Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Berner tarjosi miljoonaa euroa uutistoimintaan – ottajaa ei kuitenkaan taida löytyä

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).

Hallitus on esittänyt lisäbudjetissa miljoonan euron tukea yleisen edun TV-kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemiseksi.

Myös median innovaatiotuen jäljelle jäävää rahaa kohdennettaisiin uudelleen. Sitäkin voitaisiin käyttää yleisen edun TV-kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemiseen. Näillä näkymin tätä rahaa ei ole kuitenkaan jäämässä jäljelle.

– Rahaa on tarjolla miljoona ensi vuodelle, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) summaa.

– Ajatus on ollut se, että sitä voi hakea, jos on 25 % omaa toimituksellista tuotantoa, päätoimittaja ja tv-kanavan kautta jaettavaa uutista, Berner muistelee ulkomuistista ehtoja.

– Yleisen edun kanavan mukainen paikka edellyttää kanavana myös, että olet valmis tekstittämään ja valmis koko maata peittävään jakeluun, hän lisää.

Suomessa on kannettu huolta kaupallisten TV-kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan puolesta. Ajat ovat olleet kovia ja toiminta on supistunut.

“Sehän jää Maikkarille arvioitavaksi.”

Lisää aiheesta

Kaupallisen television uutistoiminnan rahoitusta ja tulevaisuutta arvoinut työryhmä ehdotti, että valtio tukisi kaupallista tv-uutistoimintaa kolmivuotisella tukiohjelmalla. Tuki olisi kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa. Nyt siis tarjolla on kuitenkin vain miljoona vuodessa.

Ministeri Anne Bernerin käsitys on se, että tällä hetkellä yksikään kanava ei ole kiinnostunut yleisen edun kanavan hausta. Ei siis välttämättä edes MTV.

– Sehän jää Maikkarille arvioitavaksi, riittääkö se miljoona vuodessa, jotta he olisivat kiinnostuneita hakemaan yleisen edun kanavan paikkaa. En minä osaa vastata sitä Maikkarin puolesta, että ovatko he valmiita, koska nyt loppujen lopuksihan me puhumme kuitenkin hyvin erilaisesta rahamäärästä kuin alun perin oli ajateltu. Kyllä he varmaan ovat kiinnostuneita, mutta nythän se raha vain on erilainen, Berner sanoo.

Hän pohtii myös, voisiko joku muu toimija, uusi tai vanha olla kiinnostunut turvaamaan Ylen rinnalla TV:n uutistoiminnan monimuotoisuutta.

– Kysymyshän on myöskin se, että voidaanko tällä vielä houkutella ketään. Joku uusi toimija tai sanotaan, että voiko Sanoma olla kiinnostunut kasvattamaan jonkin verran televisiouutisointia Nelosen kautta vaiko ei.

“Turvataan moniarvoinen tai edes pariarvoinen mahdollisuus.”

Media-alan ja graafisen teollisuuden yritysten edunvalvontajärjestö Medialiitto on kritisoinut, että olisi puolueellista, jos vain MTV saisi valtiolta kaavailtua tukea.

– Meidän intressihän ei ole mikään muu kuin se, että turvataan moniarvoinen tai edes pariarvoinen mahdollisuus saada uutisia, Berner sanoo.

Pariarvoisella hän viittaa Ylen ja MTV:n tv-uutistuotantoon.

Suomessa on yhä ihmisiä, joiden uutishankinta on vain TV:n varassa.

– Nyt me emme ole vielä ehkä siinä tilanteessa, että voisimme ajatella, että television kautta saatavat uutiset keskittyisivät vain Ylelle. Meidän haaste on se, että meillä ei tällä hetkellä kukaan hae yleisen edun kanavan paikkaa. Meillä on yleisen edun kanavana vain Yle.

Koska on ihmisten tiedonsaannin monipuolisuudesta, viime kädessä puhutaan myös kansalaisten demokraattisista oikeuksista.

Ministeri muistuttaa, mistä ajatus kaupallisen TV-uutistoiminnan tukemisesta lähti liikkeelle: Ylen parlamentaarinen työryhmä kirjasi raporttiinsa, että ministeriön tulee selvittää, onko kaupallisilla tv-uutisilla mahdollisuus säilyä tulevaisuudessa yhtenä jakelukanavana Suomessa.

MTV: “Emme vielä tiedä.”

Mitä varsinaiset toimijat ajattelevat tuesta ja yleisen edun kanavan hausta?

– Odotamme vielä tarkempaa tietoa mahdollisesta tuesta sekä tuen ehdoista, ennen päätöstämme. Jos tuen ehdot ovat realistiset, niin olemme valmiita tukea hakemaan, MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund sanoo.

– Lähtökohtaisesti on hienoa ja arvostettavaa, että laadukas uutistoiminta nähdään tärkeänä myös Suomessa, muiden pohjoismaiden tavoin.

Näyttääkö siltä, että tuen ehdoista voisi tulla realistiset ja millaiset olisivat realistiset ehdot?

– Emme tiedä vielä. Toivomme siis näin ja odotamme tarkempia ehtoja, Nordlund vastaa.

Nelonen: “Tukea ei voida myöntää vain yhdelle toimijalle.”

Nelonen ei ole vallitsevassa tilanteessa hakemassa yleisen edun kanavan statusta.

– Yhdelle toimijalle suuntautuva tuki on näkemyksemme mukaan kuitenkin kestämätön ratkaisu. Jos sen sijaan kotimaista uutis- ja ajankohtaistoimintaa halutaan tukea jakelutieriippumattomasti ja kuluttajakäyttäytymistä mukaillen, niin asia on kannatettava, Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso sanoo.

Jos häntä hieman tulkkaa, kyse on siitä, että vain MTV:n tukeminen ei olisi tasapuolista ja muutakin kuin TV:n uutistoimintaa voisi tukea.

– Tukea ei voida myöntää vain yhdelle toimijalle, eikä kertaluonteinen tuki edistä kotimaista uutistuotantoa mitenkään. Ei myöskään ole mitään takeita, ettei uutistuki lopulta kanavoidu viihdesisältöjen puolelle. Kaupallista uutistoiminta pitäisi tarkastella kokonaisuutena, eikä tukea yksipuolisesti esimerkiksi vanhemman kohderyhmän lineaarikanavan uutisia, hän jatkaa.

– Näkemykseni mukaan kotimaisen audiovisuaalisen tuotannon turvaaminen on isompi kysymys ja sitä kannattaisi lähestyä kokonaisvaltaisemmin, Laakso muotoilee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE