Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Berner selittää taas toimiaan: “Sellaista käsitystä itselläni ei ole, että…”

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kiistää edelleen, että ministeriö olisi kieltänyt Finaviaa nostamasta kanteita yhtiön entistä toimitusjohtajaa tai yhtiön aiemman hallituksen jäseniä vastaan.

Valtiontalouden tarkastusviraston muistion mukaan ministeriön edustaja olisi kahdessa sähköpostiviestissä kieltänyt kanteiden nostamisen.

Bernerin mukaan kohta muistiossa on puutteellinen. Hän toivoo, että huomioon otettaisiin koko viestiketju ja siihen liittyvä yhteys, kun yksittäisiä viestejä arvioidaan.

Bernerin mukaan ohjeistuksena oli, että kanteita ei saa toimeenpanna ennen kuin hallituksen jäsenten vaatimat selvitykset on tehty.

– Sellaista käsitystä itselläni ei ole, että sellaisia sähköposteja, joissa olisi selkeästi sanottu, että nostetaan tai ei nosteta, olisi mennyt ministeriöstä, yksittäisiä viestejä arvioidessa tulee huomioida koko viestiketju sekä siihen liittyvä yhteys, Berner sanoo STT:lle.

Ministeriö on hänen mukaansa ohjeistanut Finavian hallitusta tekemään ne selvitykset, joita kanteiden nostamista vastustaneet hallituksen jäsenet olivat vaatineet. Bernerin mukaan hallituksen jäsenet olivat hallituksessa vaatineet muun muassa syy-yhteyden selvittämistä sekä uusia perusteita kanteiden nostamiselle, sillä yhtiön hallitus oli aiemmin keväällä yksimielisesti päättänyt olla nostamatta kanteita.

Valtiontalouden tarkastusviraston muistion mukaan ministeriö ei kuitenkaan ollut viestittänyt Finavian johdolle, että yhtiön hallituksen päätös olisi perustunut riittämättömään selvitykseen.

Lisää aiheesta

Ministeriö ei ollut myöskään viestittänyt, että aiempi päätös kanteista olisi ollut vastoin omistajan tahtoa.

Berner kiistää väitteen ja kertoo viestittäneensä kannasta myös henkilökohtaisesti. Huolta ministeriössä aiheutti hänen mukaansa se, että hallituksen seitsemästä jäsenestä kolme äänesti kanteiden nostamista vastaan.

– Siitä käy varsin selvästi ilmi, että tapa, jolla selvityksiä on tehty, ei ole ollut tyydyttävä.

STT–ANNIINA LUOTONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE