Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Billy Elliot ja Junnu Vainion laulut TTT:n syksyn vetonauloina

Billy Elliot -musikaalin Billyn ja Michaelin päärooleissa vuorottelevat Simo Riihelä, Ilmari Kujansuu, Jiri Rajala, Nuutti Kerppilä, Juho Mönkkönen ja Osku Perkiö.

Tampereen Työväen Teatterin syksyn ohjelmistoon mahtuu seitsemän ensi-iltaa.

Suuren näyttämön syksyn avaava “Tämä on ryöstö! – komedia pankkiryöstöstä” vie kesään 1958.  Pankin suojissa on mittaamattoman arvokas timantti, jonka pakojalalla oleva roisto aikoo kähmiä  itselleen. Hänen apunaan on vähemmän välkky apuri, viekas tyttöystävä – ja huoltomies. Komedian rullatessa joutuu parikin kertaa miettimään, kuka on kuka ja kuka pettää ketä?

Suomentaja Mikko Koivusalo on sovittanut Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin komedian Tampereella tapahtuvaksi. Ohjaaja on Tommi Auvinen ja rooleissa nähdään muubn muassa Petra Ahola, Heidi Kiviharju, Janne Kallioniemi, Verneri Lilja, Samuli Muje, Saska Pulkkinen, Tommi Raitolehto, Tom Lindholm ja Puntti Valtonen.

“Billy Elliot” on TTT:n syksyn musikaalisatsaus. Lee Hallin kirjoittamaan tarinaa siivittää Elton Johnin musiikki.

Musikaaliin koe-esiintymisistä valitut kuusi poikaa ovat treenanneet Billyn nimiroolia ja toista keskeistä poikaroolia Michaelia varten jo vuoden 2017 alusta. Ohjaaja Samuel Harjanne kertoo varsinaisten näyttämöharjoitusten käynnistyneen muutama viikko sitten, jolloin koko 55-henkinen työryhmä tapasi toisensa ensimmäistä kertaa.
Billy Elliotin rooleissa vuorottelevat Osku Perkiö, Jiri Rajala ja Simo Riihelä ja Michael Caffreyn rooleissa Nuutti Kerppilä, Ilmari Kujansuu ja Juho Mönkkönen. Ensi-ilta on Suurella näyttämöllä 18.10.

Virtuaalista ja maanläheistä

Kuka olisit, jos saisit olla kuka tahansa, millainen tahansa? Mitä tekisit, jos kaikki olisi sallittua – eikä kukaan ei saisi tietää? Näitä kysymyksiä herättelee USA:ssa parhaana uutena näytelmänä palkittu “The Nether”, joka saa Suomen kantaesityksensä Eino Salmelaisen näyttämöllä 31.8. Esitys sijoittuu lähitulevaisuuteen, virtuaalitodellisuuksien verkostoon, jossa käyttäjä pääsee yksityisesti toteuttamaan salaiset mielihalunsa. Kaikkein pimeimmätkin. Onko itse valittu identiteetti vapauttava tie todelliseen minuuteen vai koukuttavaa todellisuuspakoa? Entä missä kulkevat kuvitelmien rajat? Mikä on rikoksen nimi, kun teoilla ei ole mitään seurauksia todellisuudessa? Vai jättävätkö ne lopulta sittenkin aina jäljen?

The Netherin virtaviivaisen toteutuksen ohjaa Tiina Puumalainen ja osissa nähdään Jari Ahola, Suvi-Sini Peltola, Pentti Helin, Juha-Matti Koskela ja Sonja Halla-aho.

Sirkku Peltolan uusin näytelmä “Pässi”  kantaesitetään Eino Salmelaisen näyttämöllä 9.10. Teos kertoo tämän hetken suomalaisista: ihmisellisessä kertomuksessa nähdään muun muassa letkautteleva joka paikan yrittäjä Leksa Hiironen, avioeroaan sureva ja tytärtään kaipaava liikekumppani Hebu Kaseva, romanssista raskaaksi tullut ja neuvoton kieltenopettaja Anita Ailio, polvivaivainen mutta sydämellinen tilan emäntä Hellä Ailio, kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut irakilainen sellisti Damir sekä toiveikas Jokke-pässi. Hellä Ailion maatilalla humanitäärisenä operaationa alkava peltikaton remontti yhdistää hetkeksi kovin erilaiset ihmiset, jotka tarvitsevat toisiaan.

Tuire Salenius palaa Pässissä eläkepäiviltään näyttämölle kovaan ensembleen Samuli Mujeen, Tommi Raitolehdon, Aimo Räsäsen, Miia Selinin ja Auvo Vihron rinnalle.

Taneli Mäkelä, Puntti Valtonen, Tuomas Uusitalo ja Esko Roine muodostavat TTT:n vanhojen poikien kvartetin.

Samaisella Salmelaisen näyttämölläs aa kantaesityksensä 6.11. myös Tommi Auvisen ja Seija Holman käsikirjoittama ja ensin mainitun ohjaama “Vanhoja poikia”. Siinä neljä miestä kohtaa tuulisella Saimaan saarella, ja muistot, toiveet, syvimmät surut ja hellimmät unelmat jaetaan yhdessä. Miehet kuljettavat tarinaansa parinkymmenen Juha Vainion  laulun voimin, huumori ja haikeus lyövät komeasti kättä. Ja jossain kääntää norppakin kylkeään.

Vanhoina poikina nähdään Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti Valtonen

Duunarikomediaa ja drag-säihkettä

Kellariteatterissa 4.9. ensi-iltansa saavan “Vakavuusongelman” käsikirjoittaja Mika Ripatti kertoo olevansa ensisijaisesti Helsingin kaupungin rakentamispalvelun Staran putkenlaskijaryhmän etumies, ja vasta toissijaisesti tuottelias näytelmäkirjailija sekä tv- ja elokuvakäsikirjoitusten tekijä .

Työmaalla Lintupuistossa tökkii kaikki. Viemärikaivot eivät asetu, putket painuvat ja linjat ovat pielessä. Vakautettu maa ei olekaan vakaa. Ihan kuin tällä entisellä suoalueella olisi oma tahto. Koko maailmassa ei tunnu olevan enää järkeä.

Uusi kotimainen komedia tarkastelee maailmaa henkilöidensä näkökulmasta rehellisesti, mutta rakastavasti. Sen ohjaaja Aleksis Meaney ja keskeissä rooleissa nähdään Jaana Oravisto, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Matti Pussinen-Eloranta, Mika Honkanen ja Jari Leppänen.

Pikkujoulukauden täkynä nähdään “Showhat – 20 vuotta tähtinä”, nyt isompana ja näyttävämpänä kuin koskaan. Osku Heiskasen ja Jarkko Valteen dragshow tarjoaa hersyvää huumoria, musiikkia, kimaltelevia asuja ja visuaalista ilotulitusta. Esitykset ovat 30.11.-1.12.

TTT-Klubin syksyn uutuustuotanto on karaokeshow “Kuumia aaltoja” . Käsikirjoittaja Anne Prokofjeff on luonut  vauhdikkaan tarinan kahdesta keski-ikäisestä naisesta, jotka tapaavat sattumalta baarissa ja innostuvat laulamaan yhdessä. Esityksen ohjaa Tiina Brännare, rooleissa Kristiina Hakovirta ja Karoliina Kudjoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE