Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Biden ja Putin puhuivat puhelimessa – esillä huippukokous

LEHTIKUVA / AFP Brendan Smialowski

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kehottanut Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia toimimaan niin, että jännite Ukrainan rajoilla lieventyy, kertoo Valkoinen talo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Puhelinkeskustelussaan Putinin kanssa tiistaina Biden ehdotti myös huippukokousta.

–  Presidentti Biden vahvisti, että hänen tavoitteenaan on rakentaa Venäjään vakaa ja ennustettava suhde, joka palvelee Yhdysvaltain etuja. Hän ehdotti huippukokousta kolmannessa maassa tulevina kuukausina. Siinä voitaisiin keskustella kaikista Yhdysvaltain ja Venäjän välisistä asioista, Valkoisen talon lausunnossa sanottiin.

Putin tapasi Bidenin edeltäjän Donald Trumpin vuonna 2018 Helsingissä. Kaksikon tapaaminen nostatti tuolloin sisäpoliittisen kohun Yhdysvalloissa, koska Trump tuntui uskovan Putinin väitteet siitä, ettei Venäjä ollut sotkeentunut Yhdysvaltain vaaleihin.

USA:n tiedustelun mukaan Venäjä ei halua suoraa sotaa Ukrainassa

Venäjän varaulkoministeri Sergei Rjabkov sanoi tiistaina, että länsi pyrkii luomaan Ukrainasta tieten tahtoen “ruutitynnyrin” muun muassa toimittamalla maalle aseita. Puolustusministeri Sergei Shoigu puolestaan vahvisti, että joukkoja oli määrätty taisteluharjoituksiin Venäjän “läntisille rajoille” Naton muodostaman uhkan takia.

Shoigun mukaan amerikkalaisia joukkoja ollaan siirtämässä Yhdysvalloista Eurooppaan sekä Naton joukkoja Euroopassa lähemmäs Venäjän rajoja.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen tiistaina julkaistun vuosittaisen raportin mukaan Venäjä ei halua suoraa konfliktia Ukrainan kanssa, vaikka jatkaakin pyrkimyksiään epävakauden kylvämiseksi maahan.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg tapasi Brysselissä Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban ja vaatii Venäjää lopettamaan perusteettoman sotajoukkojen keskittämisen Ukrainan rajoille sekä miehittämälleen Krimille.

–  Venäjä ei voi enää yllättää ketään. Ukraina ja meidän ystävämme ovat valppaina, Kuleba vakuutti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE