Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Bisnestoiminnan ja luonnonsuojelun välille luodaan harmaa vyöhyke” – SDP vaatii Metsähallituslaki uudelleen valmisteltavaksi

Jukka-Pekka Flander

SDP ja Vasemmistoliitto vastustavat Metsähallituksen metsätalousliiketoiminnan yhtiöittämistä sekä taloushallinnon uutta kolmiosaista rakennetta, joka heikentää luontopalveluiden toimintaa.

SDP:n kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä sanoo, ettei Metsähallituslain valmistelu täytä hyvän lainvalmistelun kriteereitä avoimuuden ja selkeyden suhteen.

– On hyvä muistaa, ettei EU:n kilpailulainsäädäntö vaadi yhtiömuotoa eikä laissa huomioida Metsähallituksen alkuperäistä tarkoitusta yhteisen omaisuutemme vaalijana sekä monien osin vastakkaistenkin intressien yhteen sovittajana.

Hänen mukaansa Metsähallituksen johtamisjärjestelmän uudistus on epäonnistunut.

– Johtamisjärjestelmän sekavuus johtaa siihen, että jatkossakin syntyy tilanteita, joissa Metsähallitus puhuu kahdella äänellä, mikä ei ole toivottavaa.

SDP vastustaa epämääräisen ja tarpeettoman kolmannen taseen perustamista.

– Metsähallituksen kannattaisi jatkaa nykymallin mukaan kahdella taseella. Nyt bisnestoiminnan ja luonnonsuojelun välille luodaan harmaa vyöhyke, joka mahdollistaa retkeilyalueilla rahastamisen. Tätä pelkoa ei valiokuntakuulemisessa ole voitu sulkea pois.

Ojala-Niemelän mukaan paljon huolia on ilmassa Metsähallituksen luontopalveluiden toimintamahdollisuuksien heikkenemisestä.

– On hyvä muistaa, että suojelu-, retkeily- ja virkistysalueilla ja niiden tulevaisuudella on suuri merkitys matkailuyrittäjille. Ei ole yhdentekevää, miten ja millaisella asiantuntemuksella näitä alueita jatkossa hoidetaan. Matkailun merkitys Lapin aluetaloudelle kasvaa kaiken aikaa.

– Laiha lohtu on että perustettavan metsätalousyhtiön kotipaikaksi esitetään Rovaniemeä. Näkisin mielelläni laskelmia, kuinka paljon kansanedustajien Mikko Kärnän (kesk.) ja Markus Lohen (kesk.) lupaamia työpaikkoja tämä päätös tuo maakuntaan.

SDP jätti Metsähallituslakiin vastalauseet eduskunnan ympäristö-, talous-, ja maa- ja metsätalousvaliokunnissa. SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajat esittävän yhteisessä vastalauseessaan lain hylkäämistä ja uudelleenvalmistelua.

Eduskunnan täysistunto äänestää Metsähallituslaista ensi viikolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE