Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Britanniassa hiljennytään uhrien muistoksi – Lontoon iskusta pidätetyt vapautettiin

Britanniassa pidetään tänään minuutin kestävä hiljainen hetki Lontoon lauantaisen terrori-iskun uhrien muistamiseksi. Hiljainen hetki järjestetään paikallista aikaa kello yksitoista aamupäivällä eli yhdeltä iltapäivällä Suomen aikaa.

Lauantai-iltana tehdyssä iskussa kuoli seitsemän ja haavoittui 48 ihmistä. Lisäksi poliisi ampui kolme iskusta epäiltyä miestä.

Kaikki Lontoon terrori-iskun takia pidätettynä olleet on vapautettu, kertoo Lontoon poliisi. Pidätettynä oli yhä 10 ihmistä. Aikaisemmin jo kaksi pidätettyä oli päästetty vapaaksi.

– Kaikki 4. kesäkuuta osana tutkintaa pidätetyt on nyt vapautettu, poliisiin tiedotteessa sanotaan.

Pidätettynä oli seitsemän naista ja viisi miestä. Yhtä lukuun ottamatta kaikki pidätettiin samasta osoitteesta. Nuorin pidätetyistä oli 19-vuotias, vanhin 60-vuotias.

Poliisi epäilee kolmea miestä Lontoossa viikonloppuna tapahtuneesta terrori-iskusta. Poliisi ampui miehet kuoliaaksi iskun aikana.

Poliisi nimesi eilen kaksi iskun kolmesta tekijästä. Poliisin mukaan tekijöitä olivat 27-vuotias Khuram Butt ja 30-vuotias Rachid Redouane. Pakistanilaistaustainen Butt oli Britannian kansalainen ja tuttu turvallisuusviranomaisille. Viranomaisten tiedossa ei kuitenkaan ollut, että Butt olisi valmistellut iskua.

Lisää aiheesta

Redouane oli ilmeisesti taustaltaan marokkolais-libyalainen, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Äärijärjestö Isis on väittänyt olevansa iskun takana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE