Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Berner toteuttamassa Lindtmanin vaateen – HS: “Tarvitsen ainakin kolme minuuttia ajatusten kasaan laittamiseksi”

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo Helsingin Sanomille mahdollisesti esittävänsä, että liikenteen rahoitusta alkaisi pohtia kaikista eduskuntapuolueista koostuva parlamentaarinen komitea.

Berner ilmoitti maanantai-iltana, että liikenneministeriön tieliikennehanke keskeytetään.

– Nyt tarvitsen ainakin kolme minuuttia ajatusten kasaan laittamiseksi. Yhtenä ajatuksena on myös se, että kootaan parlamentaarinen tahtotila näiden liikenteen kehittämisen askelmerkkien eteenpäin viemiseksi. Se hyödyntäisi nyt jo tehdyn työn, Berner sanoo HS:lle.

Bernerin mukaan väylien hoitamiseen tarvitaan nykyistä pitkäjänteisempi malli.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman totesi perjantaina Ylen aamu-tv:ssä, ettei hallitus voi lykätä ratkaisuaan liikenneverkkoyhtiöstä huhtikuun kehysriiheen saakka, kuten ministeri Berner esitti torstain tiedotustilaisuudessa.

Lindtman puhui myös parlamentaarisen valmistelun puolesta.

– Jo itse selvitys on saanut aika paljon tuhoa aikaiseksi. Eilen kello 10 autokauppa pysähtyi. Pidän täysin mahdottomana, että hallitus istuisi tämän asian päällä koko kevään. Edellytän, että hallitus ilmoittaa viimeistään siinä vaiheessa, kun eduskunta aloittaa, mitä se aikoo tälle esitykselle tehdä. Ja kertoa, aikooko se valmistella tämän parlamentaarisesti niin, että se kestää yli vaalikauden, Lindtman sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE