Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Bernerin aikeista epäily: “Onko ministerin tarkoituksena ollut tehdä aivan kelvoton esitys…”

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) ja hänen johtamansa ministeriön suunnitelmat valtion väylien yhtiöittämisestä puhuttavat. Bernerin mukaan asiasta päätetään jo kevään kehysriihessä huhtikuun lopulla. Jatkossa esimerkiksi teiden käytöstä maksettaisiin erikseen.

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen kommentoi aikeita Facebookissa suorasukaisesti.

“Tämäkin esitys on kaadettava. Bernerin suunnitelma on höperö.”

Taavitsaisen mielestä Bernerin suunnitelma on niin kehno, että se on saanut hänet pohtimaan Bernerin todellista tarkoitusta.

“Onko ministerin tarkoituksena ollut tehdä aivan kelvoton esitys, josta nousee meteli ja jota sitten hiukan korjataan, jolloin ihmiset olisivat tyytyväisiä ja näin hän saa tahtonsa läpi. Vai voiko kepu todellakin esittää tosissaan tällaista. Ehkä en tunne enää nykyistä kepua.”

Berner arvioi eilen blogissaan, ettei julkinen raha riitä ylläpitämään tai kehittämään Suomen nykyistä liikenneverkkoa.

Hän muistuttaa, että yhtiömuotoinen toiminta hyödyttäisi myös valtion taloutta, kun liikenneverkon ylläpitoa rahoitettaisiin tuloilla eikä veroilla tai velalla.

– Keskeinen hyöty kansalaisille mallissa on, että se tarjoaa toivottavasti laajan kirjon erilaisia liikenteen palveluja tai palvelupaketteja, joista voi valita mieleisensä. Hyöty on myös se, että asiakas maksaa siitä, mitä käyttää, Berner sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE