Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Britannian hovikohuun selvyyttä: koskee prinssi Philipiä

Britannian prinssi Philip luopuu edustustehtävistä, kertoo hovi verkkosivuillaan. Hän hoitaa sovitut tapaamiset elokuun loppuun asti, mutta ei ota vastaan uusia vierailu- tai tapahtumakutsuja. Hovin mukaan Philip saattaa kuitenkin halutessaan esiintyä ajoittain julkisissa tapahtumissa.

Kuningatar jatkaa edustustehtäviensä hoitoa entiseen tapaan.

Britannian hovin hätäkokous nostatti hurjan huhumyllyn. Sen arveltiin koskettavan kuningatar Elisabetin tai prinssi Philipin terveydentilaa, jonka hovi kielsi. Hovi tiedotti aiemmin, että kokous “ei anna aihetta huoleen”.

Muun muassa Daily Mail -tabloidi kertoi varhain aamulla, että kuningashuoneen henkilökuntaa jopa Skotlannista asti on kutsuttu keskellä yötä aamuiseen kokoukseen Lontoossa.

Tämä herätti heti spekulaatiota siitä, että kuningatar Elisabetin, 91, tai prinssi Philipin, 95, terveydentilassa olisi tapahtunut vakava käänne.

BBC:n mukaan vastaavanlaisia kuningashuoneen sisäisiä kokouksia on kuitenkin noin kerran vuodessa. BBC:n hovitoimittaja Peter Hunt kertoo Twitterissä, että kokous alkoi kymmeneltä eli kello 12 Suomen aikaa.

Sekä kuningatar että hänen puolisonsa hoitivat keskiviikkona työtehtäviään. Kuningatar tapasi pääministeri Theresa Mayn iltapäivällä, ja prinssi Philip avasi uuden katsomon krikettikentällä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE