Konservatiivien piti kasvattaa niukka seitsemän paikan enemmistönsä parlamentissa reilusti yli sataan, jopa kahteensataan paikkaan.

Nyt torstain 8.6. vaalipäivän alla ero on  eri mielipidetutkimusten mukaan kutistunut 1-12 prosenttiin ja täysin mahdolliseksi on noussut sellainenkin tulos, että puolue menettää enemmistönsä.

Mielipidetutkimukset ovat osuneet useita prosentteja harhaan niin edellisissä 2015 parlamenttivaaleissa kuin viime vuoden Brexit-äänestyksessä. Jos nyt gallupien keskiarvo osoittaa 44% konservatiiveille ja 37% labourille, virhemarginaalin huomioon ottaen tilanne voi olla lähes tasan.

EU-jäsenyyttä kannattanut May muutti yhdessä yössä konservatiivipuolueen ‘ uudeksi UKIPiksi’ eli Brexitiä ajavaksi yhden asian liikkeeksi. EU-kansanäänestyksen jälkeen May vannoi uudelleen ja uudelleen, että hallitus ja parlamentti istuisivat koko vaalikauden, kunnes yhtäkkiä pääsiäisenä hajoitusvaalit olivatkin hänen mielestään välttämättömyys.

Politiikan sisällöissä samanlaisia käännöksiä on tullut budjetin verolinjauksissa ja viimeksi vaalimanifestin vanhustenhoidon rahoitusta koskevasta kohdasta, joka iskostui kansan mieliin dementiaverona.

Pääministeri Mayn tyyliin hokea iskusanoja ilman pohdittuja sisältöjä on selvästi kyllästytty liikkuvien äänestäjien parissa. Brexit means brexit, sini-valko-punainen brexit, ‘Ei sopimusta on parempi kuin huono sopimus’, ‘vahva ja vakaa hallitus’, ‘Britain that works for everyone’ jne. kumisevat onttouttaan. Se mikä menee läpi USA :ssa ei välttämättä tehoa UK :ssa.

Työväenpuolueen luultiin olleen pysyvästi kanveesissa sisäisten taistojen uuvuttamana ja puheenjohtaja Jeremy Corbynin heikkojen luottamuslukujen vuoksi.

Jaloilleen nousun takana on kampanjoinnin kannalta kaksi suotuisaa seikkaa : satojen tuhansien uusien innokkaiden jäsenten joukko on tärkeä voimavara ovelta ovelle vaalityötä tehtäessä ja Jeremy Corbyn on onnistunut teemoissaan iskemään samaan suoneen Bernie Sandersin kanssa.

Merkittävin käänne tuli kuitenkin Labourin vaalimanifestin myötä. Ohjelmaan on koottu tavallisille kansalaisille olennaisia uudistuksia, jotka selvästi erottuvat konservatiivien talouskurilinjasta.

Monet briteille radikaaleilta tuntuvat vaatimukset itse asiassa palauttavat työväenpuolueen pohjoismaisen sosialidemokratian linjoille ja saavat laajojen kansanjoukkojen tuen.

Terveydenhuollon NHS :n kaipaamat lisämiljardit, koulujen ja päivähoidon lisäresurssit, yliopistojen lukukausimaksujen poistaminen edistäisivät tasa-arvoa oikeiston manifestista poiketen.

Verotuksessa ero on vielä selvempi. Labour kiristäisi progressiota suurituloisimpien osalta, nostaisi yhteisöveron porrastetusta 21 :stä 26 :een prosenttiin ja peittäisi pääoma- ja kiinteistöverotuksen aukkoja useilla miljardeilla punnilla.

Konservatiivit taas lupaavat pitää verot mahdollisimman alhaalla, mutta käytännössä välillisiä veroja ja sosiaaliturvamaksuja jouduttaisiin korottamaan budjetin tasapainottamiseksi.

Edes sosialisointimaininnat työväenpuolueen ohjelmassa eivät nyt ole karkoittaneet äänestäjiä. Kyse on huonosti toimivista raitateiden liikennöintiyhtiöistä ja alueellisten monopolien tapaan voittoja laskuttavista vesi- ja energiayhtiöistä, joilla on surkea maine suuren yleisön parissa.

Margaret Thatcherin ajan yksityistäminen ulottui moniin toimintoihin, jotka meillä ja pohjoismaissa on pidetty valtion tai kunnallisten liikelaitosten käsissä.

Kolme perättäistä terrori-iskua voi värittää vaalien aluspäiviä kansalliseen turvallisuuteen ja järjestykseen. Tässä on alue, jossa oikeisto käy mudanheittokampanjaa.

Corbynin vuosikymmenten takaiset IRA- ja PLO-kannanotot ja yhteydet on nostettu tikun nokkaan. Manifestissa Labour lupaa 10 000 poliisia lisää, mutta varjosisäministerinä Diane Abbott sekosi täysin rahoitustarpeen laskelmissa eikä muutoinkaan taida olla salkun sopivin kantaja juuri kriittiseen aikaan.

Torstain ja perjantain väliselle yölle riittää jännitettävää.

Jatkuuko Skotlannissa kansallispuolue SNP :n voittokulku? Voittavatko liberaalidemokraatit joitakin avainalueita takaisin konservatiiveilta? Kumpi, konservatiivit vai työväenpuolue valtaa takaisin enemmän ääniä romahtavalta UKIPilta? Nouseeko konservatiivihallituksen vaihtoehdoksi Labour/LibDem/SNP-koalitio, joka muuttaisi totaalisesti myös Brexit-neuvottelujen asetelmia? Ja kuka olisi siinä tilanteessa Iso-Britannian pääministeri?