Brexit ei houkuta – brittien enemmistö haluaa pysyä EU:ssa

Aiempaa useampi britti haluaa Britannian pysyvän EU:n jäsenenä, ilmenee Daily Mail -lehden teettämästä mielipidemittauksesta. Kyselyn mukaan 54 prosenttia vastaajista äänestäisi unionissa pysymisen puolesta.

Eroamisen puolesta äänestäisi 36 prosenttia ja kymmenen prosenttia ei osannut ottaa asiaan kantaa. Aiemmissa kyselyissä eroamisen kannatus on ollut korkeampi, joissakin yli puolet.
Mielipidemittauksen teki Comres-yhtiö. Kyselystä kertoi Suomessa Helsingin Sanomat.

Daily Mail ennakoi, että pääministeri David Cameron määräisi EU-jäsenyyttä koskevan kansanäänestyksen pidettäväksi 23. kesäkuuta. Cameron yrittää parhaillaan neuvotella muutoksia Britannian EU-jäsenyyden ehtoihin.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat