Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Brasilian Bolsonaro uhkaa tehdä trumpit – tähtäimessä Maailman terveysjärjestö

Brasilian oikeistopresidentti Jair Bolsonaro uhkaa Brasilian vetäytyvän Maailman terveysjärjestö WHO:sta.

Bolsonaro syyttää järjestöä puolueellisuudesta. Lausunnossaan hän kertoi hallintonsa tarkastelevan Yhdysvaltojen lähtöä järjestöstä.

– Yhdysvallat jätti WHO:n, ja tutkimme sitä tulevaisuudessa. Joko WHO toimii ilman ideologista puolueellisuutta, tai myös me lähdemme, Bolsonaro sanoi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi toukokuun lopulla maan lopettavan suhteensa järjestöön.

Silloisessa tiedotustilaisuudessa presidentti kertoi, että Yhdysvallat käyttää WHO-jäsenmaksunsa vastaisuudessa muihin kansainvälisiin terveystarpeisiin.

Trump oli jo aiemmin jäädyttänyt Yhdysvaltojen maksut WHO:lle. Hänen mukaansa järjestö on Kiinan talutusnuorassa eikä ole tehnyt tarpeeksi koronaviruspandemian ehkäisemiseksi. Todellisuudessa Trump itse reagoi epidemiaan hitaasti ja ristiriitaisesti, minkä vuoksi viruksen on katsottu päässeen valloilleen etenkin New Yorkissa.

Bolsonaron ja Trumpin lähentymistavoissa koronaviruspandemian hoitoon on samankaltaisuuksia. Molemmat ovat esimerkiksi vähätelleet virusta ja sen vaikutuksia.

Yhdysvalloissa on todettu eniten koronavirukseen liittyviä kuolemia maailmassa, Brasiliassa kolmanneksi eniten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE