Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Biden vakuutti Euroopan liittolaisille: Yhdysvallat on tullut takaisin – Venäjälle ja Kiinalle kuittia

LEHTIKUVA / AFP Mandel Ngan

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan Yhdysvallat on nyt tullut lupauksensa mukaan takaisin yhteistyöhön Euroopan liittolaistensa kanssa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Puheessaan Münchenin turvallisuuskokouksen tilaisuudessa perjantaina Biden vakuutti, ettei Yhdysvaltain sitoutuminen Naton yhteiseen puolustukseen horju.

Hän myös kehui Euroopan maiden lisäpanostuksia omaan puolustukseensa.

Bidenin mukaan Venäjä pyrkii kylvämään epäsopua sekä Euroopan sisälle että Euroopan ja Yhdysvaltain välille. Hänen mukaansa on tärkeää puolustaa Ukrainaa ja sen alueellista yhtenäisyyttä ja koskemattomuutta.

Kiinan kanssa strategisesta kilpailusta tulee Bidenin mukaan jatkossa kovaa, eikä hän muuta odotakaan. Liittolaisten pitää valmistautua tähänkin kilpailuun yhtenäisinä.

– Kumppanuutemme ovat kestäneet ja kasvaneet vuosia, koska niillä on juurensa meidän yhdessä jakamiemme demokraattisten arvojen rikkaudessa. Ne eivät ole kauppatavaraa, Biden muotoili.

Presidentin mukaan parhaillaan ollaan “käännekohdassa” keskellä perustavaa keskustelua maailman tulevasta suunnasta: niiden välillä, joiden mielestä itsevaltaisuus on paras tie eteenpäin ja niiden, jotka ymmärtävät, että demokratia on tarpeen haasteiden kohtaamisessa.

“Demokratiaa pitää puolustaa.”

Bidenin mukaan demokratian täytyy voittaa, mutta ihmisille pitää myös pystyä osoittamaan, että demokratiasta on hyötyä.

– Demokratia ei synny vahingossa. Sitä pitää puolustaa, vahvistaa ja uudistaa.

Presidentti kuitenkin korosti, ettei hän halua paluuta kylmän sodan kaltaiseen vastakkainasetteluun ja jäykkiin blokkeihin. Kilpailun ei pidä sulkea pois mahdollisuutta tehdä yhteistyötä siellä, missä se hyödyttää kaikkia osapuolia, Biden sanoi.

Hänen mukaansa edellisen päivän onnistunut Perseverance-mönkijän laskeutuminen Marsin pinnalle on hyvä esimerkki siitä, millaisia tuloksia yhteistyöllä voidaan saavuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE