Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Biden toiveikas: Sopu Yhdysvaltain velkakattokiistaan lähellä – vaarana globaali kriisi

Maksukyvyttömyys uhkaa Yhdysvaltoja reilun viikon päästä, jos kongressi ei saa nostettua velkakattoa, sanoo valtiovarainministeri Janet Yellen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Presidentti Joe Biden arvioi kuitenkin perjantaina paikallista aikaa sovun saamisen olevan jo lähellä Yhdysvaltain velkakattokiistassa. Osapuolet tiettävästi onnistuivat perjantaina hivuttautumaan lähemmäksi sopua kiistassa.

Velkakaton nostaminen on kiistakapula kongressin republikaanijohtoisen edustajainhuoneen ja demokraattipresidentti Bidenin hallinnon välillä.

Valtiovarainministeri Janet Yellen varoitti tuoreeltaan, että Yhdysvaltoja uhkaa maksukyvyttömyys kesäkuun 5. päivänä, jos kongressi ei saa nostettua velkakattoa siihen mennessä. Takaraja nostolle oli lykkääntynyt hieman Yellenin aiemmasta arviosta, kesäkuun 1. päivästä.

Mitään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu

Jos nostoa ei tehdä, Yhdysvallat jättäisi ensimmäistä kertaa historiassaan velanhoitokulunsa maksamatta. Yhdysvallat ei myöskään kykenisi maksamaan liittovaltion työntekijöille palkkaa ja korot nousisivat. Seuraukset tuntuisivat myös globaaleilla markkinoilla.

Yellen kertoi uudesta arviostaan kirjeessä edustajainhuoneen puhemiehelle, republikaani Kevin McCarthylle. Valtiovarainministeri kuitenkin varoitti, ettei takarajan siirtyminen muuta sitä, miten kiireellisesti pattitilanteeseen tulisi saada ratkaisu.

-  Viimeiseen hetkeen odottaminen voi aiheuttaa vakavaa haittaa yritysten ja kuluttajien luottamukselle, nostaa veronmaksajien lyhyen aikavälin lainakustannuksia ja vaikuttaa negatiivisesti Yhdysvaltain luottoluokitukseen, Yellen listasi kirjeessään.

BIDENIN hallinto on yrittänyt kuukausitolkulla neuvotella kongressin republikaanien kanssa. Republikaanit ovat vaatineet merkittäviä sosiaalimenojen leikkauksia vastineeksi velkakaton nostamisesta.

Jos sopu syntyy, tarkoittaisi tämä sitä, ettei vastaavanlainen velkakattodraama olisi toistumassa ennen vuoden 2024 presidentinvaaleja.

Republikaanijohtaja McCarthyn mukaan neuvotteluissa on nähty edistystä.

-  Mitään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu, hän kuitenkin lisäsi.

LUOTTOLUOKITUSYHTIÖ Fitch asetti aiemmin tällä viikolla Yhdysvaltain AAA-luokituksen tarkkailuun siltä varalta, että luokitusta on tarpeen alentaa. Varautumisen syynä oli pelko siitä, ettei maan kongressi saa nostettua liittovaltion velkakattoa ennen kuin valtion rahat loppuvat.

Fitchin mukaan Yhdysvaltain luottoluokituksen vaarantaa maan kasvanut poliittinen jakautuneisuus, joka on vaikeuttanut velkakaton nostamista tai poistamista.

Valtiovarainministeri Yellenin varoitukset ovat olleet jokseenkin jyrkempiä kuin kongressin puolueettoman budjettitoimiston, joka on ennustanut rajan tulevan vastaan kesäkuun puolivälissä. Valtiovarainministeri on aiemmin arvioinut, että mahdollisuudet ovat varsin matalat sille, että Yhdysvallat voisi pysyä maksukykyisenä kesäkuun 15. päivään saakka.

Valtiovarainministeriö on varoittanut synkistä seurauksista, jos maa ei pysty maksamaan laskujaan. Tällöin Yhdysvallat ei kykenisi maksamaan liittovaltion työntekijöille palkkaa ja korot nousisivat. Seuraukset tuntuisivat myös globaaleilla markkinoilla.

Washingtonissa ilmoilla ollut optimismi näkyi kuitenkin perjantaina myös arvopaperimarkkinoilla. Pörssipäivä päättyi nousussa Euroopassa ja pitkälti Aasiassakin. Yhdysvalloissa New Yorkin pörssit sulkeutuivat viikon päätteeksi niin ikään plussan puolella.

Teollisuusindeksi Dow Jones oli perjantain päätteeksi 1,0 prosentin nousussa, kun taas laaja-alainen S&P  500 oli koholla 1,3 prosentin verran. Kaikista eniten kipusi kuitenkin teknologiapainotteinen Nasdaq, joka päätti päivänsä 2,2 prosenttia plussalla.

– Markkinat nousevat siinä toivossa, että he todennäköisesti ilmoittavat hyvin pian, että vältämme maksukyvyttömyyden, finanssipalveluyhtiö Spartan Capital Securitiesin johtava markkinaekonomisti Peter Cardillo sanoi uutistoimisto AFP:lle.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE