Pelikenttä on ihan erilainen ensi vuoden alusta, Berner sanoi.

Vihasivusto MV on suljettu — ”päätoimittaja” sanoo, ettei asia jää tähän

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

MV-”lehden” päätoimittajaksi itseään kutsuva Ilja Janitskin kertoi perjantaina Facebookissa, että MV:n palvelimet Suomessa on suljettu. Hänen mukaansa julkaisu avataan muualla myöhemmin.

Sulkemisen taustalla on se, että MV- ja Uber Uutiset -sivustoille palvelintilaa vuokrannut NPNetworking on irtisanonut sopimuksensa MV-lehden kanssa.

NPNetworkingin toimitusjohtaja Aleksi Kinnunen kertoo irtisanoneensa sopimuksen, sillä palvelintilan vuokraaminen katsottiin hänen henkilökohtaiseksi kannanotokseen. Kinnusta myös kritisoitiin siitä, että hän tienaa rasismilla.

MV-lehden merkitys NPNetworksille ei ole ollut taloudellisesti merkittävä.

Sulkeminen oikeusteitse vaikeaa

Poliisi vaati Kinnusen yhtiötä keskeyttämään verkkoviestin jakelun sen MV-julkaisulle vuokraamalta palvelimelta käräjäoikeuden päätöksellä. Poliisi epäilee Janitskinin ylläpitämiä julkaisuja useista rikoksista. Kinnusen yhtiö sai julkisuutta torstaina, kun MV-lehti julkaisi poliisin käräjäoikeudelle osoittaman sulkemisvaatimuksen. Salaisista asiakirjoista selvisi, että palvelimen vuokraaja oli NPNetworking.

MV-julkaisun sulkeminen oikeusteitse olisi asiantuntijoiden mukaan sananvapauden rajojen määrittelyä. Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professorin Tomi Voutilaisen mukaan kokonaisen julkaisun alasajo oikeusteitse on poikkeuksellista ja se tuskin onnistuisi. Pakkokeinona yksittäisten viestien jakelun keskeyttäminen on hänen mukaansa mahdollista. Julkaisun sulkeminen edes väliaikaisesti saattaisi kuitenkin mennä ennakkosensuurin puolelle.

– Keskeyttäminen tarkoittaisi pyydetyssä muodossa julkaisutoiminnan keskeyttämistä, mikä voisi olla perustuslain kieltämää ennakkosensuuria, Voutilainen sanoo.

Oikeuden olisi pitänyt myös arvioida, onko sivusto joukkoviestintäväline vai ei.

– Joukkoviestintälainsäädäntöön kuuluvan verkkojulkaisuksi katsotun sivuston sulkeminen on vaikeaa. Oikeudellisesti arvioiden esimerkiksi yksittäisen rasistisen nettisivun alasajo taas on helpompaa.

Laki on tulkinnanvarainen

Turun yliopiston rikosoikeuden professorin Jussi Tapanin mukaan lain lähtökohta on, että esimerkiksi verkkosivustolta poistetaan laittomaksi epäiltyä sisältöä eikä koko sivustoa suljeta.

– Laki jättää tulkinnanvaraa, voidaanko kokonaisia sivustoja sulkea, Tapani sanoo.

Hän pitää keskeyttämismääräystä järeänä keinona puuttua verkkosivuston toimintaan.

Tapanin mukaan nykyistä lainsäädäntöä ei ole valmisteltu MV-julkaisun tyylistä tapausta ajatellen, jossa suuri osa sivuston sisällöstä voi täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön.

Yksittäisiä sivustoja on Voutilaisen mukaan suljettu lähinnä lapsipornon tai rasististen kirjoitusten takia. Myös aikaisemmin sivustot on yleensä sulkenut julkaisija tai verkkopalvelun tarjoaja.

OLLI-PEKKA PAAJANEN, TOMMI FORSMAN, VIIVI SALMINEN

AVAINSANAT

D-studio: Hallitus haluaa vauhdittaa investointeja vanhalla kikalla — SDP:n Skinnari vastaa, onko lääke oikea

Demokraatin video-ohjelma D-studio rantautui heinäkuun lopun kunniaksi Valkeakoskelle, missä järjestetään perinteinen Työväen musiikkitapahtuma jo 45. kerran.

Vieraiden joukoissa oli myös SDP:n kansanedustaja Ville Skinnari. Vahvasti yrittäjälähtöisenä demarina tunnettu Skinnari ottaa D-studion haastattelussa kantaa hallituspuolueiden sisällä virinneeseen haluun ottaa uudelleen käyttöön niin sanottu investointivaraus. Siinä yritys voisi jättää osasta voitostaan verot maksamatta, jos se käyttää varat investointeihin.

Muutoksella olisi tarkoitus edistää yritysten investointeja ja täten nopeuttaa talouskasvua sekä parantaa työllisyyttä.

Helsingin Sanomien mukaan idean takana on erityisesti keskusta, mutta myös muissa puolueissa olisi kiinnostusta ajatukseen.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ehti jo sanoa, että malli ei ole paras tapa rohkaista yrityksiä investoimaan. Investointivaraus on käytössä Ruotsissa. Rinteen mukaan järjestelmä olisi kuitenkin kallis ja tehoton.

Mutta mitä sanoo Ville Skinnari, ensimmäisen kauden kansanedustaja? Mistä puhtia investointeihin?

Keskustelua aiheesta

Puuliitto vaatii Kemera-rahoituksen jatkuvuuden turvaamista

Kestävän metsätalouden rahoituslain eli Kemeran mukainen tukien myöntäminen on saatettava jatkuvalle pohjalle, Puuliitto painottaa.

– Tänä vuonna koettua tukien myöntämisen keskeyttämistä ei pidä päästää tapahtumaan uudestaan. Se aiheutti metsäalalle välittömästi lomautus- ja irtisanomisuhan. Lisäksi talousmetsien kestävä hoitaminen luonnollisesti kärsii tällaisista katkoksista, Puuliiton hallitus totesi parjantaina Hämeenlinnassa.

Puuliiton hallituksen mukaan Kemera-tukien myöntövaltuutta pitää vastedes ryhtyä tarkastelemaan koko ohjelmakauden pituudella, ei vain kalenterivuosittain.

– Järjestelmää joustavoittaisi ja järkevöittäisi käytännön töiden kannalta huomattavasti, jos myöntövaltuutta porrastettaisiin siten, että alkukaudelle mahdollisesti kasaantuneet hakemukset voitaisiin hetimiten käsitellä, vaikka summat ylittäisivätkin ohjelmakauden vuotuisen keskimääräisen tuen tason.  Tällöin tuen määrä alenisi porrastetusti kohti Kemera-kauden loppua niin, että rahoituksen hintalappu säilyisi valtion kannalta nykyisellä tasollaan.

– Jos varmuus edellä kuvattuun järjestelmään siirtymisestä saataisiin pian, purkaisi se paineet lomautusten ja irtisanomisten toteuttamiselta. Työllisyysvaikutusta vahvistaisi edelleen se, että Kemeraan palautettaisiin ulkopuolisen yrityksen tai työvoiman käytöstä myönnettävä korkeampi korvaussumma, Puuliiton hallitus arvioi.

Puuliitto pitää ajankohtaisia Kemera-asetukseen ministeriössä kaavailtuja muutoksia oikeansuuntaisina. Metsänhoitotöiden yhteispinta-alan kasvattaminen tuen saamisen ehtoja ja perusteita muuttamalla sekä kokonaispottia uudelleen kohdentamalla on aiheellinen ratkaisu. Linjauksen hyväksyttävyyttä tukee se, että muutos on kaavailtu toteutettavaksi taimikon varhaishoidon tuen tasoa alentamatta.

Puuliitto on viimeksi heinäkuun alussa joutunut asettamaan metsäalalla toimivia yrityksiä saartoon työehtosopimuksen rikkomusepäilyjen ja työntekijöiden maksamattomien palkkasaatavien takia.

– Kemeraan on lisättävä tekstit, joiden perusteella myönnetyt tuet voidaan evätä tai maksetut tuet periä takaisin, mikäli käy ilmi, että tukia nauttinut taho on laiminlyönyt yhteiskunta- tai työnantajavelvoitteitaan. Harmaan talouden juurtuminen metsäalalle on estettävä. Toisaalta on ristiriitaista, että takaisinperintä on mahdollista luontoarvojen turmelemiseen, mutta ei talousrikollisuuteen liittyvillä perusteilla, liitto huomauttaa.

AVAINSANAT

Tuomioja USA-vaaleista: ”Harvinaisen selvä valinta”

Kuva: Lehtikuva
Budjettiriihi 2014.
Mitä on edessä? – Seuraavien kuukausien aikana tullaan polttamaan ehkä noin viisi miljardia dollaria pääasiassa ehdokkaiden mustamaalaukseen, Erkki Tuomioja kirjoittaa.

Kansanedustaja, ex-ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan Yhdysvaltain presidentinvaaleista on tulossa harvinaisen selvä valinta.

Tuomiojan Facebook-päivityksen mukaan valinta tehdään yhtäällä pelkoja lietsovan, jakolinjoja syventävän ja voimapolitiikalla öykkäröivän ja toisaalla yhdessä toimimisen välttämättömyyttä sekä Yhdysvaltojen omien että maailmanlaajuisten haasteiden vastaamisessa korostavan ehdokkaan välillä.

– Näin ymmärrettynä ei valinnan pitäisi olla vaikea, vaikka Clintoninkin henkilössä valuvikoja näkisi. Seuraavien kuukausien aikana tullaan polttamaan ehkä noin viisi miljardia (!) dollaria pääasiassa ehdokkaiden mustamaalaukseen. But this is the best democracy money can buy, Tuomioja toteaa.

But this is the best democracy money can buy.

Yle: Palkaton työnäyte kutistumassa kuukauden kokeiluksi

Kuva: Lehtikuva
LKS 20160503 - Oikeus- ja työministeri Jari Lindström hallituksen kotouttamista koskevaa toimintasuunnitelmaa esitelleessä tiedotustilaisuudessa Helsingissä 3. toukokuuta 2016. LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAHL
Työministeri Jari Lindströmiin (ps.) henkilöitynyt työnäyte ei toteudu kaavaillussa muodossa.

Touko- ja kesäkuun vaihteessa kaatunut muutaman kuukauden palkaton työnäytekokeilu on kutistumassa vapaaehtoiseksi kuukauden työkokeiluksi, kertoo Yle.

Lausunnoilla olevassa esityksessä on luovuttu erillisestä työnäytteestä, mutta työtön voi antaa vapaaehtoisen näytteen osaamisestaan osana aikaisemmin käytössä ollutta työkokeilua.

Ennen työkokeilu koski vain pitkäaikaistyöttömiä ja ammatinvaihtajia. Uudessa esityksessä työkokeiluun saavat osallistua kaikki työnhakijat, jos niin haluavat. Esimerkiksi vastavalmistuneet tai vähän aikaa työttömänä olleet voisivat jatkossa näyttää soveltuvuutensa työnantajalle ennen työsopimuksen tekemistä.

Kuukauden mittaisen työkokeilun aikana työntekijä saisi nauttia työttömyyskorvauksista. Lisäksi valtio vakuuttaisi työkokeiluun osallistuvat.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta