Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Biden matkustaa joukkoampumisen tapahtumapaikalle Buffaloon – “Amerikan sielua tahraavan vihan kohtaamiseksi on tehtävä yhteistyötä”

LEHTIKUVA / AFP Stefani Reynolds
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Jill Biden palaamassa Washingtoniin toukokuun 15. päivä.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden matkaa tiistaina New Yorkin osavaltiossa sijaitsevaan Buffaloon, missä kymmenen ihmistä kuoli ja kolme haavoittui lauantaisessa joukkoampumisessa valintamyymälässä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi on ottanut epäillyn ampujan kiinni ja veritekoa tutkitaan viharikoksena. Epäilty on 18-vuotias mies.

Presidentti Biden tuomitsi Buffalon joukkoampumisen sunnuntaina.

-  Sodassa käytetyin asein ja vihaisella sielulla varustautunut asemies, ampui ja surmasi kylmäverisesti kymmenen viatonta ihmistä, Biden kuvaili tapausta.

Presidentti sanoi myös, että “Amerikan sielua tahraavan vihan kohtaamiseksi” on tehtävä yhteistyötä.

New Yorkin osavaltio on kertonut verkkosivuillaan, että osavaltion julkisten rakennusten liput lasketaan maanantaina puolitankoon. Suruliputusta jatketaan siihen saakka, kunnes joukkoampumisen kuolonuhrit on haudattu.

Uhreista valtaosa afroamerikkalaisia

Lauantai-iltana Suomen aikaa AR-15-puoliautomaattikiväärillä aseistautunut mies ampui kaupassa 13:a ihmistä, joista 11 oli afroamerikkalaisia. Vartalopanssariin ja kypärään sonnustautunut mies otettiin kiinni iskun jälkeen.

Mediatietojen mukaan ampuja latasi verkkoon 180-sivuisen manifestin hieman ennen hyökkäystä. Siinä hän kertoi saaneensa inspiraatiota valkoista ylivaltaa kannattavien tekemistä aseellisista iskuista. Lisäksi hän kertoi manifestissaan suunnitelmastaan iskeä mustien asuttamalle asuinalueelle.

Hyökkääjä jakoi teosta myös suoraa kuvamateriaalia verkkoon. Twitch-videopalvelun edustaja kertoi, että ampujan live-lähetys poistettiin alustalta kaksi minuuttia hyökkäyksen alkamisen jälkeen.

Liittovaltion poliisi FBI on kertonut, että tapausta tutkitaan sekä viharikoksena että rasistisen motiivin vuoksi tehtynä väkivaltaisena ekstremistisenä tekona.

FBI:n paikallisen osaston johtaja Stephen Belongia kertoi, että joukkoampumisesta epäilty teki viime vuonna “yleisluonteisia uhkauksia” koulussaan. Tämän jälkeen poliisi oli ohjannut miehen mielenterveystutkimuksiin, jotka olivat kestäneet noin puolitoista vuorokautta. Tutkimusten jälkeen hänet oli päästetty vapaaksi.

“Hän tuli tänne viedäkseen niin monen mustan hengen kuin pystyi”

Buffalon kaupungin pormestarin Byron Brownin mukaan ampujan motiivi on ollut yksiselitteisen selkeä.

-  Hän tuli tänne viedäkseen niin monen mustan hengen kuin pystyi, Brown sanoi.

Buffalosta kotoisin oleva New Yorkin osavaltion kuvernööri Kathy Hochul on kuvaillut joukkoampumista terroriteoksi sekä arvioinut tekijän toimineen kylmäsydämisesti ja julman laskelmoidusti.

Uutiskanava CNN:n haastattelussa Hochul sanoi rasististen viestien leviävän “kulovalkean tavoin”, etenkin verkossa.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on niin ikään tuominnut Buffalon iskun, kerrotaan pääsihteerin edustajan tiedotteessa.

-  Pääsihteeri tuomitsee voimakkaasti rasismin sen kaikissa muodoissa sekä rotuun, uskontoon, vakaumukseen tai kansalliseen alkuperään perustuvan syrjinnän, tiedotteessa sanotaan.

Sunnuntaista surua varjostivat myös uudet ampumistapaukset Yhdysvalloissa. Texasin Houstonissa kirpputorilla tapahtuneessa ampumisessa kuoli kaksi ja loukkaantui kolme ihmistä, kertoi uutiskanava ABC News.

Los Angeles Times taas kertoo, että yksi ihminen kuoli ja viisi loukkaantui, kun asemies avasi tulen kalifornialaisessa kirkossa Los Angelesin lähistöllä sijaitsevassa Laguna Woodsin kaupungissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE