Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Britanniasta ikävä mutta vielä epävarma arvio uuden koronamuunnoksen tappavuudesta – “Selvästi tämä antaa aihetta huoleen”

iStock

Britannian pääministerin Boris Johnsonin mukaan on olemassa joitain merkkejä siitä, että Britanniassa tavattu uusi koronavirusmuunnos olisi paitsi entistä tarttuvampi, myös aiheuttaisi enemmän kuolemantapauksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallituksen keskeisiin tieteellisiin koronaneuvonantajiin kuuluvan Patrick Vallancen mukaan uusi variantti voi joissain ikäryhmissä olla jopa 30–40 prosenttia tappavampi. Tutkimustieto on kuitenkin toistaiseksi vielä hyvin vähäistä.

–  Näihin lukuihin liittyy paljon epävarmuutta, ja meidän on tehtävä vielä paljon työtä saadaksemme asiasta tarkan käsityksen, mutta selvästi tämä antaa aihetta huoleen, Johnson sanoi.

Johnsonin mukaan nykyiset koronarokotteet näyttävät tehoavan myös uuteen virusvarianttiin. Pääministerin mukaan 5,4 miljoonaa ihmistä oli perjantaihin mennessä saanut koronarokotteen ensimmäisen piikin Britanniassa. Johnsonin mukaan perjantaina tehtiin uusi ennätys, kun 400  000 ihmistä sai rokotuksen päivän aikana.

YK:n alaisen Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan uusi virusvariantti on levinnyt jo yli 60 maahan, myös Suomeen. Uutta varianttia on löydetty myös Kiinasta, mistä koronapandemia sai alkunsa runsas vuosi sitten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE