Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Bernerin kaavailut pöyristyttävät – “Kelkka on käännetty niin täysin, että tätä on vaikea edes uskoa todeksi”

Helsingin SDP:n varapuheenjohtaja Antti Koskela antaa napakkaa palautetta liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) tämänpäiväisen tiedotustilaisuuden jälkeen.

Koskela arvioi blogissaan, että suurin osa keskustan kannattajista pitänee päätöstä katastrofina.

– Aiemmin tällä hallituskaudella syrjäseuduilta ja pikkupaikkakunnilta on viety niin liikenneväyliä, postikonttoreita, poliisiasemia, käräjäoikeuksia ja nyt vielä tiet yhtiöitetään. Keskustan perinteinen kannattajakunta on käärmeissään.

Koskela ei muista yhtään hallitusta, joka olisi kurittanut syrjäseutuja ja pikkukaupunkeja yhtä karusti kuin Juha Sipilän hallitus.

– Aiempina hallituskausina keskusta on ollut tunnettu erityisesti aluepolitiikastaan. Puolueen kannatus on perustunut lähes täysin aluepolitiikkaan, kun maanviljelyksestä saa ansionsa enää muutama prosentti kansasta. Viimeisen vuoden aikana kelkka on käännetty niin täysin, että tätä on vaikea edes uskoa todeksi. Tilannetta voisi verrata siihen, että kokoomus alkaisi kannattaa pääomaveron korottamista ja lakko-oikeuden vahvistamista.

Koskela arvioi, että jos ja kun keskustan kannatus alkaa laskea, painetta jopa ministerivaihdoksiin saattaa syntyä.

– Joka tapauksessa keskustan on pakko reagoida jotenkin, vai hautaako ministeri Berner koko keskustapuolueen?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE