tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Kolumni

JOHANNES KOSKINEN

Lontoossa sijaisevan Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtaja, ex-ministeri (sd.).

Brittivaalit odotettua tiukemmat: Theresa kompuroi, Labour kampanjoi ja elpyi

Kun konservatiivien johtaja ja pääministeri Theresa May antoi ahneudelle periksi ja määräsi parlamentin hajoitusvaalit huhtikuussa, gallupit näyttivät hallituspuolueelle murskavoittoa työväenpuolueesta noin 20 prosenttiyksikön erolla.

Konservatiivien piti kasvattaa niukka seitsemän paikan enemmistönsä parlamentissa reilusti yli sataan, jopa kahteensataan paikkaan.

Nyt torstain 8.6. vaalipäivän alla ero on  eri mielipidetutkimusten mukaan kutistunut 1-12 prosenttiin ja täysin mahdolliseksi on noussut sellainenkin tulos, että puolue menettää enemmistönsä.

Mielipidetutkimukset ovat osuneet useita prosentteja harhaan niin edellisissä 2015 parlamenttivaaleissa kuin viime vuoden Brexit-äänestyksessä. Jos nyt gallupien keskiarvo osoittaa 44% konservatiiveille ja 37% labourille, virhemarginaalin huomioon ottaen tilanne voi olla lähes tasan.

Maa jakautuu 650 yhden hengen vaalipiiriin erilaisine ehdokasasetelmineen eli luotettava vaaliennuste vaatisi riittävän otoksen jokaisen alueen kannatusluvuista.

Mayn uskottavuutta ovat vieneet toistuneet U-käännökset.

Mikä sitten on rapauttanut hallituspuolueen vahvan aseman parissa viikossa? Theresa Mayn uskottavuutta ovat vieneet toistuneet U-käännökset.

EU-jäsenyyttä kannattanut May muutti yhdessä yössä konservatiivipuolueen ‘ uudeksi UKIPiksi’ eli Brexitiä ajavaksi yhden asian liikkeeksi. EU-kansanäänestyksen jälkeen May vannoi uudelleen ja uudelleen, että hallitus ja parlamentti istuisivat koko vaalikauden, kunnes yhtäkkiä pääsiäisenä hajoitusvaalit olivatkin hänen mielestään välttämättömyys.

Politiikan sisällöissä samanlaisia käännöksiä on tullut budjetin verolinjauksissa ja viimeksi vaalimanifestin vanhustenhoidon rahoitusta koskevasta kohdasta, joka iskostui kansan mieliin dementiaverona.

Pääministeri Mayn tyyliin hokea iskusanoja ilman pohdittuja sisältöjä on selvästi kyllästytty liikkuvien äänestäjien parissa. Brexit means brexit, sini-valko-punainen brexit, ‘Ei sopimusta on parempi kuin huono sopimus’, ‘vahva ja vakaa hallitus’, ‘Britain that works for everyone’ jne. kumisevat onttouttaan. Se mikä menee läpi USA :ssa ei välttämättä tehoa UK :ssa.

Työväenpuolueen luultiin olleen pysyvästi kanveesissa sisäisten taistojen uuvuttamana ja puheenjohtaja Jeremy Corbynin heikkojen luottamuslukujen vuoksi.

Jaloilleen nousun takana on kampanjoinnin kannalta kaksi suotuisaa seikkaa : satojen tuhansien uusien innokkaiden jäsenten joukko on tärkeä voimavara ovelta ovelle vaalityötä tehtäessä ja Jeremy Corbyn on onnistunut teemoissaan iskemään samaan suoneen Bernie Sandersin kanssa.

Merkittävin käänne tuli kuitenkin Labourin vaalimanifestin myötä. Ohjelmaan on koottu tavallisille kansalaisille olennaisia uudistuksia, jotka selvästi erottuvat konservatiivien talouskurilinjasta.

Merkittävin käänne tuli Labourin vaalimanifestin myötä.

Monet briteille radikaaleilta tuntuvat vaatimukset itse asiassa palauttavat työväenpuolueen pohjoismaisen sosialidemokratian linjoille ja saavat laajojen kansanjoukkojen tuen.

Terveydenhuollon NHS :n kaipaamat lisämiljardit, koulujen ja päivähoidon lisäresurssit, yliopistojen lukukausimaksujen poistaminen edistäisivät tasa-arvoa oikeiston manifestista poiketen.

Verotuksessa ero on vielä selvempi. Labour kiristäisi progressiota suurituloisimpien osalta, nostaisi yhteisöveron porrastetusta 21 :stä 26 :een prosenttiin ja peittäisi pääoma- ja kiinteistöverotuksen aukkoja useilla miljardeilla punnilla.

Konservatiivit taas lupaavat pitää verot mahdollisimman alhaalla, mutta käytännössä välillisiä veroja ja sosiaaliturvamaksuja jouduttaisiin korottamaan budjetin tasapainottamiseksi.

Edes sosialisointimaininnat työväenpuolueen ohjelmassa eivät nyt ole karkoittaneet äänestäjiä. Kyse on huonosti toimivista raitateiden liikennöintiyhtiöistä ja alueellisten monopolien tapaan voittoja laskuttavista vesi- ja energiayhtiöistä, joilla on surkea maine suuren yleisön parissa.

Margaret Thatcherin ajan yksityistäminen ulottui moniin toimintoihin, jotka meillä ja pohjoismaissa on pidetty valtion tai kunnallisten liikelaitosten käsissä.

Torstain ja perjantain väliselle yölle riittää jännitettävää.

Kolme perättäistä terrori-iskua voi värittää vaalien aluspäiviä kansalliseen turvallisuuteen ja järjestykseen. Tässä on alue, jossa oikeisto käy mudanheittokampanjaa.

Corbynin vuosikymmenten takaiset IRA- ja PLO-kannanotot ja yhteydet on nostettu tikun nokkaan. Manifestissa Labour lupaa 10 000 poliisia lisää, mutta varjosisäministerinä Diane Abbott sekosi täysin rahoitustarpeen laskelmissa eikä muutoinkaan taida olla salkun sopivin kantaja juuri kriittiseen aikaan.

Torstain ja perjantain väliselle yölle riittää jännitettävää.

Jatkuuko Skotlannissa kansallispuolue SNP :n voittokulku? Voittavatko liberaalidemokraatit joitakin avainalueita takaisin konservatiiveilta? Kumpi, konservatiivit vai työväenpuolue valtaa takaisin enemmän ääniä romahtavalta UKIPilta? Nouseeko konservatiivihallituksen vaihtoehdoksi Labour/LibDem/SNP-koalitio, joka muuttaisi totaalisesti myös Brexit-neuvottelujen asetelmia? Ja kuka olisi siinä tilanteessa Iso-Britannian pääministeri?

JOHANNES KOSKINEN

Lontoossa sijaisevan Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtaja, ex-ministeri (sd.).

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Urheiluhistoriaa tulee penkoa – jäisi koheltaminen vähemmälle

Opetusministeriö on joutunut valtiontalouden tarkastusviraston valvonnan vuoksi perimään Valolta ja myös olympiakomitealta avustusrahoja takaisin lähes 2 miljoonaa euroa.

Puhtaat eivät ole jauhot pussissa perijälläkään. Ministeriössä ei ole noudatettu omia eikä valtion liikuntaneuvoston päätöksiä.  Esimerkiksi ylitarkastaja Hannu Tolonen ei ole piitannut näistä päätöksistä vaan on esitellyt ja myöntänyt avustuksia ohi sääntöjen. Eikä hän ole ministeriössä ollut ainoa koheltaja. Valvonta on ollut lähes olematon ministeriössä. Jopa niin, että vuonna 2015 ministeriön oma entinen virkamies Timo Haukilahti joutui kääntymään oikeuskanslerin puoleen saadakseen muutoksen ministeriössä vallitsevaan epäkohtaan.

Nyt Valo, jonka toimintaan esimerkiksi Työväen urheiluliitto (TUL) ei lähtenyt mukaan,  on fuusioitunut olympiakomiteaan ja Valon entinen pääsihteeri Teemu Japisson on jättänyt virkansa.

Vaikka puolustus kertookin varojen tulleen käytetyksi lasten urheiluun, niin kyllä sieltä OK:n tileiltä löytyy ylimitoitettu muutaman tonnin synttärilahja ruhtinaallista palkkaa nauttivalle ja huippu-urheilun kehittämisessä epäonnistuneelle sekä Norjan mäkivalmennuksesta potkut saaneelle Mika Kojonkoskelle.

Vaikka esimerkiksi Kalervo Kummola on ehdottanut Kojonkoskelle eropaperia, niin mieshän istuu pallillaan kuin tatti.

Nyt olympiakomitealla on uusi johtokaksikko Timo RitakallioMikko Salonen. Heillä on puhdas pöytä ja suhteet kunnossa moniin suuntiin. Nähtäväksi jää miten Timo Ritakallio tulee kunnioittamaan opetusministeriön suositusta, ettei joillekin makseta pääministerin suuruista palkkaa toimistossa.

Äänekkäitä vastustajiakin löytyi sinivalkovärien pettämisen vuoksi.

Suomen urheilu mataa syvällä kansainvälisessä unholassa. Kun meillä on ollut kosolti ilonkin päiviä, niin halusin palata tunnetun urheilujohtajan, nyt 94-vuotiaan Jukka Uunilan aikoihin. Hän antoi pitkän haastattelun Urheilumuseon Pekka Honkaselle ja Jouko Kokkoselle maaliskuussa 2010. Kuuntelin jutustelun alusta loppuun.

Kun Uunila palasi 1966 Budapestin yleisurheilun penkin alle menneistä EM-kisoista, hän havahtui ja päätti muutoksen hetken koittaneen. Yleisurheilumme valmennusta oli siihen asti johdettu laaja-alaisesti Armas Valsteen tiedoin ja taidoin. Ne olivat maailmalla arvostettuja.

SUL:n puheenjohtaja Uunila oli kuullut Arthur Lydiardin luennon valmennuksesta. Pitkien neuvottelujen jälkeen tämä uusseelantilainen mies tuli tuplaamaan suomalaisjuoksijoiden harjoittelut ja vakuutti metodeistaan myös suomalaiset valmentajat.

Äänekkäitä vastustajiakin löytyi muun muassa Pekka Tiilikaisesta ja Paavo Noposesta sinivalkovärien pettämisen vuoksi.

Samalla urheiluliitto toteutti amerikkalaisen liike-elämämallin mukaan ja konsultti Nyströmin avulla 5 vuoden tavoiteohjelman. Jokaisen urheilijan ja hänen valmentajansa kanssa keskusteltiin realistiset mahdollisuudet. Urheilijoita kohdeltiin yksilöinä.

Nykyäänhän olympiakomitealla ei ollut vaikkapa Riossa muita tavoitteita kuin olla mukana kivassa olympiafiilingissä.

Muutoksiin Uunilan olympiakomitean puheenjohtajakaudella kuului myös valmennuspäällikön palkkaaminen olympiakomitealle. Uunilalla oli varsin hyvin tiedossa Tokion 1964 olympiakisojen koripallovalmentaja Kallu Tuominen, joka oli johdattanut Suomen noissa kisoissa 11. tilalle.

Paikka julistettiin pelisääntöjen mukaan hakuun. Kallu kysyi Uunilalta, että pitääkö hänenkin hakea kyseessä olevaa paikkaa erikseen, ja mitä hän kirjoittaa hakemukseen. Uunila vastasi, että tottakai sinunkin pitää hakea sitä: ”Hakupaperiin kirjoitat, että haet ja nimi alle. Ansiolistaa ei tarvita.” Se riitti ja Kallu Tuominen valittiin yksimielisesti.

Eikä tarvinnut katua. Suomen urheilussa alkoi tapahtua. Kallu kokosi yhteen eri urheilulajien valmentajat yhteistyöhön. Hän tiesi, että jokaisella huipulla on lajista riippumatta oltava sama peruskestävyysvalmennus.Valmennustiedon jakaminen yli rajojen oli tärkeää.

Oli tuossa monituntisessa Urheilumuseolle annetussa haastattelussa useita muitakin näkökohtia. Nykyäänhän olympiakomitealla ei ollut vaikkapa Riossa muita tavoitteita kuin olla mukana kivassa olympiafiilingissä, kuten Kojonkoski luonnehti.

Historiaan kannattaa tutustua huolellisesti, sillä niiden vaiheista voi löytää jyviä urheilumme kehittämisen suhteen.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.)

Hukkuuko ihminen nettiin?

Politiikka on kommunikointia. Ilman sisäistä ja ulospäin suuntautuvaa keskustelua ja kommunikointia ei ole demokratiaa. Netin voimasta kertoo nuorten ay-aktiivien kampanja nollasopimuksia vastaan ja äskeinen kampanja Älä kerro Martille -projekti, jolla kerättiin varoja Crisis Management Initiativen eli CMI:n rauhanvälitystyöhön.

Hukkuuko kaiken uuden ja ihmeellisen keskellä aktiivinen kansalaisuus nettiin? Ja mitä tapahtuu, kun ”some-kuplat” ovat yhä enemmän samanhenkisten kontakteja? Tai kun samanhenkiselle ryhmälle algoritmit syöttävät samanhenkisiä uutisia, jotka perustivat muiden samanhenkisten klikkauksiin?

Samanmielisten kupliin ei luonnollisesti eksy toisenlaista näkökulmaa edustava kansalainen ja jos eksyy, niin suun aukaiseminen valtavirtaa vastaan voi aiheuttaa hyökkäysryöpyn eli someraivon.

Järjestöt tuovat lisäarvoa paitsi aktivoimalla kansalaisia, myös antamalla tärkeän panoksen päätöksentekijöille.

Some on loistava ja välttämätön yhteiskunnallisen keskustelun foorumi. Olen itse Facebookissa ja nettiyhteisö Twitterin aktivisti, mutta kaipaan muutakin osallisuutta. Olisi harmillista, jos tulevaisuudessa keskustelu yhä enemmän rajoittuu vain internetiin.

Pakko tunnustaa, että muistelen usein työväentalojen tunnelmaa, hajuja ja väittelyjä. Kaiken kaikkiaan: juuri nyt tarvitaan monipuolista osallistumista, tilaa ja mahdollisuuksia keskusteluille ja kohtaamisille.

Puu kaatuu muutamassa minuutissa, mutta uuden puun kasvaminen kestää vuosikymmeniä. Kansalaisjärjestöjen toiminnan vaikeuttaminen voi tapahtua yhdellä valtion budjetin nuijankopautuksella, eikä sitä rihmastoa voi juuri mikään korvata. Järjestöt tuovat lisäarvoa paitsi aktivoimalla kansalaisia, myös antamalla tärkeän panoksen päätöksentekijöille. Demokratiavaje olisi ammottava, jos eduskunnalle tulevia esityksiä kommentoisivat vain samat ihmiset ja tahot, jotka ovat olleet hallituksen asiantuntijoina.

Eduskunta-aikoinani huomasin, kuinka kansalaisjärjestöjen edustajat olivat usein paljon paremmin informoituja käsiteltävänä olevassa asiassa ja tietoisia uusimmista käänteistä kuin ns. viralliset viisaat.

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.)

Kolumni

Antton Rönnholm

Kirjoittaja on SDP:n puoluesihteeri.

Luottamuksen loppu

Tasavallan presidentin Kultaranta-keskustelujen yhteydessä sain osallistua paneeliin politiikasta uuden mediavaikuttamisen aikaudella. Keskustelua kehystävät ilmiöt kuten valeuutiset, perinteisen median kriisi, kärjistyvä somekieli, hakkerointi, disinformaatio, populismin nousu ja ääriliikkeet.

Suomalaisen ja muiden pohjoismaisten yhteiskuntien menestyksen takana ovat yhteistyö, avoimuus ja luottamus. Ne ovat luoneet meille osallisuutta, tehokkuutta ja tasa-arvoa: menestystä. Nyt jakolinjat kuitenkin syvenevät.

Omista ja muiden maiden vaaleista näemme, että meneillään on maantieteellinen eriytymiskehitys, jossa maaseutu ja kaupunki liukuvat kauemmaksi toisistaan mielipiteiden ja äänestyskäyttäytymisen kautta.

Ohipuhuminen lisääntyy ja keskustelun navat kasvattavat etäisyyttään pönkittääkseen omaa asemaansa, oikeassa olemisen kokemusta.

On tapahtunut sosioekonominen ja kulttuurinen muutos, jossa monet perinteisellä jaottelulla samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvat elävät keskenään kovin eri tavalla. Ohipuhuminen lisääntyy ja keskustelun navat kasvattavat etäisyyttään pönkittääkseen omaa asemaansa, oikeassa olemisen kokemusta.

Valta-asemiin liittyvä jako ei ole kadonnut vaikka periaatteessa tietoa on nyt entistä laajemmin tarjolla. Kansalaisten luottamus on nimittäin heikentynyt koko poliittiseen järjestelmään, jota ei varmasti ole vahvistanut viime viikkojen näytelmä. Suurista uudistuksista puhutaan, mutta niitä ei saada useamman hallituskaudenkaan yli tehtyä ja yhteinen tilannekuva puuttuu. Ja missä sen muodostaisi?

Arthur Miller sanoi, että hyvä sanomalehti on kuin kansakunta puhuisi itselleen. Nyt yhden foorumin tilalla on satoja, jollei tuhansia eri kanavia joista voimme valita kukin omamme. Osa tietää entistä enemmän, osa vähemmän, mutta ei ole enää median ohjailtavissa kuten ennen.

Onko mitään tehtävissä?

Populismia ei voi leimata yksiselitteisesti miksikään eikä mitään populismiksi. Täytyy antaa kaikkien kukkien, samalla myös rikkaruohojen kukkia. Trumpin voiton jälkeen populistit ovat hävinneet kaikki vaalit, koska oikeat ratkaisut puuttuvat.

Netflix-aikakauden äänestäjät haluavat aina uutta, mutta oppivat kokeilemalla. Eikä tahto ei vie läpi harmaan kiven: USA:n ero ilmastosopimuksesta ja kannanotot Naton sisällä kenties vahvistavatkin ilmastonmuutoksen torjuntaa ja Euroopan unionia uusien tahojen ottaessa vastuuta ja asemia.

Monelle lukijalle tuntuu totuudenjälkeiseltä, että vaikka osingot ovat historiallisen korkealla tasolla suhteessa korkotasoon, ja johdon palkkiot nousevat, palkanmaksukykyä ei ole.

Medialla itsellään on vastuu klikkijournalismin kasvusta, sillä on näyttöä siitä, että laadukkaalle journalismille on kysyntää.  Mutta jos kaupallinen media tekee vääriä bisnesvalintoja, niitä ei voi lainsäätäjä korjata.

Yhteiskuntana meidän tulee miettiä tarkkaan Yleisradion tehtävä ja asema, jotta julkinen palvelu voi parhaalla tavalla tukea totuudenmukaisen informaation leviämistä ja sitä kautta yhteisen tilannekuvan rakentumista.

Puolueilla ja poliittisella järjestelmällä on vastuu päätöksentekokyvystä ja kielestä, jolla politiikasta puhutaan. Ja eliiteillä laajemmin luottamuksesta. Monelle lukijalle tuntuu totuudenjälkeiseltä, että vaikka osingot ovat historiallisen korkealla tasolla suhteessa korkotasoon, ja johdon palkkiot nousevat, palkanmaksukykyä ei ole.

Tuomas Anhava muotoili runossaan, että kauneus, ei hyvyys sanoja tarvitse, mutta totuus ilman sanoja on arvoton. Sanat ovat valintoja. Ja tästä syystä yhteinen kielemme on meidän kaikkien vastuulla aina sosiaalisesta mediasta eduskunnan istuntosaliin.

Kielen korruptio johtaa totuuden eroosioon. Tämän päätepisteenä on luottamuksen loppu. Ja siihen meillä ei ole seuraavallakaan satasella varaa.

Antton Rönnholm

Kirjoittaja on SDP:n puoluesihteeri.

Kolumni

Tuula Haatainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Politiikan hullut päivät

Viime lauantaina klo 8.45 olimme kaikki yli 3 000 juoksijaa samalla viivalla Finlandia-talon edustalla. Puolimaraton alkamassa, edessä hikinen taival. Tämä vaatii keskittymistä. Olen ottanut tavakseni kirjoittaa mielessäni artikkelia samalla kun juoksen.

Viiteen kilometriin saakka pohdin Euroopan tulevaisuutta. Olemme osa Pohjoismaita ja kuulumme läntiseen Eurooppaan. EU on meidän kotimme. Eurooppa perustuu yhteisille arvoille, jotka luovat pohjan yhteiselle tulevaisuudelle. Juoksuni aikana perussuomalaisissa sai vallan johto, joka puheissaan ja kirjoituksissaan kyseenalaistaa perustavanlaatuiset arvomme ja EU-jäsenyyden avoimesti.

Kymmeneen kilometriin saakka ajattelin globaalia vastuutamme.

Emme elä vain Suomessa tai Euroopassa, olemme osa koko planeettaa. Kannamme omilla teoillamme vastuuta ympäristöstä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Myönteiseen kehitykseen syntyi suuri särö Trumpin irtisanouduttua Pariisiin ilmastosopimuksesta. Trump vetää mattoa alta puhtaan teknologian mahdollisuuksilta ja samalla uusilta investoinneilta ja työpaikoilta.

Tähän ei Euroopan pidä alistua, vaan aktiivisesti etsiä keinoja maapallon lämpenemisen hidastamiseksi.

Politiikka on ollut minulle hyvinvoinnin ja turvallisuuden rakentamista.

15 kilometriin saakka pohdin liberaalin vasemmiston tulevaisuutta. Politiikka on ollut minulle hyvinvoinnin ja turvallisuuden rakentamista. Se on kansainvälistä yhteistyötä, jolla ehkäistään kriisejä, se on neuvottelukoneistoja työntekijöiden oikeuksien suojelemiseksi tai sopimuksia naisten ja lasten oikeuksien turvaamiseksi. Populistisilla heitoilla hämärretään politiikan merkitystä ja vakavuutta.

20 kilometriin saakka puntaroin vapauden, yhteisvastuun sekä henkilökohtaisen vastuunottamisen tasapainoa. Näitä kaikkia tarvitsemme. Vapautta ei voi saavuttaa ilman vastuuta. Jokainen meistä on itse vastuussa sanoistaan ja teoistaan.

Viimeisellä kilometrillä uupumus vaivaa ja kramppi jalassa. Vertaan politiikkaa pitkän matkan juoksuun. Pitkän matkan juoksussa tärkeintä on sekä päämäärä että liike. Tuskien taival kääntyy voittoon ja tavoitteista tulee totta.

Tuula Haatainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Anneli Kiljunen

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Hallitus ei saa hajottaa hyvin toimivia sosiaali- ja terveyspalveluja

Sosiaali- ja terveysuudistusta valmistellaan vauhdilla eduskunnassa. Tavoitteena oli, että esitykset olisi hyväksytty jo ennen juhannusta.

Nyt näyttää siltä, että sote tulee eduskuntaan vasta syksyllä. Perustuslakivaliokunta ottaa kantaa sote-pakettiin ja siihen liittyvään valinnanvapauslakiin juhannuksen jälkeen. Perustuslakivaliokunnan näkemys määrittelee, miten jatkovalmistelu toteutuu.

Monet asiantuntijat ovat kritisoineet uudistuksen hätäistä valmistelua sekä nostaneet esille mahdollisia perustuslaillisia ongelmia. Erityisen suurta kritiikkiä on esitetty pakkoyhtiöittämistä kohtaan, sillä se muuttaa koko sote-järjestelmän markkinaehtoiseksi.

Pääministeri on todennut, että pakkoyhtiöittämisestä voitaisiin luopua. Toivottavasti tämä on koko hallituksen kanta.

Pakkoyhtiöittäminen vie yhteisillä varoilla kustannetut sote-palvelut markkinoille, joista ei ole EU:n kilpailulainsäädännön takia enää paluuta. Pakkoyhtiöittäminen pilkkoo hyvin toimivia palvelukokonaisuuksia, luo uusia hallinnollisia rajoja, heikentää ja vaikeuttaa eri palveluiden sekä alan ammattilaisten yhteistyötä ja yhdessä tekemistä. Yhtiöittäminen lisää byrokratiaa ja estää järkevien toimintojen kehittämistä ja toteuttamista.

Pakkoyhtiöittäminen vaarantaisi päivystystoiminnan toteuttamisen laadukkaasti.

Eksote (Etelä-Karjalan sosia​​ali- ja terveyspiiri) on kehittänyt toimintaansa juuri päinvastaiseen suuntaan. Se on pyrkinyt kehittämään palveluja siten, että hallinnollisia rajoja olisi mahdollisimman vähän. Tavoitteena on aito asiakaslähtöisyys ei vain sanoissa vaan myös teoissa.

Eksotessa on koottu maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelut yhteen, ja luotu aivan uudenlaisia palvelukokonaisuuksia, joissa eri alan ammattilaisten yhteistyö on hyvää ja saumatonta ja vastaa asiakkaan palvelutarpeeseen. Yhtiöittäminen pilkkoo kaikki palvelut pienempiin osiin. Eksotessa on myös yksi maamme laajoista päivystyksistä.

Jos pakkoyhtiöittäminen toteutettaisiin, vaarantaisi se päivystystoiminnan toteuttamisen laadukkaasti. Taustalla on sosiaali- ja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon pilkkominen erillisiin yhtiöihin, kun ne toimivat kaikki nyt yhdessä Eksotessa.

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluita tulee kehittää ja valinnanvapautta lisätä. Nyt olisi erityisen tärkeää kuunnella alan asiantuntijoita, jotka ovat kertoneet, että hallituksen sote-malli tulee olemaan kallis ja hajauttamaan palvelukokonaisuudet ja lisäämään eriarvoisuutta. Asiakkaalle tämä tarkoittaa myös palveluiden heikkenemistä ja asiakasmaksujen nousua.

Sote-uudistuksen tavoitteena oli alun perin palveluiden parantaminen ja terveyserojen kaventaminen. Näihin tärkeisiin lähtökohtiin tulisi nyt palata.

Anneli Kiljunen

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).