Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Blues-diggareille kova paikka: Järvenpään Puistoblues peruuntuu tältä kesältä

Larkin Poe, Rebecca ja Magan Lovell revittelevät viime kesänä Järvenpäässä.

Puistoblues oli tarkoitus järjestää 24.–28. kesäkuuta.

Demokraatti

Demokraatti

Peruuntumisen syynä on koronaviruksen leviämisen aiheuttama epävarmuus etenkin ulkomaisten artistien saapumisessa Suomeen sekä viruksesta aiheutunut yleinen epävakaa tilanne.

Puistobluesia järjestävä Järvenpään Blues-Jazz Diggarit ry pohti myös tapahtuman siirtämistä myöhempään ajankohtaan. Tämä ajatus hylättiin, koska epidemian kestoa on tällä hetkellä vaikea arvioida.

– Haluamme toimia vastuullisena tapahtumajärjestäjänä, emmekä halua vaarantaa yleisöämme, talkoolaisiamme ja muita festivaaliin osallistujia tilanteessa, jossa koronaviruksen leviäminen on yhä mahdollista, festivaalin johtaja Miikka Porkka toteaa tiedotteessa.

Puistoblues on Suomen merkittävin bluestapahtuma, jota on järjestetty vapaaehtoisvoimin yhtäjaksoisesti vuodesta 1978.

– Nyt keskitämme kaikki voimamme siihen, että Puistoblues toteutuu ensi vuonna 2021 entistäkin hienompana tapahtumana.

Puistobluesin organisaatiolla olisi tänä vuonna ollut erityinen syy juhlaan, sillä ensimmäisen bluesäänitteen julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta.

Juhlavuosi oli keskeinen teema Puistobluesin järjestelyissä ja näkyvästi esillä aina tapahtuman ilmeestä artistikiinnityksiin saakka.

Puistobluesissa oli määrä nähdä tänä kesänä monia huippuartisteja, kuten Lance Lopez, 22-Pistepirkko ja kotimainen erikoiskoonpano Husband.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE