Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Brittien toiveille tyrmäys

Britannia on tehnyt selväksi että se haluaa solmia omat, kansainväliset kauppasopimukset muun muassa Australian ja Intian kanssa, nyt kun Britannia on äänestänyt EU-erosta.

Britannian pääministeri Theresa May on jopa sanonut, että Britanniasta voisi tulla vapaakaupan johtomaa.

Asiantuntijoiden mielestä haaveisiin liittyy ongelma: Britannialla ole kokemusta neuvotteluista yli 40 vuoteen.

– Minulle se on enemmän kokemusongelma, koska Britannia ei ole oikeastaan neuvotellut sellaisista asioista sitten vuoden 1973, kun maa liittyi Euroopan unioniin, kauppapolitiikkaan keskittyneen European Centre for International Political Economy -ajatushautomon johtaja Hosuk Lee-Makiyama sanoo.

Britannian liityttyä EU:hun neuvottelut on hoitanut EU.

– Jotkut maat tietävät, että Britannia on hyvin kiinnostunut tekemään sopimuksia, ja myös haavoittuvainen, koska sillä on hyvin vähän kokemusta sopimusten neuvottelemisesta, sanoo puolestaan Tim Oliver London School of Economics -yliopistosta.

Britannian ulkoministeri Boris Johnson sanoi perjantaina, että Australia ja Britannia voisivat “ainakin luonnostella tuloksekkaan sopimuksen” samaan aikaan kun Britannia neuvottelee eroaan EU:sta.

EU on kuitenkin toistuvasti muistuttanut Britanniaa siitä, että niin kauan kuin Britannia on vielä virallisesti EU:n jäsen, kauppaneuvottelut ovat EU:n yksinoikeus.

Britannia äänesti EU-erosta kansanäänestyksessä kesäkuussa, mutta ennen virallista eroa on käytävä EU:n kanssa pitkät eroneuvottelut, jotka eivät ole vielä alkaneet.

Myös Lee-Makiyama muistuttaa samasta ongelmasta.

– Tällä hetkellä Britannia on osa EU:ta, eikä siten voi solmia vapaakauppasopimuksia, Hosuk Lee-Makiyama sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE