Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Boris Johnsonin suosio romahti olemattomiin – neuvonantajan törppöily kostautui

Britanniassa pääministeri Boris Johnsonin suosio on hautautunut pohjamutiin neuvonantaja Dominic Cummingsiin liittyvän koronakohun jälkeen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

The Timesissa julkaistun mielipidemittauksen mukaan konservatiivien johto työväenpuolueeseen nähden on kaventunut viikossa yhdeksän prosenttiyksikköä. Kyseessä on suurin pudotus vuosikymmeneen.

Daily Mailin kyselyssä Johnsonin oma kannatus on puolestaan pudonnut muutamassa päivässä olemattomiin.

Cummings kärähti aiemmin useista koronarajoitusten rikkomisista.

Johnson on puolustanut kiisteltyä avustajaansa ja tämä itse on kieltäytynyt eroamasta, vaikka sitä ovat vaatineet myös kymmenet konservatiivipuolueen kansanedustajat.

Britannia on yksi koronapandemian pahimmin koettelemia maita Euroopassa.

Koronavirukseen liitettyjä kuolemantapauksia on Britanniassa kirjattu tähän mennessä hallituksen omien laskelmienkin mukaan jo yli 37 000 kappaletta.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE