Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Britannian vaalien tuloksena voi olla “hung parliament” – “Sitten ollaankin todella mielenkiintoisilla vesillä”

Kaikki näytti vielä hyvältä huhtikuussa, kun pääministeri Theresa May määräsi Britanniaan ennenaikaiset vaalit. Konservatiivipuolueen etumatka työväenpuolue labouriin vaikutti suorastaan murskaavalta.

– Pari kuukautta sitten puhuttiin siitä, että konservatiivien enemmistö parlamentissa voisi nousta jopa sataan paikkaan. Jos se oli tavoite niin kyllä aika huonolta näyttää nyt, sanoo kansainvälisen politiikan apulaisprofessori Mikko Kuisma Oxford Brookes -yliopistosta.

Kuisman mukaan vaalipäivän aattona näyttää siltä, että nykyisenkin enemmistön säilyttäminen parlamentin alahuoneessa voi tehdä tiukkaa. Tuloksena voi jopa olla niin kutsuttu “hung parliament”, jossa millään puolueella ei ole enemmistöä paikoista.

– Sitten ollaankin todella mielenkiintoisilla vesillä.

Kuisman mukaan enemmistöhallitukseen ei konservatiiveille tai labourille ole tarjolla realistista kumppania, joten tuloksena olisi vähemmistöhallitus.

– Se olisi brexit-neuvotteluissa sitten aika paljon parlamentin talutusnuorassa ja päätöksenteko olisi hyvin hankalaa, Kuisma ennustaa.

Tutkija ei usko konservatiivien ryhtyvän kampeamaan Mayta johtajan paikalta, jos konservatiivit onnistuvat säilyttämään edes jonkinlaisen enemmistön.

Lisää aiheesta

Pääministerille itselleen se merkitsisi kuitenkin sitä, ettei hän esimerkiksi voisi tehdä mahdollisesti haluamiaan henkilövaihdoksia hallitukseen.

Selvä enemmistö ihmisistä on hyväksynyt sen, että Britannia jättää EU:n.

Kuinka tässä näin kävi? Kuisma arvioi Mayn saattaneen luoda itsestään kuvan ailahtelevana johtajana. Hän kääntyi Britannian EU-eron vastustajasta kovan brexitin kannattajaksi ja määräsi ennenaikaiset vaalit, vaikka oli luvannut olla niin tekemättä.

May ei myöskään suostunut osallistumaan vaaliväittelyihin televisiossa, mitä on tulkittu ylimielisyydeksi.

Samaan aikaan labour ja sen johtaja Jeremy Corbyn ovat onnistuneet esiintymään johdonmukaisesti. Puolueen nousu ei Kuisman mukaan kuitenkaan selity sillä, että britit yhä haaveilisivat brexitin peruuntuvan.

– Kyllä selvä enemmistö ihmisistä on hyväksynyt sen, että Britannia jättää EU:n.

Vaalien lopputuloksen ennakointia vaikeuttaa se, että Britanniassa käytössä olevassa enemmistövaalitavassa vaalipiiristä nousee parlamenttiin vain eniten ääniä saanut ehdokas.

Siksi puolueiden kokonaisäänimäärät eivät ole suoraan verrannollisia kansanedustajien määrän jakautumiseen niiden kesken.

Mielipidekyselyt eivät muutenkaan ole hyvässä maineessa, koska ne menivät pahasti metsään edellisissä parlamenttivaaleissa ja brexit-äänestyksessä.

Sittemmin kyselyiden tekotapaa on tosin pyritty parantamaan vääristymien korjaamiseksi.

Pääministeri Maytä lohduttanee se, että ainakin vedonlyöntifirmat yhä uskovat konservatiivien kasvattavan enemmistöään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE