Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Ulkomaat

Britannia kertoi aikataulusta: kaikki aikuiset rokotettu syyskuuhun mennessä

LEHTIKUVA / AFP

Britanniassa kaikki aikuiset pyritään rokottamaan koronavirusta vastaan niin, että rokotteen ensimmäinen piikki on annettu syyskuuhun mennessä, Britannian ulkoministeri Dominic Raab sanoo brittilehti Guardianin mukaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hallitus kertoo selkeästi rokotusaikataulusta.

– Tavoitteenamme on saada ensimmäiset 15 miljoonaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevaa rokotettua helmikuun puoliväliin mennessä. Alkukevään aikana on tarkoitus rokottaa 17 miljoonaa lisää, minkä jälkeen meillä olisi rokotettuna ensimmäisellä pistoksella 99 prosenttia niistä, joiden riski kuolla koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on suurin, ulkoministeri sanoi yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa.

– Koko aikuisväestölle ensimmäinen piikki olisi annettuna syyskuuhun mennessä. Jos se käy tätä nopeammin, niin aina parempi, ulkoministeri jatkoi.

Raabin mukaan tiukkoja koronarajoituksia voitaisiin alkaa Englannissa purkamaan maaliskuussa, jos rokotukset sujuvat suunnitellusti.

– Niitä ei kuitenkaan tulla purkamaan kertarysäyksellä, vaan vaiheittain, Raab evästi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
4.3.2021
Vaalijohtaja: Tiedot vaalivirkailijoiden saamisesta rohkaisevia – terveysasioiden ohella puolueet ja ehdokkaat joutuvat pohtimaan myös taloutta
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE