Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Britannian uusi johto lämmittelee suhteita Venäjään – nyt vuorossa Johnson ja Lavrov

Boris Johnson (kuvassa) keskusteli tänä aamuna Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kanssa.

Britannian uusi johto on alkanut tosissaan parantamaan suhteita Venäjään. Edellisen pääministerin David Cameronin aikana suhteet jäätyivät muun muassa Ukrainan sodan ja entisen KGB:n agentin Alexander Litvinenkon murhatutkinnan vuoksi.

Eilen uutisoitiin, että Britannian pääministeri Theresa May ja Venäjän presidentti Vladimir Putin olivat käyneet keskustelun maiden suhteitten parantamisesta ja muun muassa lentoturvallisuuden kehittämisestä. Puhelu oli Britannian aloite ja siinä sovittiin myös Mayn ja Putinin kasvokkaisesta tapaamisesta lähitulevaisuudessa.

Tänään brittilehdet kertovat Britannian uuden ulkoministerin Boris Johnssonin keskustelleen puhelimessa venäläisen kollegansa Sergei Lavrovin kanssa. Osapuolet olivat ilmaisseet toivovansa Lontoon ja Moskovan suhteiden “normalisointia”.

Uusi EU-eroon valmistautuva brittijohto on pitänyt ahkerasti yhteyksiä muihinkin maihin. Theresa May on ilmaissut muun muassa halunsa parantaa suhteita Argentiinan kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE