Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Biden Netanjahulle: Tuen kompromissia

AFP / LEHTIKUVA / ANDREW CABALLERO-REYNOLDS

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sanonut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle tukevansa kompromissia kiistanalaisesta lakipaketista, joka vähentäisi Israelin korkeimman oikeuden valtaa, Valkoinen talo kertoi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Biden keskusteli Netanjahun kanssa sunnuntaina puhelimitse. Presidentin kerrotaan sanoneen, että uudistusten tulee kunnioittaa demokratian perusarvoja ja että merkittäviä uudistuksia tulisi pyrkiä tekemään mahdollisimman laajalla kansan tuella.

Netanjahun oikeistohallituksen kaavailema lakiuudistus on johtanut maassa mielenosoituksiin. Protestoijat pelkäävät, että hallituksen ajamat uudistukset lisäisivät poliitikkojen valtaa oikeuslaitoksen suhteen ja olisivat uhka demokratialle. Lakiuudistusten myötä lainsäätäjät voisivat esimerkiksi kumota korkeimman oikeuden päätökset yksinkertaisella enemmistöllä.

Maassa kasvavista erimielisyyksistä huolestunut Israelin presidentti Isaac Herzog ehdotti keskiviikkona kompromissiratkaisua, jonka hallitus hylkäsi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE