Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Boris Johnson vastaa tänään parlamentin kysymyksiin – esillä todennäköisesti kohutut koronasulkujuhlat

LEHTIKUVA / AFP

Britannian pääministeri Boris Johnson vastaa tänään parlamentin alahuoneen kysymyksiin viikoittaisella pääministerin kyselytunnilla. Edellisten viikkojen tapaan yhdeksi keskusteluaiheeksi noussee todennäköisesti kohu koronasulkujuhlista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lontoon poliisi kertoi tiistaina aloittaneensa tutkinnan juhlista, joita on järjestetty muun muassa pääministerin virka-asunnossa Britannian koronasulkujen aikana.

Erinäisistä juhlista on käynnissä myös hallinnon virkakuntaan kuuluvan Sue Grayn sisäinen tutkinta, jonka oli alun perin odotettu valmistuvan tällä viikolla.

Kaksi viikkoa sitten Johnson myönsi kyselytunnilla osallistuneensa juhliin koronasulun aikana toukokuussa 2020. Pääministerin eroa vaativat tuolloin opposition edustajien lisäksi muutamat Johnsonin oman konservatiivipuolueen edustajat.

Moni konservatiivipoliitikko kertoo odottavansa Grayn tutkinnan valmistumista ennen kuin on päättää, tukeeko Johnsonin jatkoa pääministerinä.

Britannian pääministerin kyselytunti alkaa kello 14 Suomen aikaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE