Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

22.4.2021 04:34 ・ Päivitetty: 22.4.2021 04:34

Biden aikoo tunnustaa armenialaisten kansanmurhan – Turkin ulkoministeri: ”Jos Yhdysvallat haluaa heikentää suhteita, on päätös heidän”

LEHTIKUVA / AFP Andrew Harnik

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden aikoo tunnustaa armenialaisten kansanmurhan, kertovat yhdysvaltalaismediat. Uutistoimisto AFP:n mukaan Bidenista tulisi näin ensimmäinen Yhdysvaltojen presidentti, joka kutsuu surmia selkeästi kansanmurhaksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone tunnusti armenialaisten kansanmurhan vuonna 2019.

Armenialaisten kansanmurhalla viitataan yli miljoonan armenialaisen surmaamiseen Osmanien imperiumissa ensimmäisen maailmansodan aikana vuosina 1915–1917. Osmanien imperiumi hajosi maailmansodan jälkeen, ja sen raunioille syntyi 1920-luvun alussa nykyinen Turkin valtio.

Bidenin ele todennäköisesti kiristäisi Yhdysvaltojen välejä sen Nato-liittolaisen Turkin kanssa. Turkki kiistää jyrkästi syytökset kansanmurhasta. Sen mukaan armenialaisia kuoli taisteluissa ja nälänhädän takia.

Yhdysvaltalaismedioiden mukaan Bidenin odotetaan julkistavan asian lauantaina, kun surmien alkamisesta tulee kuluneeksi 106 vuotta.

Mediatiedot asiasta alkoivat levitä, kun yli 100 kongressin jäsentä oli kirjoittanut presidentille kirjeen, jossa tätä pyydettiin tunnustamaan Armenian kansanmurha.

Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu ennakoi Bidenin mahdollisia toimia aiemmin tällä viikolla haastattelussa.

–  Lausunnoista, joilla ei ole laillista velvoittavuutta, ei ole mitään hyötyä. Mutta ne vahingoittavat suhteita. Jos Yhdysvallat haluaa heikentää suhteita, on päätös heidän, Cavusoglu sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU